Kävelen usein kuin olisin usvassa. Unohdan asioita, onnekseni ne jotenkin katsovat itsensä perään enkä ole unohtanut muuta kun joku lisäkastike catrauksessani. Tai ehkä olen unohtanut jotain tärkeämpää, en muista, eikä kukaan ole tullut lankoja pitkin onneksi 😊
Olen niin kuin odottaisin jotain, ilman ärtymystä ja huolta. Olen vain. Aika kiva olotila.
Töissä oli lokakuussa ihan hiljaista, sain siivottua nurkkia, tehtyä pientä muutosta ja sain seinälle uusi kylttini Nicole's Kitchen. Tosi upea. Eva, lapsuudenkaverinj teki sen minulle. Hän teki edellisen Nizza kylttini yli 30 vuotta sitten. Nyt tämä. Vautsi.
Töitä on juuri riittävästi, ihania ryhmiä ja asiakkaita jotka tulevat uudestaan sekä uusia, kaikki tykkäävät ja nauttivat. Minä myös.
Tiedän ja tunnen että viiden vuoden sisäänajo on tehty ja nyt liikkeeni toimii, ei ole rästilaskuja, koko ajan on pientä toimintaa, tilauksia, hyvä ja rauhallinen fiilis on tullut.
Nyt on tilaa uudella, katsotaan mitä elämä tuo minulle 💕
maanantai 3. joulukuuta 2018
tiistai 30. lokakuuta 2018
Taas pelkoja
Yhden ystävän kanssa tuli vääntöjä rahasta.
Meidän ensimmäisestä yhteistyöstä jossa hänen piti tehdä minulla jotain rahasta on mennyt 7 kuukautta.
Voi hyvin olla että olin luvannut kustantaa hänelle jotain jonka myöhemmin olen unohtanut aikavälin takia. Silloin mielestäni on aina hyvä ottaa asian puheeksi ja tarkistaa miten oli. Minä myönnän unohtavani joskus tärkeitä asioita myös lupauksia.
Muut rahaasiat tai keskustelut tai mitä olimme sovinneet, en muista. Olen kyllä varma että joitakin asioita emme olleet sopineet, mutta en mennyt sanomaan vastaan.
Tajusin tänään miksi en. Ensinäkin raha on vain raha, jos olen luvannut niin sitten ok. Minun sanani hänen sanansa vastaan.
Näin oli aina isäni kanssa ja exmieheni kanssa. Sana sana vastaan, ei se mitään, maksan kun pystyn.
Sillä ei voi manipuloida minua enää, en saa enää siitä mitään huonoja itsetuntemuksia. Minua ei voi enää satuttaa. Raha on vain raha. Jos tunnette että olen tehnyt teille vääryyttä rahasta niin maksan, ei hätää.
En pelkää rahanpuutetta, jotenkin kaikki asiani ovat aina järjestyneet. Olen siitä tosi kiitollinen ja iloinen ❤
Meidän ensimmäisestä yhteistyöstä jossa hänen piti tehdä minulla jotain rahasta on mennyt 7 kuukautta.
Voi hyvin olla että olin luvannut kustantaa hänelle jotain jonka myöhemmin olen unohtanut aikavälin takia. Silloin mielestäni on aina hyvä ottaa asian puheeksi ja tarkistaa miten oli. Minä myönnän unohtavani joskus tärkeitä asioita myös lupauksia.
Muut rahaasiat tai keskustelut tai mitä olimme sovinneet, en muista. Olen kyllä varma että joitakin asioita emme olleet sopineet, mutta en mennyt sanomaan vastaan.
Tajusin tänään miksi en. Ensinäkin raha on vain raha, jos olen luvannut niin sitten ok. Minun sanani hänen sanansa vastaan.
Näin oli aina isäni kanssa ja exmieheni kanssa. Sana sana vastaan, ei se mitään, maksan kun pystyn.
Sillä ei voi manipuloida minua enää, en saa enää siitä mitään huonoja itsetuntemuksia. Minua ei voi enää satuttaa. Raha on vain raha. Jos tunnette että olen tehnyt teille vääryyttä rahasta niin maksan, ei hätää.
En pelkää rahanpuutetta, jotenkin kaikki asiani ovat aina järjestyneet. Olen siitä tosi kiitollinen ja iloinen ❤
sunnuntai 28. lokakuuta 2018
Luottaminen. Muihin, itseensä ja elämään
Luottamus, se on suuri sana, suuri tunne ja tosi tärkeä meille kaikille.
Olen hyvin arka luottamaan, varsinkin ihmisiin. kuitenkin huomaan että olen hyvin luottavainen, joskus naivin luottavainen vaikka kellot pitäisi soida.
Luulen että se on kiinni omasta luonteestani. Olen utelias, hyvin avomielinen kaikkea uutta kohtaan. Asiassa voi tietysti olla myös ihminen johon en luota hirveesti mtta uteliasuus voittaa.
Tiedän myös nyt että taustani ajatellen riskinotto ei hirveesti pelota.
Mielessäni on usein joku sanomassa että go for it, muuten et tiedä mistä jäät paitsi. Ehkä sekin kuuluu luonteeseen, en tiedä.
Luotan nykyään enemmän itseeni. Jos en ole varma jostain, annan asian muhia itsessäni. Tiedän että vastaus tulee kun se on valmis.
Luotan myös helpommin ihmisiin, koska huomaan että osaan tulkita paremmin kuka on hyväksi minun läheisyyteen ja kuka ei. Jos olen epävarma, en mieti enää mikä minussa on vikaa tai pitäisinkö olla erillainen häntä kohtaan. Otan etäisyytta, ja nykyään unohdan koko ihmisen ja tunteen melkein heti. Ihanaa. Ennen vanhaan mietin aina mitä olin tehnyt tai sanonut väärin, en enää.
Luottaminen elämään, se on myös suurta. Yöllä tulee vielä epäusko, sitä o vielä kiinni kehossani. Voin herätä keskellä yöta, miettiä miten pärjään vuokrani kanssa kun lokakuu on niin hiljainen, ja että ei minulle tule koskaan kumppani jakaamaan arkeni. Yksinäisyys korostuu yöllä.
Onneksi, minulla on omat tapani hoitaa kehoni elämänusko. Laitan kuullokkeet korviini, joko mukavaa lempeätä musiikkia tai positiivinen ääni joka toistaa minulle monta kertaa kuinka mahtavan hyvä olen, siis meditaatioäänite taustalle. Jos tekstissä on muistutus siitä että elämä on raskasta ja miten stessaantunut olen ja miten juuri tämä meditaatio auttaa niin vaihdan heti pois sellaiseen missä on vain kannustavaa ja positiivista tekstiä. kun sitten nukahdan siiten niin keho sai aivopesun.
Ehkä lapsellinen ajatustapa, mutta kaikki temput ovat mielestäni ok, minullehan ne ovat, eikä kenenkään tarvitse tietää miten hoidan itseni.
Kun sitten herään kunnolla ja avaan silmät, niin useimiten ovat tylsät ajatukset poissa. Katson ulos, rakastan ikkunani näkymä, olen elossa, asun hyvin turvallisessa Suomen maassa, minulla on hyvä elämä jonka olen itse rakentanut itselleni ja josta nykyään osaan olla ylpeä.
Jos tämä ei tapahdu aamulla, niin laitan omanlaista musiikkia soimaan , zumbailen, laulan mukana.
Jos tämäkään ei toimi, niin menen takaisin sänkyyn tai lähden töihin ja annan oloni olla rauhassa tylsä, sille ei voi mitään. Kaikki päivät eivät voi olla Strömsööstä.
Luotan siis nykyään itseäni kaikessa paljon paremmin.
Olen hyvin arka luottamaan, varsinkin ihmisiin. kuitenkin huomaan että olen hyvin luottavainen, joskus naivin luottavainen vaikka kellot pitäisi soida.
Luulen että se on kiinni omasta luonteestani. Olen utelias, hyvin avomielinen kaikkea uutta kohtaan. Asiassa voi tietysti olla myös ihminen johon en luota hirveesti mtta uteliasuus voittaa.
Tiedän myös nyt että taustani ajatellen riskinotto ei hirveesti pelota.
Mielessäni on usein joku sanomassa että go for it, muuten et tiedä mistä jäät paitsi. Ehkä sekin kuuluu luonteeseen, en tiedä.
Luotan nykyään enemmän itseeni. Jos en ole varma jostain, annan asian muhia itsessäni. Tiedän että vastaus tulee kun se on valmis.
Luotan myös helpommin ihmisiin, koska huomaan että osaan tulkita paremmin kuka on hyväksi minun läheisyyteen ja kuka ei. Jos olen epävarma, en mieti enää mikä minussa on vikaa tai pitäisinkö olla erillainen häntä kohtaan. Otan etäisyytta, ja nykyään unohdan koko ihmisen ja tunteen melkein heti. Ihanaa. Ennen vanhaan mietin aina mitä olin tehnyt tai sanonut väärin, en enää.
Luottaminen elämään, se on myös suurta. Yöllä tulee vielä epäusko, sitä o vielä kiinni kehossani. Voin herätä keskellä yöta, miettiä miten pärjään vuokrani kanssa kun lokakuu on niin hiljainen, ja että ei minulle tule koskaan kumppani jakaamaan arkeni. Yksinäisyys korostuu yöllä.
Onneksi, minulla on omat tapani hoitaa kehoni elämänusko. Laitan kuullokkeet korviini, joko mukavaa lempeätä musiikkia tai positiivinen ääni joka toistaa minulle monta kertaa kuinka mahtavan hyvä olen, siis meditaatioäänite taustalle. Jos tekstissä on muistutus siitä että elämä on raskasta ja miten stessaantunut olen ja miten juuri tämä meditaatio auttaa niin vaihdan heti pois sellaiseen missä on vain kannustavaa ja positiivista tekstiä. kun sitten nukahdan siiten niin keho sai aivopesun.
Ehkä lapsellinen ajatustapa, mutta kaikki temput ovat mielestäni ok, minullehan ne ovat, eikä kenenkään tarvitse tietää miten hoidan itseni.
Kun sitten herään kunnolla ja avaan silmät, niin useimiten ovat tylsät ajatukset poissa. Katson ulos, rakastan ikkunani näkymä, olen elossa, asun hyvin turvallisessa Suomen maassa, minulla on hyvä elämä jonka olen itse rakentanut itselleni ja josta nykyään osaan olla ylpeä.
Jos tämä ei tapahdu aamulla, niin laitan omanlaista musiikkia soimaan , zumbailen, laulan mukana.
Jos tämäkään ei toimi, niin menen takaisin sänkyyn tai lähden töihin ja annan oloni olla rauhassa tylsä, sille ei voi mitään. Kaikki päivät eivät voi olla Strömsööstä.
Luotan siis nykyään itseäni kaikessa paljon paremmin.
sunnuntai 21. lokakuuta 2018
En kanna enää
Jokunen viikko sitten tapasin tuttava tytön jonka en ollut nähnyt moneen vuoteen.
Siskoista keskimmäinen. Vanhimman siskon kanssa olen vielä paljon tekemisessä, olemme kasvanneet yhteen, olemme auttaneet toisiamme monessa asiossa, sekä henkisissä että ihan arkisissa. Meillä on syvä luottamus ja puhumme suoraan asioista.
Koska vanhin sisko on ottanut etäisyyttä äidistään, on yhteys siskoihin vähentynyt. Se kai menee automaattisesti, kun haluaa olla puoleeton niin yhteys jää pois. Ei halua olla keskellä.
Tyttö jonka tapasin oli varautunut. Sanoin, hei, mukava nähdä, siitä on aikaa. Istutko kanssani? En tiedä oliko hän iloinen tai ei nähdessään minua, hän istui kuitenkin samaan pöytään ja tuttuun tapaani rupesin kysymään kaikkea hänen elämästään, työstä, asuuko samassa paikassa, onko kissaa vielä jne... ihan perusasiat.
Vähän ajan päästä hän rupesi syyttämään minua siitä että olin hyljännyt hänet, rupesi itkemään, syytti minua että, olin ottanut vanhimman siskonsa puolen ja jättänyt hänet. Hän jatkoa itkemistä, kertoi samalla kaiken sen mitä hänen mielestä oli tapahtunut hänen ja hänen siskonsa välillä. Hän oli vihainen siskolleen ja tunsin että myös minulle.
Vastasin rauhallisesti että en ole koskaan hyljännyt hänet, olen ollut siellä koko ajan hänelle. Oman processin aikana en ole ottanyt yhteyttä oikeastaan kehenkään, eikä hän ole kertaakaan soittanut minulle. Ja, se mitä on hänen ja hänen siskonsa välillä on heidän asia, siihen ei voi enkä pysty puuttumaan millän lailla. Siihen tarvitaan terapeutti, ja sitä minä en ole.
Jatkettiin vähän juttelua, minun oli lähdettävä. Kysyin jos saisin halia häntä, halittiin. Se tuntui ihan hyvältä. En tiedä mitä hän tunsi mutta ei työtänyt minua pois.
Olen pahoillani hänen puolestaan, en saannut huonoa omaatuntoa hänen syytöksistä, enkä kantanut mitään negatiivistä tuntemusta itsestäni. En pysty auttamaan häntä vaikka haluasin. Hän tarvitsee terapiaa, mutta hänen täytyy ymmärtää sen itse ja hakea hoitoa itse.
Olen pitkällä oman itseni kanssa, en kanna muiden huolia, en syytä itseäni jostain mitä en tiedä mikä se voisi olla, en kanna huonoa omatunnon. Pitkälle olen päässyt.
Siskoista keskimmäinen. Vanhimman siskon kanssa olen vielä paljon tekemisessä, olemme kasvanneet yhteen, olemme auttaneet toisiamme monessa asiossa, sekä henkisissä että ihan arkisissa. Meillä on syvä luottamus ja puhumme suoraan asioista.
Koska vanhin sisko on ottanut etäisyyttä äidistään, on yhteys siskoihin vähentynyt. Se kai menee automaattisesti, kun haluaa olla puoleeton niin yhteys jää pois. Ei halua olla keskellä.
Tyttö jonka tapasin oli varautunut. Sanoin, hei, mukava nähdä, siitä on aikaa. Istutko kanssani? En tiedä oliko hän iloinen tai ei nähdessään minua, hän istui kuitenkin samaan pöytään ja tuttuun tapaani rupesin kysymään kaikkea hänen elämästään, työstä, asuuko samassa paikassa, onko kissaa vielä jne... ihan perusasiat.
Vähän ajan päästä hän rupesi syyttämään minua siitä että olin hyljännyt hänet, rupesi itkemään, syytti minua että, olin ottanut vanhimman siskonsa puolen ja jättänyt hänet. Hän jatkoa itkemistä, kertoi samalla kaiken sen mitä hänen mielestä oli tapahtunut hänen ja hänen siskonsa välillä. Hän oli vihainen siskolleen ja tunsin että myös minulle.
Vastasin rauhallisesti että en ole koskaan hyljännyt hänet, olen ollut siellä koko ajan hänelle. Oman processin aikana en ole ottanyt yhteyttä oikeastaan kehenkään, eikä hän ole kertaakaan soittanut minulle. Ja, se mitä on hänen ja hänen siskonsa välillä on heidän asia, siihen ei voi enkä pysty puuttumaan millän lailla. Siihen tarvitaan terapeutti, ja sitä minä en ole.
Jatkettiin vähän juttelua, minun oli lähdettävä. Kysyin jos saisin halia häntä, halittiin. Se tuntui ihan hyvältä. En tiedä mitä hän tunsi mutta ei työtänyt minua pois.
Olen pahoillani hänen puolestaan, en saannut huonoa omaatuntoa hänen syytöksistä, enkä kantanut mitään negatiivistä tuntemusta itsestäni. En pysty auttamaan häntä vaikka haluasin. Hän tarvitsee terapiaa, mutta hänen täytyy ymmärtää sen itse ja hakea hoitoa itse.
Olen pitkällä oman itseni kanssa, en kanna muiden huolia, en syytä itseäni jostain mitä en tiedä mikä se voisi olla, en kanna huonoa omatunnon. Pitkälle olen päässyt.
keskiviikko 17. lokakuuta 2018
Naisten linja jatko osa
Koulutus alkoi, en päässyt kahteen ensimmäiseen kurssipäivälle.
Uudet keikat olivat myös kurssipäivinä. Hmm, jäin miettimään että tämä ei ehkä olekkaan tarkoitettu minulle tällä hetkellä.
Kirjoitin kirjeen Naistenlinjalle, tai luulin kirjoittaneeni kirjeen, ehkä tein sen unessa. Se hävisi. Siinä kirjoitin että taidan jättää tänä vuonna väliin, tulen mielellään ensi vuonna taas. Vapaaehtoistyön täytyy olla mieluisaa, eikä antaa stressiä, ja siihen täytyy olla aikaa.
Pari viikkoa sitten olin pikalomalla Tartussa tyttäreni luonna. Naisten linjalta soitti joku, en muista nimeä, joka esittäyi ja sanoi että pomoni pyysi soittamaan. He/hän olivat miettieet että ehkä on parempi etten tule kurssille tänä vuonna. Syy oli se että olin edellisenä vuonna pyytänyt saada päästä mukaan traumajoogan kurssille.
Olin silloin liian myöhässä, eikä siihen ollut enää tilaakaan. Minulle luvattiin silloin että he ilmoittaisivat minulle kurssin päivämäärän ja että pääsisin siihen tänä syksynä.
En koskaan saannut sitä ilmoitusta.
Ja nyt N.L. mielestä ei ollut sopivaa että vapaaehtoinen olisi mukana joogaamassa, se on tarkoitettu uhrille.
En ollut niiden mielestä tarpeeksi eheä, se ilmoitettiin minulle assistentin kautta.
Tosi huonoa käytöstä sanon minä. Olin vähän järkyttynyt siitä miten minua oli kohdeltu, pari kertaa melkein kiroilin, sen jälkeen en jaksannut murehtia. Olinhan itse päättänyt olematta menemättä kurssille.
Sitä paitsi feministinen ajattelu ei sovi oikein minun mailmaan. Minä haluan olla tukemassaja auttamassa kaikkia ihmisiä, olipa miehiä, naisiä, lapsia, ja kaikki muut.
Hyvä näin. Nyt pystyn auttamaan omalla tavallani. Olen avoin tapahtumistani, jaan tarinani niille joille huomaan että se voi auttaa, kuuntelen. Toivottavasti pystyn auttamaan olemalla hyvä esimerkki siitä miten elämä voittaa
💕
Uudet keikat olivat myös kurssipäivinä. Hmm, jäin miettimään että tämä ei ehkä olekkaan tarkoitettu minulle tällä hetkellä.
Kirjoitin kirjeen Naistenlinjalle, tai luulin kirjoittaneeni kirjeen, ehkä tein sen unessa. Se hävisi. Siinä kirjoitin että taidan jättää tänä vuonna väliin, tulen mielellään ensi vuonna taas. Vapaaehtoistyön täytyy olla mieluisaa, eikä antaa stressiä, ja siihen täytyy olla aikaa.
Pari viikkoa sitten olin pikalomalla Tartussa tyttäreni luonna. Naisten linjalta soitti joku, en muista nimeä, joka esittäyi ja sanoi että pomoni pyysi soittamaan. He/hän olivat miettieet että ehkä on parempi etten tule kurssille tänä vuonna. Syy oli se että olin edellisenä vuonna pyytänyt saada päästä mukaan traumajoogan kurssille.
Olin silloin liian myöhässä, eikä siihen ollut enää tilaakaan. Minulle luvattiin silloin että he ilmoittaisivat minulle kurssin päivämäärän ja että pääsisin siihen tänä syksynä.
En koskaan saannut sitä ilmoitusta.
Ja nyt N.L. mielestä ei ollut sopivaa että vapaaehtoinen olisi mukana joogaamassa, se on tarkoitettu uhrille.
En ollut niiden mielestä tarpeeksi eheä, se ilmoitettiin minulle assistentin kautta.
Tosi huonoa käytöstä sanon minä. Olin vähän järkyttynyt siitä miten minua oli kohdeltu, pari kertaa melkein kiroilin, sen jälkeen en jaksannut murehtia. Olinhan itse päättänyt olematta menemättä kurssille.
Sitä paitsi feministinen ajattelu ei sovi oikein minun mailmaan. Minä haluan olla tukemassaja auttamassa kaikkia ihmisiä, olipa miehiä, naisiä, lapsia, ja kaikki muut.
Hyvä näin. Nyt pystyn auttamaan omalla tavallani. Olen avoin tapahtumistani, jaan tarinani niille joille huomaan että se voi auttaa, kuuntelen. Toivottavasti pystyn auttamaan olemalla hyvä esimerkki siitä miten elämä voittaa
💕
tiistai 9. lokakuuta 2018
Ystävä auttaa pelkolapsien kanssa
Lähdin yogiystäväni Annan kanssa maalle yhdeksi vuorokaudeksi. Siitä olikin vähän aikaa viimeisestä. Syksy ja ihanat värit ovat täällä. Samalla myös pimeys jonka takia en mielellään lähde sinne yksin.
Olen työstänyt pimeyttä jo aikasemmin ja olin jo turvallisempi sen kanssa vähän aikaa sitten, nyt pelko oli takaisin, kehossa enimmäkseen.
Oli ihana ilta, Anna oli yöllä vähän hereillä, sai kokea mahtavan lämpimän yön sekä taivas täynnä tähtiä ja revontulta, vaikka luulen että hän mieluummin olisi nukkunut.
Me nukutaan aina vierekkäin, se on hauskempaa. Aamulla sanoin että oikea puoleni ja varsinkin olkapääni särki koko yön. Hän rupesi vetämään aamuputsaus meditaation ihanalla lempeällä äänellä.
Sulje silmät, hengitä. Laita juuret jalkojen kautta syvälle äitimaan keskustaan. Nosta sieltä mukana paksua keltaista lämmintä ja valoisaa kultaa, pidän silmät kiinni ja nosta kullan, alan Annan ohjeiden mukaan kullan virrata jaloista, sääriin, munasarjoihin jne. Kun pääsemme oikeaan olkapäähän, minulla tulee vaikeus lähestyä, se tuntuu kaukana ja vähän erillään. Otan kauhallisen kultaa ja annan sen virrata siihen. Sieltä löytyykin pienen pieni pelöstynyt ja itseensä käpertynyt lapsi. Se ei halua tulla pois sieltä missä se on ollut niin kauan. Huokuttelen ja kauhaan, lopuksi saan hänet mukaan, laitan hänet sydämmeeni missä muut pienet tuntemus ja kehonmuistolapset ovat turvassa ja yhdessä.
Sen jälkeen löytyykin ja nousee sieltä piilopaikkansa alta vaikka kuinka paljon pelkolapsia, niitä nousee muualtakin, keho on täynnää niitä jotka kaikki liukuvat sydämmeeseen. Koko päivän aikana niitä riitti. Oli vähän sumea olo, kuitenkin hyvä ja tosi tyydyttävä. Wow. Ei ihme että landeolo yksin oli vähän pelottava ajatus kun kerran pelkolapseni uskalsivat nousta esille.
Annan kultameditaatio on tosi hieno. Olen tehnyt monta kertaa valomeditaation, sekin toimii, kultaa oli minusta paljon vahvempi, valoisampi ja tehokkaampi, ei jäännyt yhtään kulmaa, suonta tai luuta kääntämättä 😊
Paljon avautuu, tuntuu ihmeelliseltä ja ihanalta. Kiitos Anna ❤
Olen työstänyt pimeyttä jo aikasemmin ja olin jo turvallisempi sen kanssa vähän aikaa sitten, nyt pelko oli takaisin, kehossa enimmäkseen.
Oli ihana ilta, Anna oli yöllä vähän hereillä, sai kokea mahtavan lämpimän yön sekä taivas täynnä tähtiä ja revontulta, vaikka luulen että hän mieluummin olisi nukkunut.
Me nukutaan aina vierekkäin, se on hauskempaa. Aamulla sanoin että oikea puoleni ja varsinkin olkapääni särki koko yön. Hän rupesi vetämään aamuputsaus meditaation ihanalla lempeällä äänellä.
Sulje silmät, hengitä. Laita juuret jalkojen kautta syvälle äitimaan keskustaan. Nosta sieltä mukana paksua keltaista lämmintä ja valoisaa kultaa, pidän silmät kiinni ja nosta kullan, alan Annan ohjeiden mukaan kullan virrata jaloista, sääriin, munasarjoihin jne. Kun pääsemme oikeaan olkapäähän, minulla tulee vaikeus lähestyä, se tuntuu kaukana ja vähän erillään. Otan kauhallisen kultaa ja annan sen virrata siihen. Sieltä löytyykin pienen pieni pelöstynyt ja itseensä käpertynyt lapsi. Se ei halua tulla pois sieltä missä se on ollut niin kauan. Huokuttelen ja kauhaan, lopuksi saan hänet mukaan, laitan hänet sydämmeeni missä muut pienet tuntemus ja kehonmuistolapset ovat turvassa ja yhdessä.
Sen jälkeen löytyykin ja nousee sieltä piilopaikkansa alta vaikka kuinka paljon pelkolapsia, niitä nousee muualtakin, keho on täynnää niitä jotka kaikki liukuvat sydämmeeseen. Koko päivän aikana niitä riitti. Oli vähän sumea olo, kuitenkin hyvä ja tosi tyydyttävä. Wow. Ei ihme että landeolo yksin oli vähän pelottava ajatus kun kerran pelkolapseni uskalsivat nousta esille.
Annan kultameditaatio on tosi hieno. Olen tehnyt monta kertaa valomeditaation, sekin toimii, kultaa oli minusta paljon vahvempi, valoisampi ja tehokkaampi, ei jäännyt yhtään kulmaa, suonta tai luuta kääntämättä 😊
Paljon avautuu, tuntuu ihmeelliseltä ja ihanalta. Kiitos Anna ❤
maanantai 8. lokakuuta 2018
Äiti 90 v
Järjestin äidilleni synttärijuhlat.
Tein sen itseni takia ensimmäiseksi, sitten tietysti äitini takia, nyt en tehnyt sitä hänelle että saisin häneltä huomiota tai kaipaamani äidin rakkautta. Tein sen ilahduttakseen häntä. Minulle juhlien järjestely on helppoa, sehän on työni ja minulla on sopiva paikka.
Sain apua lapsiltani, se oli kivaa. En stressannut, jätin pois kaikenlaista mitä olin ajatellut valmistaa, emme vaan ehtineet, kaikkea riitti ihan hyvin.
Saatiin veljeni kanssa kutsuttua ja tuotua äidin ystävättäriä, yksi kannettiinn sisälle, vielä verkkareissa. Hän oli unohtanut juhlat. Kaikki naiset, niitä oli noin 6-7 kpl lähempänä 90 vuotiaita, istuivat yhdessä. Oli mahtava fiilis, iloista ja hauskaa. Ruuasta ne tykkäsivät erikoisesti aika tulisista vietnamilaisista kevätkääryleistä. Olin arvannut oikein. Kun ei enää ole paljon makuaisteja jäljellä niin tulinen ruoka on hyvä.
Äiti sai enimmäkseen suklaata ja juomia, hän oli tosi onnellinen. Annoin hänen halata minua.
Pari päivää juhlien jälkeen hän soitti ja kiitti minua, tuntui mukavalta ja olin aika ihmeissään. Ennen kaikki mitä annoin, järjestin tai tein hänelle oli hänen mielestään itsestäänselvyys. Nyt jotain oli muuttunut, ehkä pieni kunnioitus minua kohtaan on tullut.
Äidin hyllytys oli hyvä juttu minulle. Olen iloinen.
Tein sen itseni takia ensimmäiseksi, sitten tietysti äitini takia, nyt en tehnyt sitä hänelle että saisin häneltä huomiota tai kaipaamani äidin rakkautta. Tein sen ilahduttakseen häntä. Minulle juhlien järjestely on helppoa, sehän on työni ja minulla on sopiva paikka.
Sain apua lapsiltani, se oli kivaa. En stressannut, jätin pois kaikenlaista mitä olin ajatellut valmistaa, emme vaan ehtineet, kaikkea riitti ihan hyvin.
Saatiin veljeni kanssa kutsuttua ja tuotua äidin ystävättäriä, yksi kannettiinn sisälle, vielä verkkareissa. Hän oli unohtanut juhlat. Kaikki naiset, niitä oli noin 6-7 kpl lähempänä 90 vuotiaita, istuivat yhdessä. Oli mahtava fiilis, iloista ja hauskaa. Ruuasta ne tykkäsivät erikoisesti aika tulisista vietnamilaisista kevätkääryleistä. Olin arvannut oikein. Kun ei enää ole paljon makuaisteja jäljellä niin tulinen ruoka on hyvä.
Äiti sai enimmäkseen suklaata ja juomia, hän oli tosi onnellinen. Annoin hänen halata minua.
Pari päivää juhlien jälkeen hän soitti ja kiitti minua, tuntui mukavalta ja olin aika ihmeissään. Ennen kaikki mitä annoin, järjestin tai tein hänelle oli hänen mielestään itsestäänselvyys. Nyt jotain oli muuttunut, ehkä pieni kunnioitus minua kohtaan on tullut.
Äidin hyllytys oli hyvä juttu minulle. Olen iloinen.
lauantai 29. syyskuuta 2018
Matti 70 v
Noin neljä vuotta sitten tutustuin Mattiin. Hän on liikkeenni naapuritalon talkkari. Olin nähnyt hänet monta kertaa pesemässä katuja, emme vaan olleet juteltu. Työni yhteydessä ruvettiin juttelemaan, kohtapuolin hän kävi joka päivä kahvilla.
Matti saa asua viereisen talon autotallin yhdessä varastohuoneessa, ei ole ikkunoita, mutta on ainakin katto pään päällä.
Matti on asunnut ulkona 20-30 vuotta elämästään, hän ei oikein muista kaikkea. Hän on juonnut paljon, kun tutustuttiin niin hän joi vielä aika paljon, aina kun löysi juotavaa. Hän tiesi kesäisin mistä löytyi parhaiten ihmisten jättämiä jämäjuomia. Venesatamissa, veneilijät ei jaksannut raahata kotiin puolikkaita pulloja tai laatikoita. Matti oli aina silloin tällöin aika nuhjuisessa kunnossa mutta aina hyvän tuulinen.
Puistoista, nuorten jättäkiä pulloja. Helposti löytyy juotavaa.
Matti pyöräili silloin jo, mutta nyt siitä on tullut passio. Hän pyöräilee pävittäin 50-100 km matkan.
Noin kolme vuotta sitten olin hänen kanssan pyöräilemässä ja hän näytti kaikki paikat, puskat, puistot, puut missä hän on asunnut, baarit missä hän eniten on hengaillut, tavattiin myös Ville kaverin joka vielä asuu Munkkiniemessä lautatalossa roskiksen takana. Ville on mukava kun hän ei ole juovuksissa, silloin hänestä tu,ee aggressivinen, sen takia Matti ei hengaille hänen kanssaan enää.
Matti ei paljon juo enää, vielä on pelihimo, mutta ei se mitään. Kaikkea on vaikeata lopettaa. Hurjaa on että hän on melkein lopettanut juomisen. Wow.
Hän on vähän arka, ymmärrän sen. Meistä on tullut niin hyviä ystäviä ettei mene montaa päivää i,man että että näemme tai juttelemme. Pyöräilemme, kokeilemme eri kahviloita, yhteen tsemppipubiin menemme syömään sillivoileipää ja matti pelaa pelikoneella.
Tänään oli kahvi ja kakkutilaisuus Matille kaupassani, sinne tuli tosi paljon ihmisiä. Matti istui ulkona terassilla, ei halunnut olla sisällä, vaikka oli vähän kylmää. Oli ihana päivä, luulen että hän oli tyytyväinen ja onnellinen, silloin minäkin olen.
Hän on kiltti ihminen, hänet täytyy kunnioittaa ja antaa ihmisarvon.
En tiedä miksi halusin kirjoittaa hänestä. Hän on opettanut minua paljon elämästä ja mikä on tärkeätä.
Matti saa asua viereisen talon autotallin yhdessä varastohuoneessa, ei ole ikkunoita, mutta on ainakin katto pään päällä.
Matti on asunnut ulkona 20-30 vuotta elämästään, hän ei oikein muista kaikkea. Hän on juonnut paljon, kun tutustuttiin niin hän joi vielä aika paljon, aina kun löysi juotavaa. Hän tiesi kesäisin mistä löytyi parhaiten ihmisten jättämiä jämäjuomia. Venesatamissa, veneilijät ei jaksannut raahata kotiin puolikkaita pulloja tai laatikoita. Matti oli aina silloin tällöin aika nuhjuisessa kunnossa mutta aina hyvän tuulinen.
Puistoista, nuorten jättäkiä pulloja. Helposti löytyy juotavaa.
Matti pyöräili silloin jo, mutta nyt siitä on tullut passio. Hän pyöräilee pävittäin 50-100 km matkan.
Noin kolme vuotta sitten olin hänen kanssan pyöräilemässä ja hän näytti kaikki paikat, puskat, puistot, puut missä hän on asunnut, baarit missä hän eniten on hengaillut, tavattiin myös Ville kaverin joka vielä asuu Munkkiniemessä lautatalossa roskiksen takana. Ville on mukava kun hän ei ole juovuksissa, silloin hänestä tu,ee aggressivinen, sen takia Matti ei hengaille hänen kanssaan enää.
Matti ei paljon juo enää, vielä on pelihimo, mutta ei se mitään. Kaikkea on vaikeata lopettaa. Hurjaa on että hän on melkein lopettanut juomisen. Wow.
Hän on vähän arka, ymmärrän sen. Meistä on tullut niin hyviä ystäviä ettei mene montaa päivää i,man että että näemme tai juttelemme. Pyöräilemme, kokeilemme eri kahviloita, yhteen tsemppipubiin menemme syömään sillivoileipää ja matti pelaa pelikoneella.
Tänään oli kahvi ja kakkutilaisuus Matille kaupassani, sinne tuli tosi paljon ihmisiä. Matti istui ulkona terassilla, ei halunnut olla sisällä, vaikka oli vähän kylmää. Oli ihana päivä, luulen että hän oli tyytyväinen ja onnellinen, silloin minäkin olen.
Hän on kiltti ihminen, hänet täytyy kunnioittaa ja antaa ihmisarvon.
En tiedä miksi halusin kirjoittaa hänestä. Hän on opettanut minua paljon elämästä ja mikä on tärkeätä.
tiistai 25. syyskuuta 2018
Feeling blue, tunnen itseni yksinäiseksi
Olen kahden viimeisen viikkojen ajan tuntenut itseni allapäin. Ei masentunut, ei ärsyyntynyt, ei vihainen, vähän pitkästynyt mutta oikea sana voisi olla raskas.
Kehoni on kipeä koko ajan, varsinkin oikea käsivarsini ja koko lonkan alue, niin että käveleminen sattuu, onneksi ei pyöräily. Olen myös äärettömän väsynyt.
Olen vain ollut, antanut kehoni olla näin, mennyt aikasin nukkumaan, mennyt töihin aamulla, saannut tehtyä keikat, sekä muut asiat, sitten vaan suoraan kotiin, sohvan kautta sänkyyn ja ihan puhki. Syön myöskin liikaa, onneksi kotona ei ole paljon epäterveellistä, mutta syön kuitenkin liikaa.
Tunnen myös olevani vähän zombie, unohdan salasanat, luulin että pyöräni oli viime yönä varastettu, olin unohtanut sen eilen kaupan edessä.
Tänä iltana pitkästä aikaa, kosketin kehoani, halusin seksuaallista hyvinoloa. Kehoni reagoi ensin hyvin ja tunne oli hyvä kunnes rupesin itkemään, ja tosi voimakkaasti.
Nyt tajusin, tämä kehon tunne on se mikä minulla on ollut aina hyväksikäytön jälkeen. Itkuinen, tosi vihainen, vihaa täynnä ja mahdottoman yksinäinen olo. Hyljetty olo. Olin hetken taas pieni lapsi.
En tiedä mitä oikein tein, taisin puhua itselleni, keholleni, pienelle lapselle että kaikki on hyvin, tunne yksin olemisesta on vanhaa, nyt olemme aikuisia ja yhdessä kokonainen henkilö. Olemme turvassa sisällni, sydämmessäni. Taisin paijata olkapäi5öni, annoin itselleni halauksen, olin ihan rauhassa, kunnes rauhoituin. Onnistuin avamaan tällaisen asian yksin, onnistuin rauhoittamaan kehoani yksin, tuntui hyvältä.
Wow, nyt jälkeenpäin tunnen olevani kevyempi, vapaampi. Ehkä menen käymään terapeutillä, tämä on sen verran iso asia, toivon että lapseni sisälläni on päässyt ulos yksinäisyydestään ja tuntee itseeensä osaa aikuista ja turvallista minääni.
Taas yksi askel eteenpäin.
Annetaan kehon olla näin, väsynyt, teen vältaamättömät duunit, muuten ei mitään extraa, en yritä mitään liikuntaa muuta kuin pyöräily, keho ei jaksa, juon paljon vettä , teetä. Pää ei ole enää niin raskas. Toivottavasti nukun hyvin, ensimyö on täysikuu, viime yönnä olinnhereillä 3 viiteen, mikä on harvinaista minulle. Onneksi nukahdin uudestaan.
Kehoni on kipeä koko ajan, varsinkin oikea käsivarsini ja koko lonkan alue, niin että käveleminen sattuu, onneksi ei pyöräily. Olen myös äärettömän väsynyt.
Olen vain ollut, antanut kehoni olla näin, mennyt aikasin nukkumaan, mennyt töihin aamulla, saannut tehtyä keikat, sekä muut asiat, sitten vaan suoraan kotiin, sohvan kautta sänkyyn ja ihan puhki. Syön myöskin liikaa, onneksi kotona ei ole paljon epäterveellistä, mutta syön kuitenkin liikaa.
Tunnen myös olevani vähän zombie, unohdan salasanat, luulin että pyöräni oli viime yönä varastettu, olin unohtanut sen eilen kaupan edessä.
Tänä iltana pitkästä aikaa, kosketin kehoani, halusin seksuaallista hyvinoloa. Kehoni reagoi ensin hyvin ja tunne oli hyvä kunnes rupesin itkemään, ja tosi voimakkaasti.
Nyt tajusin, tämä kehon tunne on se mikä minulla on ollut aina hyväksikäytön jälkeen. Itkuinen, tosi vihainen, vihaa täynnä ja mahdottoman yksinäinen olo. Hyljetty olo. Olin hetken taas pieni lapsi.
En tiedä mitä oikein tein, taisin puhua itselleni, keholleni, pienelle lapselle että kaikki on hyvin, tunne yksin olemisesta on vanhaa, nyt olemme aikuisia ja yhdessä kokonainen henkilö. Olemme turvassa sisällni, sydämmessäni. Taisin paijata olkapäi5öni, annoin itselleni halauksen, olin ihan rauhassa, kunnes rauhoituin. Onnistuin avamaan tällaisen asian yksin, onnistuin rauhoittamaan kehoani yksin, tuntui hyvältä.
Wow, nyt jälkeenpäin tunnen olevani kevyempi, vapaampi. Ehkä menen käymään terapeutillä, tämä on sen verran iso asia, toivon että lapseni sisälläni on päässyt ulos yksinäisyydestään ja tuntee itseeensä osaa aikuista ja turvallista minääni.
Taas yksi askel eteenpäin.
Annetaan kehon olla näin, väsynyt, teen vältaamättömät duunit, muuten ei mitään extraa, en yritä mitään liikuntaa muuta kuin pyöräily, keho ei jaksa, juon paljon vettä , teetä. Pää ei ole enää niin raskas. Toivottavasti nukun hyvin, ensimyö on täysikuu, viime yönnä olinnhereillä 3 viiteen, mikä on harvinaista minulle. Onneksi nukahdin uudestaan.
tiistai 21. elokuuta 2018
Hautajaiset
Taas kuoli yksi ystävä siitä jengistä missä hengaillin nuorena.
Tällä kertaa halusin mennä hautajaisiin, muihin en mennyt. Miksi niin, mietin.
Näin jälkeenpäin tiedän. Peter oli hyvä minulle, kiltti, eikä vaan hän, myös hänen perheensä, vanhat vanhemmat jotka ovat vielä elossa, hänen siskonsa sekä vaimo, joka on aina ollut minulle mukava. Sekä kaikki serkut, ja monet muut hönen perhestään. Hän oli minulle kuin veli, turvallinen ja kiltti veli.
Viime syksyllä kuollut ystävä ei ollut minulle koskaan erikoisen kiltti. Toivomus hänen vaimolta oli että ihan pienet hautajaiset ilman muistotilaisuutta, sitä täytyy kunnioittaa, oli helppo olla menemättä.
Toinen joka kuoli vuosi sitten oli aivan yksin, häneltä ei jännyt perhettä, ei ollut ketään jota olisin voinnut lohduttaa. En tuntenut tarvetta mennä sinnekkään.
Nyt oli eri tunne. Halusin mennä Peterin perheen takia mutta eniten itseni takia.
Minua pelotti monta päivää ennen.
Tiedän miksi. En ollut tavannut koko jengiä eheytysmatkani aikana ja kaikki jotka aavisitin tulevan hautajaisiin kuuluivat siihen aikaan kun oli vaikeinta nuoruudessani. Siellä oli mun iso rakkaus, mun ensirakkaus, exmieheni sekä kaikki yhteiset ystävämme. Huh. Kehoni reagoi tosi paljon, jännitti ja pelotti vaikka tiesin että tuntemukseni olivat vanhoja tuntemuksia.
Tiesin että tämä olisi tärkeä askel minulle. Olin peloissaan, mutta aikuinen minä onneksi aika rauhallinen ja varma.
Menin kirkkoon tosi ajoissa, niin en tarvinnut kuljeskella kotona seiniä pitkin.
Vaimo ja vanhemmat tulivat ensimmäisinä kuten olin toivonnut. Olivat iloisia nähdessään minut, äiti sanoa että hänellä oli ollut minua ikävä, vaimo näytti huivin jonka olin antanut Peterille jonka hän aina käytti. Sen hän halusi pitää mukana käsilaukussa. Tuntui hyvältä.
Olin ja olen vieläkin osaa perhettä vaikka emme ole tavanneet yli kymmeneen vuoteen, lämmitti sydäntä
Menin yksin heti perheen jälkeen kirstun luokse,otin ruusun ja pidin pienen puheen. Yritin puhua korkealla äänellä koska tiedän että ääneni on aika hiljainen. Kiitin ensin Peteriä kaikesta mitä hän oli minulle opettanut sekä kaikista hauskoista yhteisistä muistoista, sen jälkeen käännyin perheen puoleen ja sanoin että parasta oli se että hän oli antanut minut saada jalansijaa hänen perheeseen.
Ne olivat aina siellä minulle, pitivät minusta hyvää huolta, olivat siellä kun omassa elämässäni ei aina ollut niin mukavaa. Sanoin että olen siitä tosi iloinen ja kiitollinen. Se tuli sydämmestäni joten oli helppo puhua ja se tuntui hyvälle.
Ilmoitin että en tule muistotilaisuuteen, kaikki olivat ihan ok sen kanssa.
Peterin pojat joita en ollut nähnyt kun olivat 5-7 vuoden ikäisiä kiittivät sanoistani, se tuntui niin hyvältä. Olin siis osannut sanoa oikeat sanat.
Vanhat tuntemukset eivät enää nostaneet päänsä. Mitään ei tullut nahkani alle. Katsoin niitä, mun entisiä miehiä. Mikään ei värähtänyt minussa.
Wow, olen päässyt irti vanhoista tuntemuksistani. Oli tosi iso juttu, tunnen ilon sisälläni, tunnen vapauden, tunnen itseni vahvaksi, aikuiseksi.
Lähden kohta lentoon !
Tällä kertaa halusin mennä hautajaisiin, muihin en mennyt. Miksi niin, mietin.
Näin jälkeenpäin tiedän. Peter oli hyvä minulle, kiltti, eikä vaan hän, myös hänen perheensä, vanhat vanhemmat jotka ovat vielä elossa, hänen siskonsa sekä vaimo, joka on aina ollut minulle mukava. Sekä kaikki serkut, ja monet muut hönen perhestään. Hän oli minulle kuin veli, turvallinen ja kiltti veli.
Viime syksyllä kuollut ystävä ei ollut minulle koskaan erikoisen kiltti. Toivomus hänen vaimolta oli että ihan pienet hautajaiset ilman muistotilaisuutta, sitä täytyy kunnioittaa, oli helppo olla menemättä.
Toinen joka kuoli vuosi sitten oli aivan yksin, häneltä ei jännyt perhettä, ei ollut ketään jota olisin voinnut lohduttaa. En tuntenut tarvetta mennä sinnekkään.
Nyt oli eri tunne. Halusin mennä Peterin perheen takia mutta eniten itseni takia.
Minua pelotti monta päivää ennen.
Tiedän miksi. En ollut tavannut koko jengiä eheytysmatkani aikana ja kaikki jotka aavisitin tulevan hautajaisiin kuuluivat siihen aikaan kun oli vaikeinta nuoruudessani. Siellä oli mun iso rakkaus, mun ensirakkaus, exmieheni sekä kaikki yhteiset ystävämme. Huh. Kehoni reagoi tosi paljon, jännitti ja pelotti vaikka tiesin että tuntemukseni olivat vanhoja tuntemuksia.
Tiesin että tämä olisi tärkeä askel minulle. Olin peloissaan, mutta aikuinen minä onneksi aika rauhallinen ja varma.
Menin kirkkoon tosi ajoissa, niin en tarvinnut kuljeskella kotona seiniä pitkin.
Vaimo ja vanhemmat tulivat ensimmäisinä kuten olin toivonnut. Olivat iloisia nähdessään minut, äiti sanoa että hänellä oli ollut minua ikävä, vaimo näytti huivin jonka olin antanut Peterille jonka hän aina käytti. Sen hän halusi pitää mukana käsilaukussa. Tuntui hyvältä.
Olin ja olen vieläkin osaa perhettä vaikka emme ole tavanneet yli kymmeneen vuoteen, lämmitti sydäntä
Menin yksin heti perheen jälkeen kirstun luokse,otin ruusun ja pidin pienen puheen. Yritin puhua korkealla äänellä koska tiedän että ääneni on aika hiljainen. Kiitin ensin Peteriä kaikesta mitä hän oli minulle opettanut sekä kaikista hauskoista yhteisistä muistoista, sen jälkeen käännyin perheen puoleen ja sanoin että parasta oli se että hän oli antanut minut saada jalansijaa hänen perheeseen.
Ne olivat aina siellä minulle, pitivät minusta hyvää huolta, olivat siellä kun omassa elämässäni ei aina ollut niin mukavaa. Sanoin että olen siitä tosi iloinen ja kiitollinen. Se tuli sydämmestäni joten oli helppo puhua ja se tuntui hyvälle.
Ilmoitin että en tule muistotilaisuuteen, kaikki olivat ihan ok sen kanssa.
Peterin pojat joita en ollut nähnyt kun olivat 5-7 vuoden ikäisiä kiittivät sanoistani, se tuntui niin hyvältä. Olin siis osannut sanoa oikeat sanat.
Vanhat tuntemukset eivät enää nostaneet päänsä. Mitään ei tullut nahkani alle. Katsoin niitä, mun entisiä miehiä. Mikään ei värähtänyt minussa.
Wow, olen päässyt irti vanhoista tuntemuksistani. Oli tosi iso juttu, tunnen ilon sisälläni, tunnen vapauden, tunnen itseni vahvaksi, aikuiseksi.
Lähden kohta lentoon !
keskiviikko 25. heinäkuuta 2018
Naisten Linja
Kymmenen vuotta sitten pääsin mukaan Rikun (Rikosuhri) palvelun tukihenkilökurssille jonka kävin läpi kokonaisen syksyn aikana ja valmistuin joulun alla. Minulla ehti olla yksi nuori tyttö jolle olin tukihenkilö, sen jälkeen omat muistoni avautuivat ja en saannut enää jatkaa tukihenkilönä
Pari viikkoa sitten kävin Naistenlinjan kokouksessa, olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Vähän jännitti, kokouksen jälkeen juteltiin vielä kahden kesken jolloin minulta kysyttiin minkä takia haluan tehdä tätä. En istuisi täällä tänään jos minulla ei olisi ollut koko elämäni aikana ihmisiä jotka ovat antaneet minulle tukea ja toivoa, vaikka oljenkorren. Nyt on minun vuoroni antaa eteenpäin mitä olen saannut.
Tunnen myös olevani eheä ja pystyn tähän. Varmasti minulle tulee paikkoja missä omat kokemukseni ja muistot voivat nousta pintaan, en pelkää niitä, se on ihan normaalia, annan niiden vain olla.
Sanoin myös että ainoa asia jonka kanssa minulla on vähän vaikeuksia on että tämä on suunnattu vain naisille, minä haluasin olla tukihenkilö lapsille ja miehille myös, siis kaikille.
Jostain on aloitettava, jeeeee.
Olin niin täynnä iloa ja pulppuavaa innostusta kun astuin ulos kokouksesta että olisin voinnut tanssia kadulla. Olen vieläkin ihan innoissan kun ajattelen että pääsin mukaan, syyskuussa alkaa koulutus joka kestää koko syksyn ajan, joulun aikaan olemme valmiita aloittamaan. Aloitamme vastaamalla puhelinsoittoihin 4 t viikossa.
Myönnän nyt jälkeenpäin että minua jännitti saisinko olla ollenkaan mukana, tunnen että minulla on niin paljon annettavaa, huomasin sen #vimed ja #memyös sivujen aikana.
Olen täynnä iloa 💕
Pari viikkoa sitten kävin Naistenlinjan kokouksessa, olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Vähän jännitti, kokouksen jälkeen juteltiin vielä kahden kesken jolloin minulta kysyttiin minkä takia haluan tehdä tätä. En istuisi täällä tänään jos minulla ei olisi ollut koko elämäni aikana ihmisiä jotka ovat antaneet minulle tukea ja toivoa, vaikka oljenkorren. Nyt on minun vuoroni antaa eteenpäin mitä olen saannut.
Tunnen myös olevani eheä ja pystyn tähän. Varmasti minulle tulee paikkoja missä omat kokemukseni ja muistot voivat nousta pintaan, en pelkää niitä, se on ihan normaalia, annan niiden vain olla.
Sanoin myös että ainoa asia jonka kanssa minulla on vähän vaikeuksia on että tämä on suunnattu vain naisille, minä haluasin olla tukihenkilö lapsille ja miehille myös, siis kaikille.
Jostain on aloitettava, jeeeee.
Olin niin täynnä iloa ja pulppuavaa innostusta kun astuin ulos kokouksesta että olisin voinnut tanssia kadulla. Olen vieläkin ihan innoissan kun ajattelen että pääsin mukaan, syyskuussa alkaa koulutus joka kestää koko syksyn ajan, joulun aikaan olemme valmiita aloittamaan. Aloitamme vastaamalla puhelinsoittoihin 4 t viikossa.
Myönnän nyt jälkeenpäin että minua jännitti saisinko olla ollenkaan mukana, tunnen että minulla on niin paljon annettavaa, huomasin sen #vimed ja #memyös sivujen aikana.
Olen täynnä iloa 💕
torstai 5. heinäkuuta 2018
Käyttäytymiset
Nyt on muutosten aika. Vanhojen päästämistä jotta uutta mahtuu tilalle.
Se pätee myös käyttäytymisiin.
En ole ainoa. Tietysti se on niin että on helppoa nähdä toisen henkilön käyttäytymiset, eikä omat. Mutta, jos on avoin niitä omiakin pystyy näkemään kuten joku päivä sitten, kun olin käymässä ystävättären luonna.
Hän innostuneesti kertoi minulle unelmasta, terassista. Hän selitti, kertoi, miten missä ja minkälaista hän toivoi, miten sitä käytettäisi. Minä taas kommentoin, useimmiten vastaan, omasta mielestäni käytännöllinen ja realistinen minä, suurimmaksi osaksi vastaväitteitä.
Ystäväni suuttui melkein minulle ja sanoi ; lopeta, älä murskaa unelmani!
Havahduin, lopetin, olin kyllä kuullut omaa ääntäni kommentoineen miettien että onko likaa, ihan vanhasta tottumuksesta jatkoin vaan, samalla takaraivossa muistin isäni ääni puhuvan monotoonisesti aina kun tein muutoksen tai olin innostunut jostakin uudesta tai juuta. Aina kertomassa omaa mielipidettä kysymättä jos toinen halusi sitä tai ei.
Minusta on tärkeätä voida debatoida asioista, en vaan ymmärtönyt että debattia ei käydä kun toinen avaa unelmansa, toivomuksen. Silloin vain kuunnellaan. Jos, taas ystävä haluaa kuulla mielepiteeni, hän kysyy sitä.
Vaikka havahduin ja lopetin, sanoin vain että mielestöni kerroin vain faktoja miten se oikeassa elämässä tulee toimimaan.
Meni jokunen aika, jotain jäi muhimaan takaraivooni. Odotin häntä autossa, kun hän tuli, pyysin anteeksi. Ei ollut oikeata antaa faktoja , vielä enemmän, vain omasta mielestäni faktoja, hänen unelmastaan. Unelmat ivat ihania, ilmavia, iloisia ja kun henkilö puhuu niistä niin hän on onnellinen, se näkyy hänen tavasta kertoa siitä. Minun ei kuulu murskata sitä iloa, sen tein.
Tunnistin lapseni sisälläni varsinkin isäni kanssa, myös monen muun aikuisen kanssa. Tunnistin myös aikuisten käyttäytymisen joka oli siirtynyt itseeni. Jatkoin siis samaa. Tunsin pettymyksen, surun ja miten minusta tuli pieni ja hiljainen. Muistin myös miten yritin muistuttaa itseäni siitä etten kerro omista unelmistani koskaan, kukaan ei halua niitä kuunnella, tai jos kuuntelee niin kertoo miksi se ei ole hyvä idea. Pettymys on valtava, keho pienenee, menee pieneksi rusinaksi.
Hän ilahtui, kinä ilahduin, halasimme, taas jotein vanhaa poissa.
Tilalle iloa, helpotus, ilon kyyneleitä, kiitollisuus, kiitollisuus hyvästä ystävästä joka sanoi minule stop, iloinen itsestäni ja vähän ylpeä että onnistuin näkemään ja muuttamaan tapojani, etten ottajut nokkiini, stop on oli minulle kritiikki.
Pikkuhiljaa....
Olen niin tyytyväinen , tuntuu oikein vatsapohjassa.
Se pätee myös käyttäytymisiin.
En ole ainoa. Tietysti se on niin että on helppoa nähdä toisen henkilön käyttäytymiset, eikä omat. Mutta, jos on avoin niitä omiakin pystyy näkemään kuten joku päivä sitten, kun olin käymässä ystävättären luonna.
Hän innostuneesti kertoi minulle unelmasta, terassista. Hän selitti, kertoi, miten missä ja minkälaista hän toivoi, miten sitä käytettäisi. Minä taas kommentoin, useimmiten vastaan, omasta mielestäni käytännöllinen ja realistinen minä, suurimmaksi osaksi vastaväitteitä.
Ystäväni suuttui melkein minulle ja sanoi ; lopeta, älä murskaa unelmani!
Havahduin, lopetin, olin kyllä kuullut omaa ääntäni kommentoineen miettien että onko likaa, ihan vanhasta tottumuksesta jatkoin vaan, samalla takaraivossa muistin isäni ääni puhuvan monotoonisesti aina kun tein muutoksen tai olin innostunut jostakin uudesta tai juuta. Aina kertomassa omaa mielipidettä kysymättä jos toinen halusi sitä tai ei.
Minusta on tärkeätä voida debatoida asioista, en vaan ymmärtönyt että debattia ei käydä kun toinen avaa unelmansa, toivomuksen. Silloin vain kuunnellaan. Jos, taas ystävä haluaa kuulla mielepiteeni, hän kysyy sitä.
Vaikka havahduin ja lopetin, sanoin vain että mielestöni kerroin vain faktoja miten se oikeassa elämässä tulee toimimaan.
Meni jokunen aika, jotain jäi muhimaan takaraivooni. Odotin häntä autossa, kun hän tuli, pyysin anteeksi. Ei ollut oikeata antaa faktoja , vielä enemmän, vain omasta mielestäni faktoja, hänen unelmastaan. Unelmat ivat ihania, ilmavia, iloisia ja kun henkilö puhuu niistä niin hän on onnellinen, se näkyy hänen tavasta kertoa siitä. Minun ei kuulu murskata sitä iloa, sen tein.
Tunnistin lapseni sisälläni varsinkin isäni kanssa, myös monen muun aikuisen kanssa. Tunnistin myös aikuisten käyttäytymisen joka oli siirtynyt itseeni. Jatkoin siis samaa. Tunsin pettymyksen, surun ja miten minusta tuli pieni ja hiljainen. Muistin myös miten yritin muistuttaa itseäni siitä etten kerro omista unelmistani koskaan, kukaan ei halua niitä kuunnella, tai jos kuuntelee niin kertoo miksi se ei ole hyvä idea. Pettymys on valtava, keho pienenee, menee pieneksi rusinaksi.
Hän ilahtui, kinä ilahduin, halasimme, taas jotein vanhaa poissa.
Tilalle iloa, helpotus, ilon kyyneleitä, kiitollisuus, kiitollisuus hyvästä ystävästä joka sanoi minule stop, iloinen itsestäni ja vähän ylpeä että onnistuin näkemään ja muuttamaan tapojani, etten ottajut nokkiini, stop on oli minulle kritiikki.
Pikkuhiljaa....
Olen niin tyytyväinen , tuntuu oikein vatsapohjassa.
perjantai 8. kesäkuuta 2018
Mietteitä
Olen soittanut äidilleni nyt nelisen kertaa parin viikon sisällä, jotenkin keskustelumme eivät heti menneet väärälle kaistalle, ja viimeisellä kerralla tuntui ihmeellisen rauhalliselta, jotenkin niin että jännitys oli poissa. Rauha on ehkä laskeutunut vihdoinkin välilämme, se tuntui hyvältä.
Toivon että tämä tunne on tullut jäädäkseen.
Työpuolella in myös hauskaa, työtä on riittävästi ja juuri niin paljon että ehdin levätä ja hengähtää keikkojen välissä, olla maalla, ja samalla tehdä keikat rauhallisesti. Olen rennompi, vielä kun pääsen siihen että kesken työrupeaman teen jotain joogaliikkeita ja hengitän jokunen 5-10 minuuttia niin alan olla tosi tyytyväinen itseeni.
Pysähdyn usein, varsinkin kun en tiedä minne päin mennä, mitä vastata jollekin, tai miten tehdä työt, tai jos huomaan ettei asiat mene kuten olin ajatellut. Tarkoitan pysähtymisellä että mietin täytyykö tehdä asialla jotain, useimiten ei, annan asioiden hoitua itsestään. Hauskaa.
Vähän ihmettelen omaa käytöstäni, minua hymyilyttää, yritän olla analysoimatta, dramatisoimmatta.
Olen iloinen näistä muutoksista itsessäni. Vapauden tunne on iso .
Toivon että tämä tunne on tullut jäädäkseen.
Työpuolella in myös hauskaa, työtä on riittävästi ja juuri niin paljon että ehdin levätä ja hengähtää keikkojen välissä, olla maalla, ja samalla tehdä keikat rauhallisesti. Olen rennompi, vielä kun pääsen siihen että kesken työrupeaman teen jotain joogaliikkeita ja hengitän jokunen 5-10 minuuttia niin alan olla tosi tyytyväinen itseeni.
Pysähdyn usein, varsinkin kun en tiedä minne päin mennä, mitä vastata jollekin, tai miten tehdä työt, tai jos huomaan ettei asiat mene kuten olin ajatellut. Tarkoitan pysähtymisellä että mietin täytyykö tehdä asialla jotain, useimiten ei, annan asioiden hoitua itsestään. Hauskaa.
Vähän ihmettelen omaa käytöstäni, minua hymyilyttää, yritän olla analysoimatta, dramatisoimmatta.
Olen iloinen näistä muutoksista itsessäni. Vapauden tunne on iso .
maanantai 14. toukokuuta 2018
Äitienpäivä
Huh, nyt oli paras koskaan äitienpäivä!
Sain olla ihan yksin landella tekemässä juuri mitä itse halusin. Luulen vihdoinkin että nuorisoni oli ok sen kanssa. Keskimmäinen kirjoitti ja soitti kysyäkseen jos halusin tehdä jotain ja vastasin että mieluiten ei mitään.
Siinä olen ihan kuin isäni, en voi ymmärtää isän tai äitienpäiviä. Ne ovat yhtä piinaa odotuksista, toivomuksia, pettymyksi. Inhosin odottaa ja odottaa että lapset olivat nousseet ja valmistaneet minulle aamiaisen exmieheni kanssa. Minä olen ainoa aamuvirkku koko jengistä ja olisin ehtinyt tehdä vaikka mitä, ja minä olin myös ainoa joka söi aamiaista, siis omia mössöjäni, mikä ei ollut sellaisia joita sain, kiittämätön minä!. Joskus päivistä tuli tosi dramaattisia kun olin mennyt ulos tai odottanut ja odottanut ja vähän kiukustunutkin kun halusin nousta . Sain aina ison ruukkuruusun joka kuivui kokoon parin viikon sisällä, en ole kukkaihminen, enkä varsinkaan ruusuihminen.
Kortit ja maalaukset rakastin.
Olen sitä mieltä että meidän pitää olla onnellisia siitä että olemme saannet lapsia, että saamme olla vanhempia, joka päivä. Ei siitä tarvitse tehdä omaa päivää, se on vaan mielestäni raskasta, varsinkin kaikille joilla on vaikeita vanhempia, tai ei vanhempia tai ei lapsia, tai mitä vaan. Sama kun se onnellinen harmooninen joulu ja muut ihanat pyhät.
Inhoan tradiitioita joista ovat tulleet pakkopullia. Itse olin tosi hyvä keksimään niitä ja kaikki tai luultavasti useimmat tykkäävät niistä, kaikki pääsiäis- joulu- vappu- jne... ne olivat ihan ok niin kauan kun ne ovat oikeasti hauskoja, jos ei, niin sitten vaan kuopataan.
Annoin pitkästä aikaa äidilleni itsetehtyä ankkarisottoaja suklaata, eipä edes vaivautunut kiittäämään, en kyllä odottanutkaan sitä, tulipahan vahvistettua että hän ei ajattele muuta kun itseään. Hän kai odotti vihreän kukkapuskan jonka aikoinaan kauan sitten aina osti hänelle....
Sydän ei enää särje, enkä enää kanna huonoa omatuntua. Tuntuu kevyeltä.
Sain olla ihan yksin landella tekemässä juuri mitä itse halusin. Luulen vihdoinkin että nuorisoni oli ok sen kanssa. Keskimmäinen kirjoitti ja soitti kysyäkseen jos halusin tehdä jotain ja vastasin että mieluiten ei mitään.
Siinä olen ihan kuin isäni, en voi ymmärtää isän tai äitienpäiviä. Ne ovat yhtä piinaa odotuksista, toivomuksia, pettymyksi. Inhosin odottaa ja odottaa että lapset olivat nousseet ja valmistaneet minulle aamiaisen exmieheni kanssa. Minä olen ainoa aamuvirkku koko jengistä ja olisin ehtinyt tehdä vaikka mitä, ja minä olin myös ainoa joka söi aamiaista, siis omia mössöjäni, mikä ei ollut sellaisia joita sain, kiittämätön minä!. Joskus päivistä tuli tosi dramaattisia kun olin mennyt ulos tai odottanut ja odottanut ja vähän kiukustunutkin kun halusin nousta . Sain aina ison ruukkuruusun joka kuivui kokoon parin viikon sisällä, en ole kukkaihminen, enkä varsinkaan ruusuihminen.
Kortit ja maalaukset rakastin.
Olen sitä mieltä että meidän pitää olla onnellisia siitä että olemme saannet lapsia, että saamme olla vanhempia, joka päivä. Ei siitä tarvitse tehdä omaa päivää, se on vaan mielestäni raskasta, varsinkin kaikille joilla on vaikeita vanhempia, tai ei vanhempia tai ei lapsia, tai mitä vaan. Sama kun se onnellinen harmooninen joulu ja muut ihanat pyhät.
Inhoan tradiitioita joista ovat tulleet pakkopullia. Itse olin tosi hyvä keksimään niitä ja kaikki tai luultavasti useimmat tykkäävät niistä, kaikki pääsiäis- joulu- vappu- jne... ne olivat ihan ok niin kauan kun ne ovat oikeasti hauskoja, jos ei, niin sitten vaan kuopataan.
Annoin pitkästä aikaa äidilleni itsetehtyä ankkarisottoaja suklaata, eipä edes vaivautunut kiittäämään, en kyllä odottanutkaan sitä, tulipahan vahvistettua että hän ei ajattele muuta kun itseään. Hän kai odotti vihreän kukkapuskan jonka aikoinaan kauan sitten aina osti hänelle....
Sydän ei enää särje, enkä enää kanna huonoa omatuntua. Tuntuu kevyeltä.
keskiviikko 2. toukokuuta 2018
Luottaminen
Suuri asia jonka työstän paljon on luottamus ihmisiä kohtaan.
Huomaan pikkuhiljaa että osaan luottaa enemmän oikeisiin ihmisiin. Se tarkoittaa että valitsen koko ajan sellaisia ihmisiä jotka on hyviä minulle.
Ennen valitsin heti sellaiset jotka luulin olevan hyvin koska menin sen mukaan mitä oli minulle tuttua, joka toisi minulle sitä rakkautta jota osasin. Se usein loppui siihen että mihulla oli paha olla.
Manipuloin itseäni myös välillä, mietin liikaa, jos menen enemmän aistini mukaan niin huomaan että se toimii paremmin. Jos jonkun kanssa en ole varma, pysähdyn ja olen. Jään fiilistelemään. Nukun yön yli. En tee hätiköytyjä päätöksiä, tai yritän olla tekemättä, välillä se on vaikeata.
Voin hyllyttää ihmisiä heti jos tuntuu siltä, nykyään palaan niihin ja annan uuden mahdollisuuden, ja ehkä vielä uuden. Kuuntelen niitä, olen niiden kanssa. Kuuntelen itseäni, mikä on tunne.
Tämä on tosi vaikeata selittää. Tunnen vaan että menen oikeata polkua, minulla on vähemmän sydänsärkyä ja enemmän iloa ihmisten kanssa jotka ovat ympärilläni. Se kai sanoo aika paljon.
Huomaan pikkuhiljaa että osaan luottaa enemmän oikeisiin ihmisiin. Se tarkoittaa että valitsen koko ajan sellaisia ihmisiä jotka on hyviä minulle.
Ennen valitsin heti sellaiset jotka luulin olevan hyvin koska menin sen mukaan mitä oli minulle tuttua, joka toisi minulle sitä rakkautta jota osasin. Se usein loppui siihen että mihulla oli paha olla.
Manipuloin itseäni myös välillä, mietin liikaa, jos menen enemmän aistini mukaan niin huomaan että se toimii paremmin. Jos jonkun kanssa en ole varma, pysähdyn ja olen. Jään fiilistelemään. Nukun yön yli. En tee hätiköytyjä päätöksiä, tai yritän olla tekemättä, välillä se on vaikeata.
Voin hyllyttää ihmisiä heti jos tuntuu siltä, nykyään palaan niihin ja annan uuden mahdollisuuden, ja ehkä vielä uuden. Kuuntelen niitä, olen niiden kanssa. Kuuntelen itseäni, mikä on tunne.
Tämä on tosi vaikeata selittää. Tunnen vaan että menen oikeata polkua, minulla on vähemmän sydänsärkyä ja enemmän iloa ihmisten kanssa jotka ovat ympärilläni. Se kai sanoo aika paljon.
lauantai 14. huhtikuuta 2018
Deittitapahtuma
Tulin juuri kotiin ihmisten tapaaminen, siis deittitapahtuma. Viime syksynä olin ilmoittautunut mukaan speeddating tapahtumaan jonka peruutin kun sieltä ilmoitettiin että vahnin mies oli yksi 47 v muut olivat 30 paikkeilaa taialle.
Tässä ei mainittu ikää, joten menin.
Minua vähän jännitti, oli kuitenkin innostunut fiilis. Meitä oli 14 kaiken kaikkiaan, ihan hyvä kok, minä olin ainoa ikäiseni, ehäkä pari miestä oli lähempämä omaa ikääni, huomasin heti että eivät hirveesti ollut kiinnostuneita minusta, olivat sen verran nuorekkaita.
Hyvin järjestetty ja mukava. Se mikä kaikesta eniten minua kosketti oli sellainen että minuutin aikana seistiin ensin vastakkain miehen kanssa, hengitettiin syvään kolme kertaa, silmät kiinni ja käsken koskettelu. Ensimmäiset kolme pelottivat hiukan, hyvä että okivat sanoneet rajaksi vain käsi. Se tuntui tärkeältä. Monet kädet olivat Ika kylmiä, jotkut lämoimät, yksi tosi karkea, toisella lyhyet sormet, yksi tuntui hikoilevan. Tunne oli mahtava, tykkäsin.
Koskettelu oli minulle tosi tärkeä, ja oli mukava tuntea toisten käsiä, varsinkin silmät kiinni, tunne on silloin niin paljon vahvempi ja läheinen. Halaus kohtausta en halunnut olla mukana, vaikka halaan ihmisiä koko ajan Herkkutalossa ja muutoinkin, nyt en halunnut ja sekin tuntui hyvältä ettei tarvinnut.
Hyvä kokemus kaikenkaikkiaan, kotiin iloisellaa mielellä.
Tässä ei mainittu ikää, joten menin.
Minua vähän jännitti, oli kuitenkin innostunut fiilis. Meitä oli 14 kaiken kaikkiaan, ihan hyvä kok, minä olin ainoa ikäiseni, ehäkä pari miestä oli lähempämä omaa ikääni, huomasin heti että eivät hirveesti ollut kiinnostuneita minusta, olivat sen verran nuorekkaita.
Hyvin järjestetty ja mukava. Se mikä kaikesta eniten minua kosketti oli sellainen että minuutin aikana seistiin ensin vastakkain miehen kanssa, hengitettiin syvään kolme kertaa, silmät kiinni ja käsken koskettelu. Ensimmäiset kolme pelottivat hiukan, hyvä että okivat sanoneet rajaksi vain käsi. Se tuntui tärkeältä. Monet kädet olivat Ika kylmiä, jotkut lämoimät, yksi tosi karkea, toisella lyhyet sormet, yksi tuntui hikoilevan. Tunne oli mahtava, tykkäsin.
Koskettelu oli minulle tosi tärkeä, ja oli mukava tuntea toisten käsiä, varsinkin silmät kiinni, tunne on silloin niin paljon vahvempi ja läheinen. Halaus kohtausta en halunnut olla mukana, vaikka halaan ihmisiä koko ajan Herkkutalossa ja muutoinkin, nyt en halunnut ja sekin tuntui hyvältä ettei tarvinnut.
Hyvä kokemus kaikenkaikkiaan, kotiin iloisellaa mielellä.
torstai 12. huhtikuuta 2018
Hidas aamu muuttuu iloksi
Torstai aamu, alkoi sitkeästi, olin vain sängyssä, en laittanut musiikkia, räpyttelin iltistä, facebookkia, pari muuta sivua, sain siitä huonon omatunnon, olenko kiikissä someen.
Annoin olla, asun yksin, ei edes kissat minulla tällä hetkellä. Jos tykkään löhötä sängyssä pläräämässä somea niin se on ihan ok. Pääsiäisenä landella kun oli porukkaa kävin tosi vähän tarkistamassa sähköpostiani tai muuta, se saa riittää.
Oli vähän alhainen olo, ei innostanut zumbailu tai laulaminen, mietin että ok, sellainen siipi maassa päivä, en jaksa miettiä miten saan itseni piristymään, en jaksa aina olla keksimässä miten saan itseni paremmalle ja hyvälle tuulelle.
Mutta, se tuli kuitenkin itsestään. Olimme miettineet yhdessä Evan kanssa ( ollaan tunnettu toisiamme 8vuotiaasta asti) kaveri iltaa missä pyydämme ainoastaan sellaisia joita me todellakin halutaan ympärillemme. Se oli loppujen lopuksi aika suppea lista.
Ajattelin kuitenkin nyt aamulla että mitä jos me pidettäisi vappuaattona punkkaribileet sen sijaan. Avoimet ovet, kaikki voivat tulla jotka haluavat. Innostuin, kuten aina kun keksin hauskan idean, ideointi on minulle usein vähän liian vilkasta ja ehdin tehdä ja päättää asiat ennen kun monet ovat ehtineet hengittää. Olen siis valtavan sponttaaninen, Eva taas on kaikkea muuta, rauhallinen viilipytty, jos minä menen 0-100 koko ajan, hän on 45-55 välissä koko ajan. Kuitenkin hän on useimmiten mukana jutuissani, hän on ihana.
Soitin hänelle lähtiessäni töihin, hetiheti, ja hän oli tietysti mukana, ooh, miten onnellinen olin, ja miten onnekas olen kun minulla on niin ihana ystävä.
Normaalisti olisin jo kirjoittanut kutsut, lähettänyt jne mutta minusta on tullut paljon rauhallisempi 😁, päätettiin tavata lauantaina ideoidakseen iltaa yhdessä. Jess.
Aamu synkkyys muuttui nopeasti iloon, sehän oli helppoa tänään..... Kiitoksen Evan
Annoin olla, asun yksin, ei edes kissat minulla tällä hetkellä. Jos tykkään löhötä sängyssä pläräämässä somea niin se on ihan ok. Pääsiäisenä landella kun oli porukkaa kävin tosi vähän tarkistamassa sähköpostiani tai muuta, se saa riittää.
Oli vähän alhainen olo, ei innostanut zumbailu tai laulaminen, mietin että ok, sellainen siipi maassa päivä, en jaksa miettiä miten saan itseni piristymään, en jaksa aina olla keksimässä miten saan itseni paremmalle ja hyvälle tuulelle.
Mutta, se tuli kuitenkin itsestään. Olimme miettineet yhdessä Evan kanssa ( ollaan tunnettu toisiamme 8vuotiaasta asti) kaveri iltaa missä pyydämme ainoastaan sellaisia joita me todellakin halutaan ympärillemme. Se oli loppujen lopuksi aika suppea lista.
Ajattelin kuitenkin nyt aamulla että mitä jos me pidettäisi vappuaattona punkkaribileet sen sijaan. Avoimet ovet, kaikki voivat tulla jotka haluavat. Innostuin, kuten aina kun keksin hauskan idean, ideointi on minulle usein vähän liian vilkasta ja ehdin tehdä ja päättää asiat ennen kun monet ovat ehtineet hengittää. Olen siis valtavan sponttaaninen, Eva taas on kaikkea muuta, rauhallinen viilipytty, jos minä menen 0-100 koko ajan, hän on 45-55 välissä koko ajan. Kuitenkin hän on useimmiten mukana jutuissani, hän on ihana.
Soitin hänelle lähtiessäni töihin, hetiheti, ja hän oli tietysti mukana, ooh, miten onnellinen olin, ja miten onnekas olen kun minulla on niin ihana ystävä.
Normaalisti olisin jo kirjoittanut kutsut, lähettänyt jne mutta minusta on tullut paljon rauhallisempi 😁, päätettiin tavata lauantaina ideoidakseen iltaa yhdessä. Jess.
Aamu synkkyys muuttui nopeasti iloon, sehän oli helppoa tänään..... Kiitoksen Evan
torstai 5. huhtikuuta 2018
Mielenkiitoinen meditaatio
Viikko on ollut hyvin vaihteleva, tällaisen avaamisen jälkeen tuli, kuten usein, jälkimainingit. Ihmeellisiä unia, vaikeata nukkua, jännityksiä joten tiistai meni aika zombina. Ei hätää, sen kun tietää, niin sen sietää helposti, sitten tietää että on päässyt taas ison askeleen eteenpäin. Hienoa.
Muuten viikko on työn puolesta hiljainen, ja se rassaa tietysti. Pitäisi tehdä pikkuhiljaa päätös johonkin suuntaan mitä haluan tehdä elämälläni, en vaan vielä tiedä, se syö energiani joten yritän olla vaan, mikä on minulle tosi vaikeata, minä aina suorittamassa.
Joten, yritin Dispenzan tunnin meditaation keskiviikkona, siinä oli sellainen osa missä purskahdin itkuun, ihan toivottomaan itkuun. Se missä minun pitäisi toivoa mitä haluan muuttaa itsessäni ja mennä siihen toivottuun olotilaan. Höh, miten voin mennä sellaiseen olotilaan josta en tiedä miltä sen pitäisi tuntua. Itku ei loppunut.
Olin yhteydessä terapeuttiini ja hän suositteli toisen meditaation, Dispenzan sekin, eilen illalla tein sen, tuli paljon parempi olo.
Meditaatio on hyvä, samalla se avaa asioita jotka kannat alitajunnassa, se voi tuoda esille vaikeitakin muistoja ja varsinkin tunteita. Siitä ei paljon puhuta. Aina vain sanotaan miten se rauhoittaa ja auttaa sinut löytämään sisäisen rauhan ja yhteyden oman kehoosi.
Juu, näinhan se se tekee, kehossa löytyy vaan ne kaikki piilotetut muistot myös.
Olen tajunnut että minun täytyy kuunnella itseäni, siis kokonaisena , kun meditoin. Joskus kehoon tulee niin voimakkaita tuntemuksia että lopetan jos en jaksa kohdata niitä, joskus on helppo käydä ne läpi ja teen sen loppuun, joskus tuntuu vaan ihanan rentoutuvalta ja nautin siitä että leijun jossain kehoni sisällä ja ulkoisten energioiden sekamelskassa.
Aina oppii uutta, olen utelias, joten kiitollisena ja iloisena kävelen eteenpäin elämässäni joka joka pöivä tuo uutta.
Se ei tarvitse olla aina jotain suoritusta, se on minulle tosi tärkeätä tajuta.
Muuten viikko on työn puolesta hiljainen, ja se rassaa tietysti. Pitäisi tehdä pikkuhiljaa päätös johonkin suuntaan mitä haluan tehdä elämälläni, en vaan vielä tiedä, se syö energiani joten yritän olla vaan, mikä on minulle tosi vaikeata, minä aina suorittamassa.
Joten, yritin Dispenzan tunnin meditaation keskiviikkona, siinä oli sellainen osa missä purskahdin itkuun, ihan toivottomaan itkuun. Se missä minun pitäisi toivoa mitä haluan muuttaa itsessäni ja mennä siihen toivottuun olotilaan. Höh, miten voin mennä sellaiseen olotilaan josta en tiedä miltä sen pitäisi tuntua. Itku ei loppunut.
Olin yhteydessä terapeuttiini ja hän suositteli toisen meditaation, Dispenzan sekin, eilen illalla tein sen, tuli paljon parempi olo.
Meditaatio on hyvä, samalla se avaa asioita jotka kannat alitajunnassa, se voi tuoda esille vaikeitakin muistoja ja varsinkin tunteita. Siitä ei paljon puhuta. Aina vain sanotaan miten se rauhoittaa ja auttaa sinut löytämään sisäisen rauhan ja yhteyden oman kehoosi.
Juu, näinhan se se tekee, kehossa löytyy vaan ne kaikki piilotetut muistot myös.
Olen tajunnut että minun täytyy kuunnella itseäni, siis kokonaisena , kun meditoin. Joskus kehoon tulee niin voimakkaita tuntemuksia että lopetan jos en jaksa kohdata niitä, joskus on helppo käydä ne läpi ja teen sen loppuun, joskus tuntuu vaan ihanan rentoutuvalta ja nautin siitä että leijun jossain kehoni sisällä ja ulkoisten energioiden sekamelskassa.
Aina oppii uutta, olen utelias, joten kiitollisena ja iloisena kävelen eteenpäin elämässäni joka joka pöivä tuo uutta.
Se ei tarvitse olla aina jotain suoritusta, se on minulle tosi tärkeätä tajuta.
maanantai 2. huhtikuuta 2018
Ahdistus helpottuu
Tänä aamuna totesin että taas alkoi uusi kuukausi, ne tulevat niin nopeasti, taas täytyy löytää vuokrarahat ja muut rahat avoimiin laskuihin, vatsa meni ihan solmuun, ylävatsassa iso kivi, pelko, ahdistus ja pahoinvointi.
Aloitan kuten usein ennen , makaan sängyssä ja rupean miettimään miten minä, joka on läpikäynnyt veitsikurkussa elämisen ja oikeasti elännyt läpi monen sadan tuhannen velkataakan, myös ulosotossa voin panikoida näin pienestä. En vaan ymmärrä.
Laitan käden vatsallani, yritän saada kiinni siitä miksi tämä paniikki ja pelko on niin iso, itkettää en saa tätä auki.
Vierelleni tulee hyvä ystävättäreni Anna, joka huomaa paniikini. Juttelemme, avaan vihdoinkin jotain mitä en oikein muista. Aloitin aikoinaan yritykseni isäni kanssa, en muista miksi tein sen, enkä miten tai mitä me sovittiin koska olin vielä hänen manipulaationsa alla. Samalla tiesin että se voisi olla hauska, me ollaan osattu tehdä työtä yhdessä ennenkin. En vaan muista ylipäätänsä miksi halusin, tai halusinko ylipäätä oman yrityksen, miksi isän kanssa, muistan vain keksineeni nimen Nizza, en muuta. Olinko tullut takaisin yhdysvalloista tämän takia, miksi?? En muista.
Kuitenkin sanoin ääneen että oli jotain mitä ei tuntunut oikealta koska en muista, olen laittanut muistot piiloon, ehkä tämäkin jonkunlainen dissosiaatio.
Muistan sen että jossain vaiheessa halusin ja muutin liikkeen toiseen liikehuoneistoon, halusin pois vuokraamasta tilani isältäni. Hänen mukaansa minä hoidin myyntiä ja hän hoitaa paperityöt, siitä hän muistaakseni laskutti 2500-3000 per kuukausi, siitä ei edes neuvoteltu.
Meni kai 1 - 1,5 vuotta, olin enimmäkseen myymässä jossain ympäri Suomea, sain paljon asiakkaita ja myytni oli ihan hyvä. En muista mitä tein kun olin Helsingissä Isän kanssa. Hän sai 60 vuotis kriisin ja oli häjympi ja kriittisempi kuin koskaan, myös naisystävättärelleen jonka kanssa menin lounaalle aina välillä, purimme isäni käyttäytymisiä toisillemme, onneksi meille, muuten olisimme luulleet että meissä on vika.
Yksi päivä vain pimahdin. Kun vihdoinkin avasin suuni, en kylläkään sanonut mitään muuta kun heitin kahvikupin lattiaan ja kävelin ulos, hänen valtansa minua kohti oli mennyt poikki. Silloin loppui viimeistään henkisen hyväksikäytön , manipulaation ja en teidä, ehkä myös fyysisen hyväksikäytön. Olin kotona ja tärisin pari tuntia, mietin minne päin mailmaa pakenen mutta en pystynyt pakenemaan. Menin takaisin liikkeeseen, en katsonut enkä puhunut hänelle, istuin alas. Hän lähti.
Yksi päivä vain pimahdin. Kun vihdoinkin avasin suuni, en kylläkään sanonut mitään muuta kun heitin kahvikupin lattiaan ja kävelin ulos, hänen valtansa minua kohti oli mennyt poikki. Silloin loppui viimeistään henkisen hyväksikäytön , manipulaation ja en teidä, ehkä myös fyysisen hyväksikäytön. Olin kotona ja tärisin pari tuntia, mietin minne päin mailmaa pakenen mutta en pystynyt pakenemaan. Menin takaisin liikkeeseen, en katsonut enkä puhunut hänelle, istuin alas. Hän lähti.
Hän lopetti yhteystyöni kanssani monen sivun kirjeellä missä hän kritisoi kaikkea mitä tein, sekä antoi viimeiset fiksut ohjeet miten voisin selvitä työelämässä ehkä ilman hänen kaikkia ohjeita sekä 200.000 laskun hänen konsulttityöstään minkä hän oli tehnyt minun yritykselleni.
En sanonut siitä mitään, kehtasin vähentää joitain maksuja mitä olin jo hänelle mielestäni maksanut, pelkoa täynnä, hän ei onneksi valittanut ja rupesin maksamaan hänelle takaisin vaikka olin täynnä lamaa, ja velkoja kurkkuun asti.
Hän oli opettanut meille lapsille että oli kunniaasia aina maksaa pois velkoja, en vaan ymmärtänyt, nyt vasta, että hänen velkansa ei ollut oikeutettu, se oli epäoikeudenmukainen.
Tämä kaikki nousi pitkästä aikaa ajatuksiini aamulla. Itkin. Ymmärrän että tämä on kytketty jollain lailla nykymailmassa oleviin rahapaniikkiin jotka aina välillä nousevat pintaa.
Anna sanoi ääneen rahoittavan tekstin missä merivesi hengityksen kautta putsaa kehoosi samalla kuin hän hieroi käsiäni , laitoin silmöt kiinni ja hengitin syvään, kuuntelin rahoituin. Möykky rinnassa jäi kuitenkinkin siihen.
Anna on joogi ja menee intuition kanssa ja kun luulin että hän oli lopettanut tarinointi hän yhtäkkiä jatkoikin, sanat menivät juuri niihin paikkoihin missä istui ahdistukseni. Ensin havahduin että miten hän osasikaan tietää että ahdistuskiveni oli vielä siellä, sitten tunsin kiukkua, juka kehtaa ronkia tähän ja vielä myötätunnolla ja rakkaudella, oli tosi lähellä etten juossut ulos huoneesta. Pakotin itseäni ottamaan vastaan tämän hyvyyden, rupesin itkemään ja oikein kunnolla. Anna jatkoi hyvyyden snoilla, rupesi hieromaan selkääni, kivi suli, ahdistukseni hävisi. Anna antoi minulle halauksen selkäpuolestani, lämmin ja turvallinen.
Wow, olipas päästäminen, en ollutkaan tajunnut minkälainen healer hän on. Tosi hyvä terapeutti. Miten hurjan iso helpotus. Olen vieläkin nyt illalla ihan otettu ja mahtavan kiitollinen. Vielä vähän hutera olo, ihan samanlainen olo kun hurja terapeuttisessio missä jotain isompaa on avattu. Itkuinen mutta onnellinen.
Luulen että tulen nukkumaan hyvin sikeästi ensi yönä.
tiistai 27. maaliskuuta 2018
Oma keho
Tunnistelen omaa kehoani aina välillä, kuten tänä aamuna.
Rutistan käsiäni yhteen, ovat jäykät ja kipeät, rutistaminen tuntuu hyvältä, vähän kuin hieronta, liikuttelen sormia, pidän kädet yhdessä, tuntuu hyvältä.
Käsivarsien iho on kuiva ja ryppyinen, talvella olen aina kuivaihoinen, iän kanssa ryppyisempi, ihoni väri on aina ollut vähän ruskea, tai harmaa. Tykkään siitä. Se on tullut ranskalaisista juuristani.
Rintani ovat pehmeät kuten vatsa, rintojen väliin on tullut iän tuomi näppylöitä, nukahdan joskus käsi vatsallani tai rinnallani, kosketus tuntuu hyvältä ja olemme yhtä.
Reidet ovat herkimmät osat kehossani, pidän usein käsiäni niiden päällä, kun laitan rasvaa niin teen sen hitaasti ja varovasti, pehmesti. Se on tärkeätä.
Liskoni asuu alavatsassani vaikka käy aina välillä nukkumassa sydämmessäni. Pidän usein käteni alavatsallani lämmitäkseen sitä, samalla tiedostamme että kuulumme yhteen ja meillä on turvallista ja hyvä olla.
Jos kehon osia särkee laitan käden sen paikan päälle, yritän olla sen kivun kanssa, yritän ymmärtää mistä se on tullut. Joskus tulee itku, nykyään harvemmin, enimmäkseen tulee rauhallinen tunne kehoon ja mieleen.
Rutistan käsiäni yhteen, ovat jäykät ja kipeät, rutistaminen tuntuu hyvältä, vähän kuin hieronta, liikuttelen sormia, pidän kädet yhdessä, tuntuu hyvältä.
Käsivarsien iho on kuiva ja ryppyinen, talvella olen aina kuivaihoinen, iän kanssa ryppyisempi, ihoni väri on aina ollut vähän ruskea, tai harmaa. Tykkään siitä. Se on tullut ranskalaisista juuristani.
Rintani ovat pehmeät kuten vatsa, rintojen väliin on tullut iän tuomi näppylöitä, nukahdan joskus käsi vatsallani tai rinnallani, kosketus tuntuu hyvältä ja olemme yhtä.
Reidet ovat herkimmät osat kehossani, pidän usein käsiäni niiden päällä, kun laitan rasvaa niin teen sen hitaasti ja varovasti, pehmesti. Se on tärkeätä.
Liskoni asuu alavatsassani vaikka käy aina välillä nukkumassa sydämmessäni. Pidän usein käteni alavatsallani lämmitäkseen sitä, samalla tiedostamme että kuulumme yhteen ja meillä on turvallista ja hyvä olla.
Jos kehon osia särkee laitan käden sen paikan päälle, yritän olla sen kivun kanssa, yritän ymmärtää mistä se on tullut. Joskus tulee itku, nykyään harvemmin, enimmäkseen tulee rauhallinen tunne kehoon ja mieleen.
perjantai 23. maaliskuuta 2018
mindfullness, löydä itsesi ja olet onnellinen
Istu itseäsi kanssa, mene itseesi, meditoi, kuuntele itseäsi, kun löydät itseäsi ja toivomukskset ja mitä todella haikailet saat sen.
Pöh.... Ymmärrän hyvin että on hyvä seisoa molemmilla jaloilla, olla tyytyväinen itseensä, olla maalaisjärkeä näiden kaikkien highflightien elämänuskomuksien keskellä.
Olen tyytväinen ja ylpeä itsestäni, tykkään työstäni ja olen ylpeä että teen sitä mistä tykkään ja teen sen omalla tavallani. Olen myös ylpeä ja iloinen että suurimmaksi osaksi viis veisaan ja olen aina veisannut mitä muut ajattelevat minusta. En välitä rahasta ja varsinkaan mammonasta, on vain tosi kivaa kun on sellaisia kuukausia kun on rahaa tilillä kun laskut tulevat ja pystyy maksamaan oman illallisosuutensa ravintolassa, vaikka en häpeaä pyytää ystäviä maksamaan kun olen välillä rahaton.
Minulla on kuitenkin paljon enemmän mammonaa kuin useimmilla tässä maan päällä joten kannattaa olla kiitollinen ja iloinen siitä.
Olen myös yleisesti tyytyväinen ja ylpeä kehostani sekä iän mukana tuomat rypyt, väsyneet rinnat, allit, maksaläikät, liian iso vatsa, no sen haluasin pienemmäksi vain helpotakseen sukkian päällepanemista :) ovat ok. Kävelen, näen, kuulen, maistan, tunnen tuoksuja, pystyn liikkumaan. Minulla on kaikki raajat tallessa, olen onnekas siinäkin suhteessa. Kannattaa aina pysähtyä ja miettiä pahin senaario niin kaskummaa miten iloinen sinusta tulee :)
Se että kaipaan miehisen läheisyyden ja seksiä ei voi saada mindfullnessillä.
Tietysti kaikki tämä yllä oleva auttaa siihen että voisin tavata jonkun. Jos olet tyytyväinen itseesi hehkut ja mahdollisuus tavata jonkun on isompi kuin se että istun kotona kriittisenä itseäni kohtaan ja olet melankoolinen tai allapäin.
Tämän tekstin minun oli kirjoitettava koska näin jonkun puhuvan sexfullnessistä.... zeesus.
Noniin, saimpas purettua :)
Pöh.... Ymmärrän hyvin että on hyvä seisoa molemmilla jaloilla, olla tyytyväinen itseensä, olla maalaisjärkeä näiden kaikkien highflightien elämänuskomuksien keskellä.
Olen tyytväinen ja ylpeä itsestäni, tykkään työstäni ja olen ylpeä että teen sitä mistä tykkään ja teen sen omalla tavallani. Olen myös ylpeä ja iloinen että suurimmaksi osaksi viis veisaan ja olen aina veisannut mitä muut ajattelevat minusta. En välitä rahasta ja varsinkaan mammonasta, on vain tosi kivaa kun on sellaisia kuukausia kun on rahaa tilillä kun laskut tulevat ja pystyy maksamaan oman illallisosuutensa ravintolassa, vaikka en häpeaä pyytää ystäviä maksamaan kun olen välillä rahaton.
Minulla on kuitenkin paljon enemmän mammonaa kuin useimmilla tässä maan päällä joten kannattaa olla kiitollinen ja iloinen siitä.
Olen myös yleisesti tyytyväinen ja ylpeä kehostani sekä iän mukana tuomat rypyt, väsyneet rinnat, allit, maksaläikät, liian iso vatsa, no sen haluasin pienemmäksi vain helpotakseen sukkian päällepanemista :) ovat ok. Kävelen, näen, kuulen, maistan, tunnen tuoksuja, pystyn liikkumaan. Minulla on kaikki raajat tallessa, olen onnekas siinäkin suhteessa. Kannattaa aina pysähtyä ja miettiä pahin senaario niin kaskummaa miten iloinen sinusta tulee :)
Se että kaipaan miehisen läheisyyden ja seksiä ei voi saada mindfullnessillä.
Tietysti kaikki tämä yllä oleva auttaa siihen että voisin tavata jonkun. Jos olet tyytyväinen itseesi hehkut ja mahdollisuus tavata jonkun on isompi kuin se että istun kotona kriittisenä itseäni kohtaan ja olet melankoolinen tai allapäin.
Tämän tekstin minun oli kirjoitettava koska näin jonkun puhuvan sexfullnessistä.... zeesus.
Noniin, saimpas purettua :)
keskiviikko 21. maaliskuuta 2018
Lynchausfiilis
Metoo , vimed, memyös,
Minun on vaikeata lukea siitä miten otetaan esiin jotkut ja lynchataan. Siitä seuraa pelon kautta opettamista.
En kannusta sitä.
Miten näin vanhoja ja niin pitkään patriarkaallisessa ihmiselämässä ollut käyttäytymisiä voi muuttaa nopeasti. Ei ainakaan lynchaamaalle.
En usko että kukaan syntyy ilkeänä tai sadistisena. Kyllä näille ihmisille on tehty jotain jossain vaiheessa elämää joka rikkoi niitä ja alkavat tehdä samaa tai vastaavaa toisille, kuin muuta ei osata, sekä se että monet eivät edes tiedosta, kuten narssisstisuus, että tekevät väärin.
Itse ymmärrän että kannan paljon varsinkin vanhemmistani opittuja käyttäytymisiä mutta myös tietysti ympäristössä.
Melkein kaikkialla missä on työhierarkia käytetään valtaa ja tehdään pahaa niin kuin on opittu, myös kotona on hierarkia ja se siirtyy eteenpäin lapsille. Useimmiten sitä ei edes tiedosta koska ei ole tiennyt muusta.
Onneksemme mailmassa on vielä järkeviä, kilttiä, maanläheisiä jotka tietävät mikä on oikein ja väärin ja mikä on hyväksi ihmisille.
Niitä kun on ollut tarpeeksi ympärillä niin saa mahdollisuuden valita minkä tien ottaa. Joskus, kuten minulla, joka ei tiennyt mitä kannoin, niin se tuntui kipeältä kehossa ja pään sisällä oleva konflikti oli valtava.
Onneksi nykyään meillä on paljon parempi tieto henkisen hyvinvoinnin korjaamisesta.
Nyt tiedän miten tärkeätä se on katsoa sukujeni kantaumuksia joista kuulen ja kysyn vanhemmasta polvesta. Näen taakkani paremmin kun näen sen ketjun mistä se tulee. Lapseni ovat myös auttaneet minua näkemään itsessäni väärät käytökset. Se on taas paljon vaikeampi myötää omille lapsille että tekee vääriin. Vielä opettelen, olen oppinyt pyytämään niiltä anteeksi. Näen tietysti niissä sellaista mitä olen ketjusta niille opetaanut ja sekin avaa silmiäni.
Tämä, ja hyvä terapia jossa käytetään vanhaa hyvää terapiaa joka on käytetty ihmiskunnan alusta saakka yhdistetty uusiin menetelmiin ovat ainakin korjanneet minussa paljon.
Toivon että kaikki uhrit mutta myös tekijät saisivat osan tästä terapiasta niin elämä muuttuisi vielä nopeammin paremmaksi.
Jätetään lynchaamiset, nyrkit, viha jo kosto, nämä syövät ihmisenergiaa turhaan.
Olen onnekas, olisin toivonnut vanhemilleni enemmän apua ❤
Minun on vaikeata lukea siitä miten otetaan esiin jotkut ja lynchataan. Siitä seuraa pelon kautta opettamista.
En kannusta sitä.
Miten näin vanhoja ja niin pitkään patriarkaallisessa ihmiselämässä ollut käyttäytymisiä voi muuttaa nopeasti. Ei ainakaan lynchaamaalle.
En usko että kukaan syntyy ilkeänä tai sadistisena. Kyllä näille ihmisille on tehty jotain jossain vaiheessa elämää joka rikkoi niitä ja alkavat tehdä samaa tai vastaavaa toisille, kuin muuta ei osata, sekä se että monet eivät edes tiedosta, kuten narssisstisuus, että tekevät väärin.
Itse ymmärrän että kannan paljon varsinkin vanhemmistani opittuja käyttäytymisiä mutta myös tietysti ympäristössä.
Melkein kaikkialla missä on työhierarkia käytetään valtaa ja tehdään pahaa niin kuin on opittu, myös kotona on hierarkia ja se siirtyy eteenpäin lapsille. Useimmiten sitä ei edes tiedosta koska ei ole tiennyt muusta.
Onneksemme mailmassa on vielä järkeviä, kilttiä, maanläheisiä jotka tietävät mikä on oikein ja väärin ja mikä on hyväksi ihmisille.
Niitä kun on ollut tarpeeksi ympärillä niin saa mahdollisuuden valita minkä tien ottaa. Joskus, kuten minulla, joka ei tiennyt mitä kannoin, niin se tuntui kipeältä kehossa ja pään sisällä oleva konflikti oli valtava.
Onneksi nykyään meillä on paljon parempi tieto henkisen hyvinvoinnin korjaamisesta.
Nyt tiedän miten tärkeätä se on katsoa sukujeni kantaumuksia joista kuulen ja kysyn vanhemmasta polvesta. Näen taakkani paremmin kun näen sen ketjun mistä se tulee. Lapseni ovat myös auttaneet minua näkemään itsessäni väärät käytökset. Se on taas paljon vaikeampi myötää omille lapsille että tekee vääriin. Vielä opettelen, olen oppinyt pyytämään niiltä anteeksi. Näen tietysti niissä sellaista mitä olen ketjusta niille opetaanut ja sekin avaa silmiäni.
Tämä, ja hyvä terapia jossa käytetään vanhaa hyvää terapiaa joka on käytetty ihmiskunnan alusta saakka yhdistetty uusiin menetelmiin ovat ainakin korjanneet minussa paljon.
Toivon että kaikki uhrit mutta myös tekijät saisivat osan tästä terapiasta niin elämä muuttuisi vielä nopeammin paremmaksi.
Jätetään lynchaamiset, nyrkit, viha jo kosto, nämä syövät ihmisenergiaa turhaan.
Olen onnekas, olisin toivonnut vanhemilleni enemmän apua ❤
maanantai 19. maaliskuuta 2018
Uni
Tiistai aamu klo 7. Nukahdin klo 20.30. Uni tekee ihmeitä. Ilman sitä en luultavasti olisi niin hyvässä henkisessä ja fyyysisessä kunnossa. Se on vahvuuteni. Miksi nukahdin niin aikasin eilen enkä herännyt ennen kuin nyt en tiedä. Kehoni tietää mitä se tarvitsee, minun täytyy kuunnella sitä ja mennä sen mukaan, silloin voin parhaiten.
Jätin lukematta läckbergin dekkari jo aikasin koska tiedän että jos jään kiikkiin jännityksen kanssa en nukahda, jännitys jää kiinni kehooni ja en todellakaan nukahda. Sama jonkun jännitysleffan kanssa. En katso niitä enää. Katson vain piirettyjä, ne ovat hauskoja ja niissä on usein ihan tavallista elämänfilososia joka kn ihan terveellistä.
Sain pyöräni takaisin huollosta eilen ja ai että tuntui mahtavalta pyöräillä taas. Käveleminen on minulle vaikeata ja lonkkani menee jumiin, sitten on kipeä. Siinäkin kuuntelen taas kehoni, pääni luulee että käveleminen auttaa paremmin lonkkakipuuni mutta kehoni sanoo muuta. Iloni oli täydellinen pyöräilessä.
Kehoni on rentoutunut pitkän yöunen jälkeen.
Kuunnellaan siis kehoa eikä ajatella liikaa.. se on ihmiselle tosi vaikeata
Jätin lukematta läckbergin dekkari jo aikasin koska tiedän että jos jään kiikkiin jännityksen kanssa en nukahda, jännitys jää kiinni kehooni ja en todellakaan nukahda. Sama jonkun jännitysleffan kanssa. En katso niitä enää. Katson vain piirettyjä, ne ovat hauskoja ja niissä on usein ihan tavallista elämänfilososia joka kn ihan terveellistä.
Sain pyöräni takaisin huollosta eilen ja ai että tuntui mahtavalta pyöräillä taas. Käveleminen on minulle vaikeata ja lonkkani menee jumiin, sitten on kipeä. Siinäkin kuuntelen taas kehoni, pääni luulee että käveleminen auttaa paremmin lonkkakipuuni mutta kehoni sanoo muuta. Iloni oli täydellinen pyöräilessä.
Kehoni on rentoutunut pitkän yöunen jälkeen.
Kuunnellaan siis kehoa eikä ajatella liikaa.. se on ihmiselle tosi vaikeata
sunnuntai 18. maaliskuuta 2018
Hyvä yö
Heräsin klo 8, ihan pieni kehojännitys, olin nukkunut putkeen rauhallisesti. Nukahdin helposti uudestaan, heräsin 9 jälkeen.
Vielä nivus on kipeä, muuten ei särkyä eikä jännitystä, ihanaaaaa.
Jään hymyillen lillumaan sänkyyn, pää tuntuu tyhjältä ja fiilis positiviinen. Tänä aamuna pärjää ilman positiivisuustoimintaa.
Aamumeditaatiot, aamujumpat, zumbavideot, laulaminen ja muut hupsutukset ovat todella tärkeitä varsinkin vaikean yön jälkeen, ja tottakai teen sen tällaisena aamuna myös, mutta se ei ole yhtä tärkeätä.
Aamulla ei ollut edes normaali meganälkä, jess. Tee ja pari voikkaria.
Alaselkä tuntuu kutenkin vähän hataralta, joten tänään pienempi kävelylenkki, sitten ei mitään muuta ohjelmaa. Aion nauttia kehon hyvästä olosta.
Olisipa joka yö tällainen.
Vielä nivus on kipeä, muuten ei särkyä eikä jännitystä, ihanaaaaa.
Jään hymyillen lillumaan sänkyyn, pää tuntuu tyhjältä ja fiilis positiviinen. Tänä aamuna pärjää ilman positiivisuustoimintaa.
Aamumeditaatiot, aamujumpat, zumbavideot, laulaminen ja muut hupsutukset ovat todella tärkeitä varsinkin vaikean yön jälkeen, ja tottakai teen sen tällaisena aamuna myös, mutta se ei ole yhtä tärkeätä.
Aamulla ei ollut edes normaali meganälkä, jess. Tee ja pari voikkaria.
Alaselkä tuntuu kutenkin vähän hataralta, joten tänään pienempi kävelylenkki, sitten ei mitään muuta ohjelmaa. Aion nauttia kehon hyvästä olosta.
Olisipa joka yö tällainen.
lauantai 17. maaliskuuta 2018
Meditaatio peliin
Lauantai aamu keho on vielä kipeämpi kuin eilen, lonkka särkee niin että se herättää minua yöllä. Aamulla en pysty oikein seisomaan oikealla jalallani, se on ollut ennen, harmittaa. Kello on 6 ja harmittaa.
Edellinen ilta oli mukava, tyttäret olivat käymässä, syötiin, minä join pitkästä aikaa punaviiniä joka maistui hyvältä. Viini ei vaan sovi tällä hetkellä, sain suonenvetoja yöllä, luultavasti sen takia heräsinkin niin aikasin. Parempi olla juomatta alkoholia.
Tein Joe Dispenzan tunnin kestävä meditaatio, jopas helpotti. Aion yrittää tehdä sitä joka päivä, kuten tein kuukauden viime keväänä. Se on tehokas kunhan sen tekee.
Rakastan sitä "be nobody" paikkaa, silloin olen jossain muualla, missä on hyvä olla. Se on se paikka missä olin kun dissosioin, turvallinen ja harmoonin paikka. Haluasin olla siinä, koko ajan.
Haluasin olla siellä, eikä täällä maan päällä, siellä tunnen leijuvani, olen täynnä iloa, harmoniaa, olen osaa jotain, en tunne olevani yksin. Kuullostaa ihan hullulta sitten kun taas avaan silmäni ja olen tässä taas.
Mutta, Dispenza auttaa minua täällä myös. Olin iloisempi, tein aamuvenytyksen, zumbailin, laitoin iloista musiikkia, lauloin mukana, lonkka on vähemmän kipeä. Meditaatio tehoaa. Miksi en tee sitä useammin. En tiedä.
Olisi ihana aloittaa joogaa jossain. Missä, milloin, onko varaa. Meni liian vaikeaksi, annetaan olla.
Juupaseipaspäivä murkkuelämä jatkuu :)
Edellinen ilta oli mukava, tyttäret olivat käymässä, syötiin, minä join pitkästä aikaa punaviiniä joka maistui hyvältä. Viini ei vaan sovi tällä hetkellä, sain suonenvetoja yöllä, luultavasti sen takia heräsinkin niin aikasin. Parempi olla juomatta alkoholia.
Tein Joe Dispenzan tunnin kestävä meditaatio, jopas helpotti. Aion yrittää tehdä sitä joka päivä, kuten tein kuukauden viime keväänä. Se on tehokas kunhan sen tekee.
Rakastan sitä "be nobody" paikkaa, silloin olen jossain muualla, missä on hyvä olla. Se on se paikka missä olin kun dissosioin, turvallinen ja harmoonin paikka. Haluasin olla siinä, koko ajan.
Haluasin olla siellä, eikä täällä maan päällä, siellä tunnen leijuvani, olen täynnä iloa, harmoniaa, olen osaa jotain, en tunne olevani yksin. Kuullostaa ihan hullulta sitten kun taas avaan silmäni ja olen tässä taas.
Mutta, Dispenza auttaa minua täällä myös. Olin iloisempi, tein aamuvenytyksen, zumbailin, laitoin iloista musiikkia, lauloin mukana, lonkka on vähemmän kipeä. Meditaatio tehoaa. Miksi en tee sitä useammin. En tiedä.
Olisi ihana aloittaa joogaa jossain. Missä, milloin, onko varaa. Meni liian vaikeaksi, annetaan olla.
Juupaseipaspäivä murkkuelämä jatkuu :)
perjantai 16. maaliskuuta 2018
Perjantai
Murrosikäolotila senkun jatkuu. Ymmärrän myös miksi olimme niin väsyneitä silloin.
Nukuin huonosti, heräsin usein ja oli ihmeellisiä unia, keho oli jännityt mutta vasta aamulla se oli taas kun viulunkieli. Etureidet kihelmöi, vatsa on tosi jännitynyt, liskoni on hereillä, vatsa kurnii, olen aina tosi nälkäinen tällaisen yön jälkeen.
Tällaisen yön jälkeen ei ole ihme että on väsynyt aamuulla
Laitan kuullokkeet päälle, kupariketun merimeditaatio, makaan sängyssä, yritän keskittyä, onnistuu aina välillä, keho rauhoittuu vähän.
Meditaation jälkeen päätän olla menemättä uimaan. Yritän löytää balanssin mikä olisi hyvä minulle ja keholleni, liikuntaa juu, kylmyyttä en vaan tällä hetkellä kestä, kävelykin tekisi hyvää, reidet vaan ovat niin kipeät. Pitäisikö minun vaan mennä tsempata. Grr, vihaan sitä sanaa. Olen selvästi vähän kiukkuinen myös. Päätän jäädä kotiin, ottaa kuuman pitkän suihkun, venytellä vähän, sen jälkeen kahville dekkarini kanssa, töihin kävellen, se saa riittää.
Tunnen itseni yksinäiseksi. Haluan mutta en halua olla yksin. Enkä oikeastaan ole yksin😊
Nukuin huonosti, heräsin usein ja oli ihmeellisiä unia, keho oli jännityt mutta vasta aamulla se oli taas kun viulunkieli. Etureidet kihelmöi, vatsa on tosi jännitynyt, liskoni on hereillä, vatsa kurnii, olen aina tosi nälkäinen tällaisen yön jälkeen.
Tällaisen yön jälkeen ei ole ihme että on väsynyt aamuulla
Laitan kuullokkeet päälle, kupariketun merimeditaatio, makaan sängyssä, yritän keskittyä, onnistuu aina välillä, keho rauhoittuu vähän.
Meditaation jälkeen päätän olla menemättä uimaan. Yritän löytää balanssin mikä olisi hyvä minulle ja keholleni, liikuntaa juu, kylmyyttä en vaan tällä hetkellä kestä, kävelykin tekisi hyvää, reidet vaan ovat niin kipeät. Pitäisikö minun vaan mennä tsempata. Grr, vihaan sitä sanaa. Olen selvästi vähän kiukkuinen myös. Päätän jäädä kotiin, ottaa kuuman pitkän suihkun, venytellä vähän, sen jälkeen kahville dekkarini kanssa, töihin kävellen, se saa riittää.
Tunnen itseni yksinäiseksi. Haluan mutta en halua olla yksin. Enkä oikeastaan ole yksin😊
tiistai 13. maaliskuuta 2018
Murrosikä
Eilen vapaapäivänäni heräsin ilman kehojännitystä, mahtavaa. Se että herään aamulla ja tunnen itseni rauhalliseksi ja hyvin nukkuneena on harvinaista, sen tajuan kun nyt oli tällainen aamu, wow.
Tänä aamuna heräsin kuten useimiten, keho jännittyneenä sekä väsyneenä vaikka olen nukkunut 8 tuntia.
Kävin tukussa, heitin poikani Jorviin, olin töissä aikasin. Olen ollut koko päivän rauhaton, kiukkuinen, lyhytpinnainen ja vähön siipi maassa, välillä iloinen, sain uuden keikan, hauskoja juttuja, samalla mietin että ei mitään uutta tai hauskaa tapahdu elämässäni tällä hetkellä. Sehän ei ole totta, minulla tapahtuu oikeastaan koko ajan mukavia juttuja, mutta koska olen tällä hetkellä tällaisessa fiiliksessä niin näin se vaan tuntuu.
Sain kiinni mikä olotilanteeni on. Olen murroiässä! Näin tunsin ollessani 16 v, tunnetilani vaihtelee koko ajan, ilosta, synkkyyteen, melankoliaan, surkutteluun, innostukseen, uskonpuutteeseen jne... olen rauhaton.
Syön liikaa, ahmin. Söin juuri yhden kokonaisen keksipaketin, minä en edes välitä kekseistä. Ahdistaa, päivällä pää pyöri ja oli päänsärkyä, pahoinvointia.
Ehkä käyn läpi sen murroiän jonka en saannut tai pystynyt silloin aikoinaan läpiköymään, samalla tiedostan että olemuksessani on myös aikuinen minä läsnä, vieressä, tiedostaen että ok, mennään tämäkin läpi, kyllä se tästä.
Aikuinen minä päättää että paras on vain olla, tällä hetkellä ei tehdä mitään suuria tai hätiklityjä päätöksiä mistään tai mihinkään suuntaan vaikka elämä välillä tuntuu ahdistavalta ja tylsältä.
Tänä aamuna heräsin kuten useimiten, keho jännittyneenä sekä väsyneenä vaikka olen nukkunut 8 tuntia.
Kävin tukussa, heitin poikani Jorviin, olin töissä aikasin. Olen ollut koko päivän rauhaton, kiukkuinen, lyhytpinnainen ja vähön siipi maassa, välillä iloinen, sain uuden keikan, hauskoja juttuja, samalla mietin että ei mitään uutta tai hauskaa tapahdu elämässäni tällä hetkellä. Sehän ei ole totta, minulla tapahtuu oikeastaan koko ajan mukavia juttuja, mutta koska olen tällä hetkellä tällaisessa fiiliksessä niin näin se vaan tuntuu.
Sain kiinni mikä olotilanteeni on. Olen murroiässä! Näin tunsin ollessani 16 v, tunnetilani vaihtelee koko ajan, ilosta, synkkyyteen, melankoliaan, surkutteluun, innostukseen, uskonpuutteeseen jne... olen rauhaton.
Syön liikaa, ahmin. Söin juuri yhden kokonaisen keksipaketin, minä en edes välitä kekseistä. Ahdistaa, päivällä pää pyöri ja oli päänsärkyä, pahoinvointia.
Ehkä käyn läpi sen murroiän jonka en saannut tai pystynyt silloin aikoinaan läpiköymään, samalla tiedostan että olemuksessani on myös aikuinen minä läsnä, vieressä, tiedostaen että ok, mennään tämäkin läpi, kyllä se tästä.
Aikuinen minä päättää että paras on vain olla, tällä hetkellä ei tehdä mitään suuria tai hätiklityjä päätöksiä mistään tai mihinkään suuntaan vaikka elämä välillä tuntuu ahdistavalta ja tylsältä.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2018
Ystävyys
Olin tänään kävelyllä ja kahvilla ystävän kanssa jonka olen tuntenut siitä kun olimme 8v vanhoja. On mukava että sellainen löytyy, koska tiedämme niin paljon toisistamme ja ympäristöstämme ettei tarvitse selittää.
Puhuimme suhteista, miksi olimme päättäneet erot miehistämme, minä 9 v sitten, hän viime syksynä, nuorisosta, työstä, äideistä, mailmasta jne... siis kaikesta.
Ihana ja paras on luottamus siitä että luotamme toisiimme, kuuntelemme, autamme, joskus yksi tarvitsee enemmän ja toinen vähemmän, joskus toistepäin. Hän tarjoaa tänään, minä sitten taas. Balanssimme on hyvä, sen takia ystävyytemme toimii niin hyvin.
Sitten tapasimme kolmannen ystävän, menimme istumaan suurkirkkoon sisälle. Keskusteluaiheet olivat, luottaminen, demoonit, itsemurha, suhteet, äiti, manipulointi, hyväksikäyttö, minkä näköinen on Allah, sektit ja kaikenlaista muuta kiinnostavaa.
Nyt kotona tunnen suurta iloa siitä että kuuntelemme, puhumme, avaamme, luotamme, kannustamme ja nauramme yhdessä.
Nykyään minua kuullaan ja nähdään, wow ❤
Puhuimme suhteista, miksi olimme päättäneet erot miehistämme, minä 9 v sitten, hän viime syksynä, nuorisosta, työstä, äideistä, mailmasta jne... siis kaikesta.
Ihana ja paras on luottamus siitä että luotamme toisiimme, kuuntelemme, autamme, joskus yksi tarvitsee enemmän ja toinen vähemmän, joskus toistepäin. Hän tarjoaa tänään, minä sitten taas. Balanssimme on hyvä, sen takia ystävyytemme toimii niin hyvin.
Sitten tapasimme kolmannen ystävän, menimme istumaan suurkirkkoon sisälle. Keskusteluaiheet olivat, luottaminen, demoonit, itsemurha, suhteet, äiti, manipulointi, hyväksikäyttö, minkä näköinen on Allah, sektit ja kaikenlaista muuta kiinnostavaa.
Nyt kotona tunnen suurta iloa siitä että kuuntelemme, puhumme, avaamme, luotamme, kannustamme ja nauramme yhdessä.
Nykyään minua kuullaan ja nähdään, wow ❤
lauantai 10. maaliskuuta 2018
Hiljaisuus
Tänään lähti airbnb vieraani, hän oli luonani 6 päivää, ihan mukava mies, kiinostavia keskusteluja ja hiljainen.
On mukava kun joku on kotona vaikka ei puhuttaisi koko ajan.
Vieraat tuovat mailman luokseni, siis tavallisen arjen mailma, kaikilla on oma tarina, opin aina uutta ja se on mukavaa.
Nyt olen kotona ilman musiikkia, kynttilä palaa, ihanan hiljaista. Hilaisuus on tänään kuin pumpulia, kuuntelen niin paljon musiikkia, mikä on mukavaa, mutta joskus, kuten tänään, hiljaisuus on mahtava.
Olen vain, ostin divarilta dekkarin, pesen pyykkiä, se on ohjelmani tänään. Nukun nakuna, tuntuu ihanalta, välillä en siihen pysty, tarvitsen jotain suojelemaan kehoani, nyt en tarvitse. Se tarkoittaa että tunnen itseni turvalliseksi ja rauhalliseksi.
Hiljaisuus oli lapsena pelottava, tänään ei.
On mukava kun joku on kotona vaikka ei puhuttaisi koko ajan.
Vieraat tuovat mailman luokseni, siis tavallisen arjen mailma, kaikilla on oma tarina, opin aina uutta ja se on mukavaa.
Nyt olen kotona ilman musiikkia, kynttilä palaa, ihanan hiljaista. Hilaisuus on tänään kuin pumpulia, kuuntelen niin paljon musiikkia, mikä on mukavaa, mutta joskus, kuten tänään, hiljaisuus on mahtava.
Olen vain, ostin divarilta dekkarin, pesen pyykkiä, se on ohjelmani tänään. Nukun nakuna, tuntuu ihanalta, välillä en siihen pysty, tarvitsen jotain suojelemaan kehoani, nyt en tarvitse. Se tarkoittaa että tunnen itseni turvalliseksi ja rauhalliseksi.
Hiljaisuus oli lapsena pelottava, tänään ei.
perjantai 9. maaliskuuta 2018
Perjantai fiilis
Tänään on selvästi hiljainen päivä.
Päätin tyhjentää ja putsata pakastimet ja jääkaapit, sain juuri hoidettua luvatut laskut kiitoksen eilisille asiakkaille, yksi maksoi etukäteen parin viikon päästä olevan tilauksensa, bless her :)
Toiselle asiakkaaalle sain laittaa etukäteislaskun, sen saan tilille luultavasti maanantaina, nyt pääsen maksamaan osan vuokrastani. Blees them too :)
Heti kun on hiljaista, mietin miten kauan vielä jaksan tätä palapeliä. Rakastan sitä mitä minä teen ja missä minä sen teen, haluan myös tehdä paljon sellaista mikä ei tuo rahallisesti minulle mitään koska huomaan että pystyn auttamaan, saan annettua toivonkipinän ja ilon monelle.
Miten saan itse nyt annettua itselleni iloa, toivoa.
Tämä ilta saa mennä meditaatioksi, se on paras lääke tähän.
Päätin tyhjentää ja putsata pakastimet ja jääkaapit, sain juuri hoidettua luvatut laskut kiitoksen eilisille asiakkaille, yksi maksoi etukäteen parin viikon päästä olevan tilauksensa, bless her :)
Toiselle asiakkaaalle sain laittaa etukäteislaskun, sen saan tilille luultavasti maanantaina, nyt pääsen maksamaan osan vuokrastani. Blees them too :)
Heti kun on hiljaista, mietin miten kauan vielä jaksan tätä palapeliä. Rakastan sitä mitä minä teen ja missä minä sen teen, haluan myös tehdä paljon sellaista mikä ei tuo rahallisesti minulle mitään koska huomaan että pystyn auttamaan, saan annettua toivonkipinän ja ilon monelle.
Miten saan itse nyt annettua itselleni iloa, toivoa.
Tämä ilta saa mennä meditaatioksi, se on paras lääke tähän.
keskiviikko 7. maaliskuuta 2018
Uusi päivä, uudet kujeet
Juuri vähän sulkemisajan jälkeen eilen, liikkeesseeni tuli suosikkipariskuntani käymään, kysyivät vapaata iltaa illalliselle, ostivat tavaraa, antoivat minulle halin.
Olipa paras lahja, olin niin iloinen etten ollut sulkenut aikasemmin kuten olin ajatellut, kun ei kerran ollut asiakkaita. Sydän suli, toivat minulle toivonkipinän.
Tänään tunne on vielä mukanani, Matin kanssa täytettiin juuri Vikingloton lappuset, ensimmäisenä yhteisellä toivomuslistallamme on mönkijä landelle, emme vaan olleet vielä päässeet yhteisymmärrykseen onko se avolavalalla tai minkälainen 😊
Seuraavaksi käytämme jonkun miljooonan auttamaan ulkonanukkujia, nuoria, maksamme ystävien lainat pois, ulosottovelat. Ammetta en tarvitse enää pitää listallani, minulla on hykyään Eva ystävättäreni luonna ihana vihreä kylpyhuone, missä on täydellinen vihreä amme, siis oma Spa 😁
Ihan selvästi kevyempi päivä tänään
Olipa paras lahja, olin niin iloinen etten ollut sulkenut aikasemmin kuten olin ajatellut, kun ei kerran ollut asiakkaita. Sydän suli, toivat minulle toivonkipinän.
Tänään tunne on vielä mukanani, Matin kanssa täytettiin juuri Vikingloton lappuset, ensimmäisenä yhteisellä toivomuslistallamme on mönkijä landelle, emme vaan olleet vielä päässeet yhteisymmärrykseen onko se avolavalalla tai minkälainen 😊
Seuraavaksi käytämme jonkun miljooonan auttamaan ulkonanukkujia, nuoria, maksamme ystävien lainat pois, ulosottovelat. Ammetta en tarvitse enää pitää listallani, minulla on hykyään Eva ystävättäreni luonna ihana vihreä kylpyhuone, missä on täydellinen vihreä amme, siis oma Spa 😁
Ihan selvästi kevyempi päivä tänään
tiistai 6. maaliskuuta 2018
Uskonpuute päivä
Sain itseni pysymään kotona potemassa eilen, ja sain vatsani ja mieleni rauhoittumaan, katselin koko illan piirettyjä, rauhoitun ja nukahdin kuten tavallisesti noin puoli yhdentoista aikaan.
Herään aamulla puoli kuusi, huolet pyörivät, siis nyt rahahuolet, ei ole keikkoja näkyvillä paitsi joitakin pieniä hauskoja mutta ei tarpeeksi, vielä on 360 maksamatta kotivuokrasta, liikevuokrasta kaikki, onneksi vuokranisäntäni on ymmärtäväinen, toukokuussa kuitenkin taas vuokrakeskustelu, olisi kyllä niin ihanaa jos hän voisi pitää tämän vuoden 1000 euron vuokraa. Oli kyllä niin hyvät kicksit Herkkutalolle että hän uskoi minuun ja ideaani. Yksi parhaimmista myyntipuheistani 😊
Mutta..... tällaisena toivonpuute päivänä sekää ei ilahduta. Olen nyt töissä, teen 30 hengelle sponsoriruokaa huomiselle, nuorisolle, se on aina se minun heikkous. Noh, ruokaa minulla on aina, ja tällä viikolla aikaa vaikka kuinka paljon, kalenteri ihan tyhjä.
Olo on vielä vähän flunssanheikko joten ajattelen että ihan ok, tää viikko huilataan. Vielä löytyi kahvirahaa matille ja minulle Ursulaan, sekin raha mene lasten hyvinvointiin, hienoa, toivottavasti se on ihan totta, eikä joku säätiön pomo joka elättää itseensä näillä rahoilla, niitähön taitaa olla paljon.
Noniin, tällaisena , toivonpuute päivänä, ajatukset menee skeptisyyteen. Ei luota kehenkään. Suurin osa ihmisista ovat ahneita itsensäajattelevia ihmisiä. Oikein alkaa naurattamaan tämä tekstini. Tiedän hyvin että minun ympärilläni liikkuu enimmäkseen luotettavia ja ihania ihmisiä jotka tukevat ja auttavat toisiaan.
Aamulla mietin myös hyväksikäyttöä, pari muistoa on jäännyt mieleeni, pompahtavat aina välillä.
Olin käynnyt kiropraktikolla yli 15 vuotta, nallekarhu, hyvin turvallinen. Hänen kanssa sain avattua kauhu muistoja hyväksikäytöstä. Varsinkin takapuoleeni tehdystä hyväksikäytöstä. Hoidon aikana olin vain alushousuissa, mutta hänen kanssaan olen tuntenut itseni aina turvalliseksi, se takia pystyin avaamaan ja päästäämään nämä lapsuuden muistot. Sen tiedän että muistot olivat siitä kun olin 3 tai neljän, heti alussa, se valtava kipu,pelko ja kauhu. Kiropraktikolle olin kertonut taustani ja häm, kahden tytön isänä, oli tosi vihainen puolestani. Hän auttoi minua paljon.
Pari vuotta myöhemmin kävin taas hänen luonna, siitä on nyt ehkä 3 vuotta. Hoidon jälkeen hän kiihottui niin kehostani että kysyi kiltisti jos saisi rakastella kanssani, olin niin ihmeissään että sanoin ihan juu, kyllä se ok. Hän voihki ja hoiti asian loppuun aika nopeasti. Poistui sisältäni, oli kiitollinen ja valtavan onnellinen, sanoi ettei hänelle koskan ole tapahtunut näin, asiakkaan kanssa. Pää pyörällä lähdin hänen luota, hän halasi ja sanoi että olisi ihana nähdä taas. Sanoi että soitto vaan, en tiedä jos hän tarkoitti seksisuhde tai asiakkaana. Lähdin.
Tämä on jäännyt vaivaamaan, kävin hänen luonna vuosi sitten, hän oli kuin ei mitään, rupateltiin kuten ennen eikä mitään tapahtunut. Tunsin vain että minun oli ollut pakko mennä hänen luokseen vielä, tunsin jotenkin ettei hän uskaltanut tehdä mitään. Lähdin ihan tyytyväisenä, tietäen etten enää koskaan tule menemään hänen luokse. Ihmeellistä tunsin itseni voittajana.
Tiedän ja olen ihan varma että minä en todellakaan ole ainoa. Hänen työnä on tapa saada seksiä. Hän on hyvä kiropraktikko, mutta myös lirkuttelija, naistenmies.
Nyt aamulla tajusin mikä se oli mikä rassasi minua kaikesta enitän tässä jutussa ja monessa muussa seksikohtaamisessa elämässäni. Se on ne miehet jotka tyydyttävät vain itseensä, minun kehollani ja avullani, eivätkä edes kysy, yrittävät tai miettivät minun hyvinvointia tai haluja. Se loppuu kuin seinään. Se on se.
Onneksi olen saannut tavata miehiä jotka välittävät, se antaa toivoa.
Tunnet itsesi ei miksikään, kun mies ei ajattele sinua, kääntävät selkääns, ehkä kiittävät tai ehkä sanovat että olipas hyvä, ei muuta, eivät kysy mitä minä haluas. Se tunne on aivan hirvee. Olen arvoton, se on se tunne joka nousee.
Arvoton, minä ja kehoni ovat käyttötavaraa.
Hmm, ehkä tilaan ajan terapeutilleni, tämä on varmasti hyvä asia purkaa. Käyn hänen luonna enää silloin kun mielestäni tulee jotain, nyt tuli.
Uskonpuutepäivä jatkuukoon niin kauan kun on tarvetta, sellaisia meillä kaikilla on joskus.
Herään aamulla puoli kuusi, huolet pyörivät, siis nyt rahahuolet, ei ole keikkoja näkyvillä paitsi joitakin pieniä hauskoja mutta ei tarpeeksi, vielä on 360 maksamatta kotivuokrasta, liikevuokrasta kaikki, onneksi vuokranisäntäni on ymmärtäväinen, toukokuussa kuitenkin taas vuokrakeskustelu, olisi kyllä niin ihanaa jos hän voisi pitää tämän vuoden 1000 euron vuokraa. Oli kyllä niin hyvät kicksit Herkkutalolle että hän uskoi minuun ja ideaani. Yksi parhaimmista myyntipuheistani 😊
Mutta..... tällaisena toivonpuute päivänä sekää ei ilahduta. Olen nyt töissä, teen 30 hengelle sponsoriruokaa huomiselle, nuorisolle, se on aina se minun heikkous. Noh, ruokaa minulla on aina, ja tällä viikolla aikaa vaikka kuinka paljon, kalenteri ihan tyhjä.
Olo on vielä vähän flunssanheikko joten ajattelen että ihan ok, tää viikko huilataan. Vielä löytyi kahvirahaa matille ja minulle Ursulaan, sekin raha mene lasten hyvinvointiin, hienoa, toivottavasti se on ihan totta, eikä joku säätiön pomo joka elättää itseensä näillä rahoilla, niitähön taitaa olla paljon.
Noniin, tällaisena , toivonpuute päivänä, ajatukset menee skeptisyyteen. Ei luota kehenkään. Suurin osa ihmisista ovat ahneita itsensäajattelevia ihmisiä. Oikein alkaa naurattamaan tämä tekstini. Tiedän hyvin että minun ympärilläni liikkuu enimmäkseen luotettavia ja ihania ihmisiä jotka tukevat ja auttavat toisiaan.
Aamulla mietin myös hyväksikäyttöä, pari muistoa on jäännyt mieleeni, pompahtavat aina välillä.
Olin käynnyt kiropraktikolla yli 15 vuotta, nallekarhu, hyvin turvallinen. Hänen kanssa sain avattua kauhu muistoja hyväksikäytöstä. Varsinkin takapuoleeni tehdystä hyväksikäytöstä. Hoidon aikana olin vain alushousuissa, mutta hänen kanssaan olen tuntenut itseni aina turvalliseksi, se takia pystyin avaamaan ja päästäämään nämä lapsuuden muistot. Sen tiedän että muistot olivat siitä kun olin 3 tai neljän, heti alussa, se valtava kipu,pelko ja kauhu. Kiropraktikolle olin kertonut taustani ja häm, kahden tytön isänä, oli tosi vihainen puolestani. Hän auttoi minua paljon.
Pari vuotta myöhemmin kävin taas hänen luonna, siitä on nyt ehkä 3 vuotta. Hoidon jälkeen hän kiihottui niin kehostani että kysyi kiltisti jos saisi rakastella kanssani, olin niin ihmeissään että sanoin ihan juu, kyllä se ok. Hän voihki ja hoiti asian loppuun aika nopeasti. Poistui sisältäni, oli kiitollinen ja valtavan onnellinen, sanoi ettei hänelle koskan ole tapahtunut näin, asiakkaan kanssa. Pää pyörällä lähdin hänen luota, hän halasi ja sanoi että olisi ihana nähdä taas. Sanoi että soitto vaan, en tiedä jos hän tarkoitti seksisuhde tai asiakkaana. Lähdin.
Tämä on jäännyt vaivaamaan, kävin hänen luonna vuosi sitten, hän oli kuin ei mitään, rupateltiin kuten ennen eikä mitään tapahtunut. Tunsin vain että minun oli ollut pakko mennä hänen luokseen vielä, tunsin jotenkin ettei hän uskaltanut tehdä mitään. Lähdin ihan tyytyväisenä, tietäen etten enää koskaan tule menemään hänen luokse. Ihmeellistä tunsin itseni voittajana.
Tiedän ja olen ihan varma että minä en todellakaan ole ainoa. Hänen työnä on tapa saada seksiä. Hän on hyvä kiropraktikko, mutta myös lirkuttelija, naistenmies.
Nyt aamulla tajusin mikä se oli mikä rassasi minua kaikesta enitän tässä jutussa ja monessa muussa seksikohtaamisessa elämässäni. Se on ne miehet jotka tyydyttävät vain itseensä, minun kehollani ja avullani, eivätkä edes kysy, yrittävät tai miettivät minun hyvinvointia tai haluja. Se loppuu kuin seinään. Se on se.
Onneksi olen saannut tavata miehiä jotka välittävät, se antaa toivoa.
Tunnet itsesi ei miksikään, kun mies ei ajattele sinua, kääntävät selkääns, ehkä kiittävät tai ehkä sanovat että olipas hyvä, ei muuta, eivät kysy mitä minä haluas. Se tunne on aivan hirvee. Olen arvoton, se on se tunne joka nousee.
Arvoton, minä ja kehoni ovat käyttötavaraa.
Hmm, ehkä tilaan ajan terapeutilleni, tämä on varmasti hyvä asia purkaa. Käyn hänen luonna enää silloin kun mielestäni tulee jotain, nyt tuli.
Uskonpuutepäivä jatkuukoon niin kauan kun on tarvetta, sellaisia meillä kaikilla on joskus.
maanantai 5. maaliskuuta 2018
Vatsani jännittää
Liskoni ei ole vielä jättänyt minua rauhaan. Olen rauhaton, vatsani on jännitynyt, samalla uupunut, kehooni on tulluta taas kerran virus, joka tyhjentää energiani.
Tiedän että virus iskee minuun usein kun teen tain en ehkä tee, vaan analysoin liikaa ja yritän liikaa olla rento. Kehoni sanoo stop. No nyt on stop, tunnen sisälläni jännitystä, rauhattomuutta, olen ärsyyntynyt, lyhytpinnainen.
Haluan ulos liikkumaan, saamaan raitista ilmaa, kuitenkin tiedän että uuvun heti ulkona. Kurkkuni on kipeä, ihoni on rutikuiva, hiukseni ovat koko ajan ihan rasvaset ja sähköisrt vaikka käyn suihkussa.
Kehoni reagoi johonkin, en tiedä mihin, olen tympääntynyt. Eheyteni tuntuu menevän ympyrää, miten katkaisen sen, mitä voin tehdä eri lailla, ajatella eri lailla, muuttaa selkäytimessä olevat tavat tai aivoissa ohjeilmoidut tavat, grr.
Nojoo, tiedän että kirjoittaminen auttaa, sen takia puran tämän tänne, meditaatio auttaa myös, ei vaan huvita.
Samalla elämässäni tapahtuu kaikenlaista ihanaa, mahtavat airbnb vieraat, eilen tehtiin aarrekarttoja parin ystävättären kanssa, meilla on todella hauskaa, juteltiin kaikenlaista. Tytär oli eilen käymässä, kivaa. Töissä on kivoja aisoita, vaikka tulevien parin viikon aikana ei mitään keikkoja, se rassaa tietysti, vielä löytyy venytettyjä laskuja, ja se jos jotain pännii, vaikk tiedostan että tämän hetkinen tilanne on paljon valoisampi kuin pari vuotta sitten. Miksi sitten stressaan.
Toivoisin että rahatilanteeni olisi jo niin hyvä että aina löytyisi rahaa kun laskuja pitöisi maksaa. Olen liian kauan ollut tiukoilla, nyt hermostun pienestäkin, iroonista miten se menee näin, kun sen pitöisi mennä ihan toiseen päin, pitäisi olla huojentunt että jotenkin aina löytyy rahaa. Ehkä se on se palapelin tekeminen joka rassaa, jos maksan puolet tästä nyt, soitan, ilmoitan että loput toivottavasti viikon sksällä, sitten olinkin unohtanut tämänkin , ja ah, puhelinlaskusta tuli muistutus. Miten kauan ennenkuin landelta menee sähköt, jne..... väsyttävää.
Toivottavasti tämä paperille ruikuttaminen helpottaa olotilani, luultavasti, kiitos siitä 😁❤
Tiedän että virus iskee minuun usein kun teen tain en ehkä tee, vaan analysoin liikaa ja yritän liikaa olla rento. Kehoni sanoo stop. No nyt on stop, tunnen sisälläni jännitystä, rauhattomuutta, olen ärsyyntynyt, lyhytpinnainen.
Haluan ulos liikkumaan, saamaan raitista ilmaa, kuitenkin tiedän että uuvun heti ulkona. Kurkkuni on kipeä, ihoni on rutikuiva, hiukseni ovat koko ajan ihan rasvaset ja sähköisrt vaikka käyn suihkussa.
Kehoni reagoi johonkin, en tiedä mihin, olen tympääntynyt. Eheyteni tuntuu menevän ympyrää, miten katkaisen sen, mitä voin tehdä eri lailla, ajatella eri lailla, muuttaa selkäytimessä olevat tavat tai aivoissa ohjeilmoidut tavat, grr.
Nojoo, tiedän että kirjoittaminen auttaa, sen takia puran tämän tänne, meditaatio auttaa myös, ei vaan huvita.
Samalla elämässäni tapahtuu kaikenlaista ihanaa, mahtavat airbnb vieraat, eilen tehtiin aarrekarttoja parin ystävättären kanssa, meilla on todella hauskaa, juteltiin kaikenlaista. Tytär oli eilen käymässä, kivaa. Töissä on kivoja aisoita, vaikka tulevien parin viikon aikana ei mitään keikkoja, se rassaa tietysti, vielä löytyy venytettyjä laskuja, ja se jos jotain pännii, vaikk tiedostan että tämän hetkinen tilanne on paljon valoisampi kuin pari vuotta sitten. Miksi sitten stressaan.
Toivoisin että rahatilanteeni olisi jo niin hyvä että aina löytyisi rahaa kun laskuja pitöisi maksaa. Olen liian kauan ollut tiukoilla, nyt hermostun pienestäkin, iroonista miten se menee näin, kun sen pitöisi mennä ihan toiseen päin, pitäisi olla huojentunt että jotenkin aina löytyy rahaa. Ehkä se on se palapelin tekeminen joka rassaa, jos maksan puolet tästä nyt, soitan, ilmoitan että loput toivottavasti viikon sksällä, sitten olinkin unohtanut tämänkin , ja ah, puhelinlaskusta tuli muistutus. Miten kauan ennenkuin landelta menee sähköt, jne..... väsyttävää.
Toivottavasti tämä paperille ruikuttaminen helpottaa olotilani, luultavasti, kiitos siitä 😁❤
maanantai 26. helmikuuta 2018
Suru, nyt se tuli
Viime maanantaina oli hautajaiset Krematoorion pikkukappelissa. Meitä oli 15 henkeä.
Tilaisuus oli kaunis ja rauhallinen, veljeni oli tehnyt puolen tunnin musiikkilista hänen suosikkimusiikistaan. Ei ollut pappia, kirstu, kaunis iso kukkakimppu ranskasta serkuiltamme. Istuimme hiljaa, oli ihan rauhallinen olo. Lopussa laitettiin kukat, yksi ruusu jokainen kirstulle, katsottiin esillä laitetut kuvat hänestä, halattiin.
Ydinporukan kanssa mentiin syömään Amigoon, isän vakioravintola meidän nuoruudesta.
Huomenna olemme menossa veljeni kanssa kahdestaan sirottelemaan isämme tuhka kreamtoorion veiereen olevaan lehtoon.
Tänään liskoni heräsi pitkästä aikaa. Se alkoi liikkua jo aamupäivällä, silloin tuli kiukkua ja ärtymystä kaikkeen. Olin uimassa ja olin vähällä sanoa suorat sanat kolmelle naiselle jotka jaksoi valittaa kaikesta mikä ei toiminnut altaalla, ihan pikkuasioita, ärsytti ! Miksi ihmiset aina vaan jaksavat valittaa kun meillä on niin mahtavan hienoa elämä, ja varsinkin mahtava paikka kuten allas. Grr.
Sitten olin vanhojen ystävättärien kanssa lounaalla, siellä juteltiin vain lapsuuden muistoja, sekä hyviä että huonoja.
Kotona iski lisko, siis konflikti. Vatsa on ihan jännittynyt, pelkoa, surua, pään pyörimistä, pahoinvointia, kiukkua. Se on raastava tunne. Näin tunsin nuorempana, varsinkin kun minulla oli suhde meneillään jonkun kanssa. Raastava polte sisällä, haluasin vain juosta ulos ja huutaaa niin kovaa kun vaan jaksan, haluasin oksentaa ulos pahanoloni joka täyttää sisäntäni, potkia puita.
Ennen olisin halunnut oksentaa ulos liskoni, nyt tiedän että se on hyvä, ollut aina mukana huolehtimassa siitä että jään eloon. Ihana rakas liskoni.
Muut tunteet olen työstänyt viimeisten 9 vuoden aikana, rakkaus voittaa. Suru hälvenee, vaikka vielä sitä löytyy kehoni sisältä, ei hätää. Itken, itken ja annan surun puhdistaa kehoani ja mieleni vielä kerran.
Kiukkukin on hyvä, ärsytys ok, pelkoa ei kanna enää samalla tavalla. Varmasti pelkotiloja löytyy vielä mutta pelkoja isäni hyväksikäytöstö ei ole enää.
Tilaisuus oli kaunis ja rauhallinen, veljeni oli tehnyt puolen tunnin musiikkilista hänen suosikkimusiikistaan. Ei ollut pappia, kirstu, kaunis iso kukkakimppu ranskasta serkuiltamme. Istuimme hiljaa, oli ihan rauhallinen olo. Lopussa laitettiin kukat, yksi ruusu jokainen kirstulle, katsottiin esillä laitetut kuvat hänestä, halattiin.
Ydinporukan kanssa mentiin syömään Amigoon, isän vakioravintola meidän nuoruudesta.
Huomenna olemme menossa veljeni kanssa kahdestaan sirottelemaan isämme tuhka kreamtoorion veiereen olevaan lehtoon.
Tänään liskoni heräsi pitkästä aikaa. Se alkoi liikkua jo aamupäivällä, silloin tuli kiukkua ja ärtymystä kaikkeen. Olin uimassa ja olin vähällä sanoa suorat sanat kolmelle naiselle jotka jaksoi valittaa kaikesta mikä ei toiminnut altaalla, ihan pikkuasioita, ärsytti ! Miksi ihmiset aina vaan jaksavat valittaa kun meillä on niin mahtavan hienoa elämä, ja varsinkin mahtava paikka kuten allas. Grr.
Sitten olin vanhojen ystävättärien kanssa lounaalla, siellä juteltiin vain lapsuuden muistoja, sekä hyviä että huonoja.
Kotona iski lisko, siis konflikti. Vatsa on ihan jännittynyt, pelkoa, surua, pään pyörimistä, pahoinvointia, kiukkua. Se on raastava tunne. Näin tunsin nuorempana, varsinkin kun minulla oli suhde meneillään jonkun kanssa. Raastava polte sisällä, haluasin vain juosta ulos ja huutaaa niin kovaa kun vaan jaksan, haluasin oksentaa ulos pahanoloni joka täyttää sisäntäni, potkia puita.
Ennen olisin halunnut oksentaa ulos liskoni, nyt tiedän että se on hyvä, ollut aina mukana huolehtimassa siitä että jään eloon. Ihana rakas liskoni.
Muut tunteet olen työstänyt viimeisten 9 vuoden aikana, rakkaus voittaa. Suru hälvenee, vaikka vielä sitä löytyy kehoni sisältä, ei hätää. Itken, itken ja annan surun puhdistaa kehoani ja mieleni vielä kerran.
Kiukkukin on hyvä, ärsytys ok, pelkoa ei kanna enää samalla tavalla. Varmasti pelkotiloja löytyy vielä mutta pelkoja isäni hyväksikäytöstö ei ole enää.
keskiviikko 14. helmikuuta 2018
Isä kuoli
Isä kuoli 90 vuotiaana maanantaina. Veljeni laittoi minulle viestin yöllä, aamulla luin sen. Hän kysyi jos haluan tulla hänen kanssaan aamulla katsomaan häntä. Tietysti haluan.
Miten reagoin. En oikeasti mitenkään, mutta se on minulle tavallista jos on kyse henkilöstä, vaikka läheinen, joka on iäkäs eikä jaksa enää elää.
Aamulla laitoin hänen lempimusiikinsa päälle ja olin oikeasti iloinen hänen puolesta, tunsin että hän oli päässyt rauhaan.
Katsoin hänet, hän oli rauhallisen näköinen. Enemmän olin surullinen veljeni puolesta jolle olisin suonnut lisää vuosia hänen kanssaan. Isäni oli onnekas kun veljeni piti hänestä niin hyvää huolta. Onneksi isämme oli sekä tosi kiitollinen että kiltti veljelleni. Hänen kanssa oli ollut helppo olla ja helppo auttaa koska hönellä ei ollut suuria vaatimuksia.
Tiistai päivä oli hieno. Olimme kahdestaan koko päivän, samalla kuin juttelimme kaikenlaista isästämme, suurimmaksi osaksi hyvää, saimme hoidettua hautajaisjärjestelyt. Kaikki meni niin helposti ja olemme kaikesta niin samaa mieltä. Siitä tuli hyvä olo.
Miten reagoin. En oikeasti mitenkään, mutta se on minulle tavallista jos on kyse henkilöstä, vaikka läheinen, joka on iäkäs eikä jaksa enää elää.
Aamulla laitoin hänen lempimusiikinsa päälle ja olin oikeasti iloinen hänen puolesta, tunsin että hän oli päässyt rauhaan.
Katsoin hänet, hän oli rauhallisen näköinen. Enemmän olin surullinen veljeni puolesta jolle olisin suonnut lisää vuosia hänen kanssaan. Isäni oli onnekas kun veljeni piti hänestä niin hyvää huolta. Onneksi isämme oli sekä tosi kiitollinen että kiltti veljelleni. Hänen kanssa oli ollut helppo olla ja helppo auttaa koska hönellä ei ollut suuria vaatimuksia.
Tiistai päivä oli hieno. Olimme kahdestaan koko päivän, samalla kuin juttelimme kaikenlaista isästämme, suurimmaksi osaksi hyvää, saimme hoidettua hautajaisjärjestelyt. Kaikki meni niin helposti ja olemme kaikesta niin samaa mieltä. Siitä tuli hyvä olo.
sunnuntai 4. helmikuuta 2018
Apu pelkoihin
Pelot tulevat aina välillä, joskus vain öisin, joskus ne tuntuvat kehossani ja päässä vaikka en tunne että minulla on mitään pelättävää tai jotain mistä pitäisi olla huolissaan.
Tunnistan että se on sitä vanhaa pelkoa.
Muistan silloin käyttää taputusmenetelmän, EFT , tapping, se on tosi tehokasta.
Se sopii kaikkiin pelkoihin, jos pelkää vaikka että unohtaa mennä lääkärille, pelkää lentämistä, pelkää että lapselle, ystävälle, vanhemmille tapahtuu jotain, tulevaa kehityskeskustelua, tenttiä, että loukkantuu, jotain ihmistä, mitä vaan.
Silloin etsit youtubesta eft menetelmä taputus, englanniksi on enemmän ja laajemmin vaihtoehtoja, istumaan tuolille ja sitten taputusta peliin. Joskus riittää että taputtaa vain käden ulkopuoli toisella kädellä, rauhoittaa mielensä sanomalla vaikka hiljaa itselleen että kaikki on hyvin, syvä hengitys sisään ja ulos.
Se rauhoittaa kummast.
Tunnistan että se on sitä vanhaa pelkoa.
Muistan silloin käyttää taputusmenetelmän, EFT , tapping, se on tosi tehokasta.
Se sopii kaikkiin pelkoihin, jos pelkää vaikka että unohtaa mennä lääkärille, pelkää lentämistä, pelkää että lapselle, ystävälle, vanhemmille tapahtuu jotain, tulevaa kehityskeskustelua, tenttiä, että loukkantuu, jotain ihmistä, mitä vaan.
Silloin etsit youtubesta eft menetelmä taputus, englanniksi on enemmän ja laajemmin vaihtoehtoja, istumaan tuolille ja sitten taputusta peliin. Joskus riittää että taputtaa vain käden ulkopuoli toisella kädellä, rauhoittaa mielensä sanomalla vaikka hiljaa itselleen että kaikki on hyvin, syvä hengitys sisään ja ulos.
Se rauhoittaa kummast.
tiistai 30. tammikuuta 2018
Arosusi ja muut kirjat
Olin mustaakseni 14 -16 vuotias kun kuin Herman Hessen Arosusi.
Muistan sen yksi hyvin koska tunsin sen kivun joka oli sen sisällä mikä piinasi koko ajan, sen tunteen kun on jotain sisällä jota ei ymmärrä tai kun on jotenkin kaksi ihmistä sisällä eikä sitäkään ymmärrä.
Olin pitkään loumoutunut siitä kirjasta ja muistin että ihmeellistä miten joku voi kirjoittaa niin hyvin miten minusta tuntuu sisälläni.
Kirjoista olen saannut paljon ymmärrystä siitä mitä en tuntenut saavani ulkoisesta mailmasta.
Sehän olikin mahdotonta kun ei edes itse tiennyt mitä kantoi.
Catch 22 oli toine mahtava kirja, tunsin itseni usein yhtä kulmaan ängetty kuin kirjassa.
Agatha Christien omaelämämkertomus oli mahtavan positiivinen ja innostava, hän oli niin avarakatseinen, syvällinen ja hauska.
Kirjat olivat nyös se mailma johon piiloiduin aina jun vain pystyin. Luin kävellessäni, minulla oli aina kirja mukana.
Nykyään lapset ja nuoret piiloutuvat musiikin, peleihin ja kuullokeiden mailmaan.
Monet aikuiset eivät ymmärrä että se on pakotie ja ihana paikka missä saa olla rauhassa
Muistan sen yksi hyvin koska tunsin sen kivun joka oli sen sisällä mikä piinasi koko ajan, sen tunteen kun on jotain sisällä jota ei ymmärrä tai kun on jotenkin kaksi ihmistä sisällä eikä sitäkään ymmärrä.
Olin pitkään loumoutunut siitä kirjasta ja muistin että ihmeellistä miten joku voi kirjoittaa niin hyvin miten minusta tuntuu sisälläni.
Kirjoista olen saannut paljon ymmärrystä siitä mitä en tuntenut saavani ulkoisesta mailmasta.
Sehän olikin mahdotonta kun ei edes itse tiennyt mitä kantoi.
Catch 22 oli toine mahtava kirja, tunsin itseni usein yhtä kulmaan ängetty kuin kirjassa.
Agatha Christien omaelämämkertomus oli mahtavan positiivinen ja innostava, hän oli niin avarakatseinen, syvällinen ja hauska.
Kirjat olivat nyös se mailma johon piiloiduin aina jun vain pystyin. Luin kävellessäni, minulla oli aina kirja mukana.
Nykyään lapset ja nuoret piiloutuvat musiikin, peleihin ja kuullokeiden mailmaan.
Monet aikuiset eivät ymmärrä että se on pakotie ja ihana paikka missä saa olla rauhassa
tiistai 16. tammikuuta 2018
#metoo #vimed #memyös
Kaverini lisäsi minut vimed salaiselle facebook sivustolle yhtenä lauantaina, silloin siellä oli jo noin 15.000 ihmistä ryhmässä ja lisää tuli koko ajan. Tarinoita jaettiin koko ajan, kaikki aika hurjia, paljon raiskauksia, paljon hyväksikäyttöä. On loistavaa että pikkuhiljaa avautuu tieto siitä miten paljon tätä ihan oikeasti tapahtuu.
Minua pelotti kyllä se intensiivisyys siitä mitä kaikkea ja paljon avattiin, suurin osa sellaista mitä kukaan ei ollut uskaltanut kertoa. Se oli varmasti monelle helpotus, Joillekin nämä kaikki tarinat ovat voinneet antaa ahdistusta, yhdelle sanoinkin että jos kerran tulee paha olo on parempi olla lukematta.
Monet kantaa samalla lailla kuin minä aikoinaan dissosioitu muisto, sen takia voi nousta pahoinvointia, pään pyörimistä, sydäntykytystä, pelkoa ja vaikka mitä ja itse ei voi ymmärtää miksi siitä nousee niin voimakkaita tuntemuksia. Ne ovat tulleet ennenkin, tai silloin kuin näkee kuvia, leffaa tai muuta joka muistuttavat alitajuntaa tapahtuneesta.
Mietin myös vähän pelokkaana, että toivottavasti ne jotka avaavat muistoja ja jakavat tarinoitaan saavat apua, se on niin tärkeätä. Vimed sivusto muuttui jossain vaiheessa liian kiihkosivustoksi minun makuuni joten vetäydyin allekirjoittamasta vetoomusta. Sellainen sivu missä nousee nyrkki ja "kamp" taistelu nimike on liian vahva minun makuun.
Sain kirjoitettua tarinani ja pari naista ottivat yhteyttä yksityisviestillä ja tuntui hyvöltä pystyä antamaan neuvoja ja toivottavasti auttamaan heitä eheytysmatkalla.
Eilen katsoin brittiläisen kolmeosaisen tvsarjan , minkä taaksen jättää, missä oli lasten hyväksikäyttö aiheena. Oli mielestäni ihan hyvä. Kaksi asiaa saivat minut havahtumaan ja joka on mielestäni totta. Hyvöksikäytetyt ihmiset vaistoavat muita samankaltaisia, niin eläimiä me olemme.
Toinen asia oli minusta tosi hyvä. Se että tekijästä sanottiin että useimmat ovat itse olleet uhreja lapsena, mikä on totuus. Se että heitä pitää rangaistaa vielä sen lapsuuden trauman jälkeen, jonka jälkeen nuoruus on suurimalle osalle ollut aika helivitillistä alkoholi tai huumeita joillekin, vilkas seksielämä monelle tai sitten ongelmia seksielämässä tavalla tai toisella, aika itsetuhoinen nuoruus jne.... eikö niitä ole rangaistu tarpeeksi jo? Se jäi minulle mieleen.
Olen sitä mieltä että kaikille tekijöille pitää ensin antaa mahdollisuus terapiaan, sitähän ne tarvitsevat, mahdollisuus päästää demoneistaan irti, traumasta.
Sen yhden äiti joka ei tehnyt mitään, tai yrittihän puoli vuotta, sitten lopetti, oli ihan ymmärrettävää. Minne minunkaan äitini olisi mennyt kertomaan mitä tapahtuu siihen aikaan. Ei kukaan olisi kuunnellut eikä kukaan olisi halunnut uskoa, poliisi ei ollut vaihtoehto silloin. Ympäristä, häpeä jne....
Onneksi olemme päässeet niin paljon eteenpäin, kissat tulevat vihdoinkin pikkuhiljaa pöydälle, se on loistavaa.
Minua pelotti kyllä se intensiivisyys siitä mitä kaikkea ja paljon avattiin, suurin osa sellaista mitä kukaan ei ollut uskaltanut kertoa. Se oli varmasti monelle helpotus, Joillekin nämä kaikki tarinat ovat voinneet antaa ahdistusta, yhdelle sanoinkin että jos kerran tulee paha olo on parempi olla lukematta.
Monet kantaa samalla lailla kuin minä aikoinaan dissosioitu muisto, sen takia voi nousta pahoinvointia, pään pyörimistä, sydäntykytystä, pelkoa ja vaikka mitä ja itse ei voi ymmärtää miksi siitä nousee niin voimakkaita tuntemuksia. Ne ovat tulleet ennenkin, tai silloin kuin näkee kuvia, leffaa tai muuta joka muistuttavat alitajuntaa tapahtuneesta.
Mietin myös vähän pelokkaana, että toivottavasti ne jotka avaavat muistoja ja jakavat tarinoitaan saavat apua, se on niin tärkeätä. Vimed sivusto muuttui jossain vaiheessa liian kiihkosivustoksi minun makuuni joten vetäydyin allekirjoittamasta vetoomusta. Sellainen sivu missä nousee nyrkki ja "kamp" taistelu nimike on liian vahva minun makuun.
Sain kirjoitettua tarinani ja pari naista ottivat yhteyttä yksityisviestillä ja tuntui hyvöltä pystyä antamaan neuvoja ja toivottavasti auttamaan heitä eheytysmatkalla.
Eilen katsoin brittiläisen kolmeosaisen tvsarjan , minkä taaksen jättää, missä oli lasten hyväksikäyttö aiheena. Oli mielestäni ihan hyvä. Kaksi asiaa saivat minut havahtumaan ja joka on mielestäni totta. Hyvöksikäytetyt ihmiset vaistoavat muita samankaltaisia, niin eläimiä me olemme.
Toinen asia oli minusta tosi hyvä. Se että tekijästä sanottiin että useimmat ovat itse olleet uhreja lapsena, mikä on totuus. Se että heitä pitää rangaistaa vielä sen lapsuuden trauman jälkeen, jonka jälkeen nuoruus on suurimalle osalle ollut aika helivitillistä alkoholi tai huumeita joillekin, vilkas seksielämä monelle tai sitten ongelmia seksielämässä tavalla tai toisella, aika itsetuhoinen nuoruus jne.... eikö niitä ole rangaistu tarpeeksi jo? Se jäi minulle mieleen.
Olen sitä mieltä että kaikille tekijöille pitää ensin antaa mahdollisuus terapiaan, sitähän ne tarvitsevat, mahdollisuus päästää demoneistaan irti, traumasta.
Sen yhden äiti joka ei tehnyt mitään, tai yrittihän puoli vuotta, sitten lopetti, oli ihan ymmärrettävää. Minne minunkaan äitini olisi mennyt kertomaan mitä tapahtuu siihen aikaan. Ei kukaan olisi kuunnellut eikä kukaan olisi halunnut uskoa, poliisi ei ollut vaihtoehto silloin. Ympäristä, häpeä jne....
Onneksi olemme päässeet niin paljon eteenpäin, kissat tulevat vihdoinkin pikkuhiljaa pöydälle, se on loistavaa.
torstai 4. tammikuuta 2018
Sana pyyteetön
Opin aikoinaan Kajaanista kotoisin olevasta edesmenneestä anopilta sanan pyyteetön. Se on mielestäni mailman kaunein sana. Kun sen yhdistää sana rakkaus niin se on vielä parempi. Opin häneltä sen että voi rakastaa kaikkia yhtä paljon, se oli minulle uutta.
Hän rakasti poikiaan, niiden vaimot, kaikki lapsenlapset sekä kaikki mukaan tulleet naisten sukulaiset ja ystävät yhtä paljon.
Minulle tämä oli ihmeellistä jonka suvussa on aina ollut erihyviä, eritasoisia, eri suosiossa olevia perheenjäseniä ja ystäviä.
Anoppini opetti minua näkemään tämän suvussamme, se on hyvä asia.
Nykyään käymme aina veljeni kanssa vähän huvittuneen keskustelun siitä kuka on missäkin kohdassa rankinlistasamme riippuuen kuka sen tekee suvussamme.
Juttelemme kolmen nuorisoni kanssa samalla lailla, kuka on suosiossa. Huumori auttaa monissa vaikeissa asiassa.
Minä olen tällä hetkellä kingi kommentoi nuorin, sisaret nyökkävät ja sanovat että juu, tällä hetkellä, viime kuussa se olin minä sanoo toinen, jne..
Sukukäyttäyttymisiä, kannamme niitä kaikki, ne ovat opittuja lastenkengistä asti. Niitä ei voi alussa nähdä itse. Se pöivä kun joku käyttäytyminen avautuu, niin sen voi lopettaa, vaikeata se on mutta mahdollista.
Huonoja tapoja on hyvä lopettaa ja purkaa,. Yksi hyvä tapa oivaltaa niitä on kuunnella omaa nuorisoa ja varsinkin omia ystäviä jotka ulkopuolisena näkevät asiat kuten me emme voi emmekä pysty näkemään.
Pyytetön rakkaus, kiitos siitä edesmenneelle anopilleni Helvi ❤
Hän rakasti poikiaan, niiden vaimot, kaikki lapsenlapset sekä kaikki mukaan tulleet naisten sukulaiset ja ystävät yhtä paljon.
Minulle tämä oli ihmeellistä jonka suvussa on aina ollut erihyviä, eritasoisia, eri suosiossa olevia perheenjäseniä ja ystäviä.
Anoppini opetti minua näkemään tämän suvussamme, se on hyvä asia.
Nykyään käymme aina veljeni kanssa vähän huvittuneen keskustelun siitä kuka on missäkin kohdassa rankinlistasamme riippuuen kuka sen tekee suvussamme.
Juttelemme kolmen nuorisoni kanssa samalla lailla, kuka on suosiossa. Huumori auttaa monissa vaikeissa asiassa.
Minä olen tällä hetkellä kingi kommentoi nuorin, sisaret nyökkävät ja sanovat että juu, tällä hetkellä, viime kuussa se olin minä sanoo toinen, jne..
Sukukäyttäyttymisiä, kannamme niitä kaikki, ne ovat opittuja lastenkengistä asti. Niitä ei voi alussa nähdä itse. Se pöivä kun joku käyttäytyminen avautuu, niin sen voi lopettaa, vaikeata se on mutta mahdollista.
Huonoja tapoja on hyvä lopettaa ja purkaa,. Yksi hyvä tapa oivaltaa niitä on kuunnella omaa nuorisoa ja varsinkin omia ystäviä jotka ulkopuolisena näkevät asiat kuten me emme voi emmekä pysty näkemään.
Pyytetön rakkaus, kiitos siitä edesmenneelle anopilleni Helvi ❤
Yö
Toissa yönä oli täysikuu. On helppo syyttää tuntemuksia johonkin. Mutta joskus on vaan niin kipeä, väsynyt ja vihainen.
Eikö tämä koskaan lopu !
Toissa yönä heräsin varmasti 15 kertaa, kehoni särki joka paikasta, vaikka eniten kädet, jalat ja etureidet kihelmöivät. Oli pahoja unia, mm isoja kivilohkareita joita yritin siirtää ja työntää pois. Päänsärkyä
Onneksi eilinen työpäivä oli hiljainen. Minulla oli nuorin kummipoikani yökylässä ja herätessäni aamulla oli mukavaa kun oli seuraa, pelattiin sikapeliä, lähdettiin ensin aamiaselle Regattaan, sitten tukkuun.
Tavallinen arki ystävineen, lapsineen, airbnb vieraineen auttaa tosi paljon. Saat tehdä ja olla mukavien ihmisten parissa, keho ja mieli rentoutuu. Seraavana yönä voit ottaa kiinni yövajeen kuten minä juuri tein viime yönä. Olen nukkunut noin 10 tuntia, heräsin jokunen kerta, laitoin silloin soittamaan rentouttavaa meditaatiota youtubista. Nukahdin heti uudestaan.
Täytyy vain löytää ne itselleen sopivat temput. Kädet särkevät vielä vähän ja etureidet kihelmöivät myös , sen kanssa pystyn eläämään
Eikö tämä koskaan lopu !
Toissa yönä heräsin varmasti 15 kertaa, kehoni särki joka paikasta, vaikka eniten kädet, jalat ja etureidet kihelmöivät. Oli pahoja unia, mm isoja kivilohkareita joita yritin siirtää ja työntää pois. Päänsärkyä
Onneksi eilinen työpäivä oli hiljainen. Minulla oli nuorin kummipoikani yökylässä ja herätessäni aamulla oli mukavaa kun oli seuraa, pelattiin sikapeliä, lähdettiin ensin aamiaselle Regattaan, sitten tukkuun.
Tavallinen arki ystävineen, lapsineen, airbnb vieraineen auttaa tosi paljon. Saat tehdä ja olla mukavien ihmisten parissa, keho ja mieli rentoutuu. Seraavana yönä voit ottaa kiinni yövajeen kuten minä juuri tein viime yönä. Olen nukkunut noin 10 tuntia, heräsin jokunen kerta, laitoin silloin soittamaan rentouttavaa meditaatiota youtubista. Nukahdin heti uudestaan.
Täytyy vain löytää ne itselleen sopivat temput. Kädet särkevät vielä vähän ja etureidet kihelmöivät myös , sen kanssa pystyn eläämään
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)