Äitienpäivä

Huh, nyt oli paras koskaan äitienpäivä!

Sain olla ihan yksin landella tekemässä juuri mitä itse halusin. Luulen vihdoinkin että nuorisoni oli ok sen kanssa. Keskimmäinen kirjoitti ja soitti kysyäkseen jos halusin tehdä jotain ja vastasin että mieluiten ei mitään.

Siinä olen ihan kuin isäni, en voi ymmärtää isän tai äitienpäiviä. Ne ovat yhtä piinaa odotuksista, toivomuksia, pettymyksi. Inhosin odottaa ja odottaa että lapset olivat nousseet ja valmistaneet minulle aamiaisen exmieheni kanssa. Minä olen ainoa aamuvirkku koko jengistä ja olisin ehtinyt tehdä vaikka mitä, ja minä olin myös ainoa joka söi aamiaista, siis omia mössöjäni, mikä ei ollut sellaisia joita sain, kiittämätön minä!. Joskus päivistä tuli tosi dramaattisia kun  olin mennyt ulos tai odottanut ja  odottanut ja vähän kiukustunutkin kun halusin nousta . Sain aina ison ruukkuruusun joka kuivui kokoon parin viikon sisällä, en ole kukkaihminen, enkä varsinkaan ruusuihminen.

Kortit ja maalaukset rakastin.

Olen sitä mieltä että meidän pitää olla onnellisia siitä että olemme saannet lapsia, että saamme olla vanhempia, joka päivä. Ei siitä tarvitse tehdä omaa päivää, se on vaan mielestäni raskasta, varsinkin kaikille joilla on vaikeita vanhempia, tai ei vanhempia  tai ei lapsia, tai mitä vaan. Sama kun se onnellinen harmooninen  joulu ja muut ihanat pyhät.

Inhoan tradiitioita joista ovat tulleet pakkopullia. Itse olin tosi hyvä keksimään niitä ja kaikki tai luultavasti useimmat tykkäävät niistä, kaikki pääsiäis- joulu- vappu- jne... ne olivat ihan ok niin kauan  kun ne ovat oikeasti hauskoja, jos ei, niin sitten vaan kuopataan.

Annoin pitkästä aikaa äidilleni itsetehtyä ankkarisottoaja suklaata, eipä edes vaivautunut kiittäämään, en kyllä odottanutkaan sitä, tulipahan vahvistettua että hän ei ajattele muuta kun itseään. Hän kai odotti vihreän kukkapuskan jonka aikoinaan kauan sitten aina osti hänelle....

Sydän ei enää särje, enkä enää kanna huonoa omatuntua. Tuntuu kevyeltä.

Luottaminen

Suuri asia jonka työstän paljon on luottamus ihmisiä kohtaan.

Huomaan pikkuhiljaa että osaan luottaa enemmän oikeisiin ihmisiin. Se tarkoittaa että valitsen koko ajan sellaisia ihmisiä jotka on hyviä minulle.

Ennen valitsin heti sellaiset jotka luulin olevan hyvin koska menin sen mukaan mitä oli minulle tuttua, joka toisi minulle sitä rakkautta jota osasin. Se usein loppui siihen että mihulla oli paha olla.

Manipuloin itseäni myös välillä, mietin liikaa, jos menen enemmän aistini mukaan niin huomaan että se toimii paremmin. Jos jonkun kanssa en ole varma, pysähdyn ja olen. Jään fiilistelemään. Nukun yön yli. En tee hätiköytyjä päätöksiä, tai yritän olla tekemättä, välillä se on vaikeata.

Voin hyllyttää ihmisiä heti jos tuntuu siltä, nykyään palaan niihin ja annan uuden mahdollisuuden, ja ehkä vielä uuden. Kuuntelen niitä, olen niiden kanssa. Kuuntelen itseäni, mikä on tunne.

Tämä on tosi vaikeata selittää. Tunnen vaan että menen oikeata polkua, minulla on vähemmän sydänsärkyä ja enemmän iloa ihmisten kanssa jotka ovat ympärilläni. Se kai sanoo aika paljon.