Itsensä hoitamista

Viha, pelko, suru, kiukku, pettymys ja muitakin tuntoja ovat kaikki hyvin tuttuja tuntemuksia, niitä nousee vieläkin hyvin usein selkäytimestä, ihan pieneistä jutuista, ovat monelle ihan pikkujuttuja, ne vaan nousee sieltä jostain, et huomaakaan. Yhtäkkiä on kuin olisi synkkä harmaa täkki päällä, sydän särkee, pää särkee, olet itkuinen ja et tajua mikä on.

Jos vaan löytyy aikaa, niin kannattaa istua alas, olla sen tunteen kanssa, vähän miettiä milloin se nousi ja alkoi. Usein tajuaa mistä se johtui, analyysi voi olla paikalla. Alan olla joka kerta parempi, joten saan nopeammin ja useammin kiinni mistä se johtui, joku sanoi jotain törppöä (mitä olin usein kuullut lapsen)  joku selänkäntyminen, ei vastaamista kysymyksiini, joku on kuin en olisi olemassa, pientä piikittelyä kun ei kukaan muu kuuntelee, vähättelee, mollaa jne..

Jos itse on vähän väsynyt, stressissä tai muuten vain huonolla omatunolla fiiliksessä niin nämä asiat tehoavat ja niitä tulee paljon enemmän. Silloin ne pääsevatkin nopeammin ja helpommin nahan alle.

Omalla haavoituvalla olemuksellasi, onneton jostain, huono omatuntu triggaa muissa ilkeyttä. Silloin ei kannata olla ihmisten ympärillä jotka ovat omasta mielestä tosi päteviä ja tekijäihmiä, niiden mielestä olet ihan luuseri, vaikka voivat olla hyviäkin ystäviä kun sinä olet vahva ja tekijä niiden silmissä.

Silloin askel pois, ei enää sanakaan. Lähdet ja et pidä niihin yhteyttä, hyllytät kaikki nämä niin kauan kuin on tarvetta, hoidat itseesi ymmärtävien ystävien kanssa tai menet yhdelle terapiasessiolle purkaamaan omat jutut, menet siis taas eteenpäin.

Useimmiten nämä ihmiset tulevat takaisin, otat ne sitten  vastaan tai ei, jos otat niin aina omilla ehdoilla.

On ihanaa tuntea itsensä voimistuvansa, tekevönsä hyviä päätöksiä itselleen. Vaikka tuntuu välillä olevansa yksin niin se ei ole niin, en ole yksin. Tämä välivaihe missä monet ystävät ja sukulaiset menevät hyllylle ennen kun tulee usia ystäviä tilalle niin saa ollakin hiljainen, sekin teke

Joulufiilis

Jouluaaton aamu. Ihana sininen taivas, Bollen kissa kehrää vatsallani.

Emme mene äitin luokse illalla vaikka olimme niin ensin päättäneet. Se toi minulle helpottunut ja rauhallinen olo. Olen aina tuntenut itseni ulkupuoliseksi omassa perheessäni, "Alien", nyt vasta tajuan sen kunnolla.

Pzljon  mitä tein oli väärin, innostukseni, spontaanisuuteni, iloni joulusta mollattiin tai jos ei mollattu niin oltiin hiljaa, ei koskaan kommentia että kiva juttu. Minulle joulu on iloista yhdessä järjestämistä, iloista yhdessäoloa ja vain olemista.

Ei haittaa, onneksi suurin osa jouluista jotka vietettiin nuorena olivat tätini luonna ja ne olivat ihania, sen jälkeen ne olivat pitkään meillä kun olin vielä naimisissa, sekin oli ihan kivaa. Olen jouluihminen, niin oli isoätinikin.

Hän kirjoitii runot, hänellä oli oma laatikko missä säilytti kaikki pakettinauhat seuraavaa joulua varten. Joulukuusessa oli meille neljälle lapsenlapsille omat pikkukorit missä oli suklaata. Minulle on ihanat muistot niistä jouluista. Tätini ja hänen miehensä luonna vietetyistä jouluista muistan että oli aina paljon mätiä, hauskoja tarinoita ja iloa.

Meillä juodaan kyllä, onneksi ei koskaan liikaa, ei tapella. Syödään liikaa, nyt nimelliset pienet lahjat, korttienpeluuta ja olemista

Rauhallista joulua kaikille

Olet hullu!i

Näin äitini sanoi ja sanoi minulle viimeisen kerran kun olin hänen kanssaan kahdestaan.

Tarjosin hänelle illallisen ravintolassa hänen 85 v synttäreille. Veljeni ei päässyt. Päätin mennä koska olin varma että osasin olla niin vahva etten päästäisi hänet nahkani alle.

Ilta meni ihan hyvin. Äitini kysyi jos vielä käyn terapiassa, vastasin kyllä. Hänen mielestään se oli turha, koska oikeasti minun pitäisi vain jutella hänen kanssaan, se riittäisi hyvin. Hän oli kuitenkin ollut siinä saman katon alla, hän oli sen takia sitä mieltä että hän riittäisi, eikä minun pitäisi enää käydä terapeutillä.

Vastaukseni oli että jos hän kunnioittaa minut edes vähän niin hän antaisi minun päättää omasta elämästäni, johon kuuluu terapiani myös.

Käytin samaa vastausta moneen keskusteluaiheeseen sen illan aikana, se tepsi. Olin vihdoinkin löytänyt jonkun tavan pitää hänet loitolla manipuloivien ja sumua herävästa keskusteluista.

Illallisen jälkeen jäin auton viereen, hän sanoi että kun kerran on hänen syntymäpäivänsä niin voisin nyt antaa hänelle poskisuudelmat ja hän tuli minun lähelle.

Laitoin käden eteeni ja sanoin taas kerran että kunnioittaa minua, olen hänelle monta kertaa sanonut etten pysty enkä halua koskettaa hänet. Sen sanoin ensimmäisen kerran konta vuotta aikasemmin.

Se että saan pahoinvointia siitä en hänelle sanonut, en tarvitse mennä yksityiskohtiin.

Hän käntyi silloin minua kohti ja huusi vihaisesti minulle että sinä olet ihan hullu, olet täyshullu, olet hullu. Hän näytti niin ilkeältä. Huh. Onneksi en ollut päästänyt hänet lähelleni

Tätä olen kuullut hänen sanovan minulle hyvin usein koko elämäni aikana

Kiukku ja viha

Jännitykseni on usein kiukkua ja vihaa.

Vihani ei ollut olemassa pienenä, nuorena, sitä ei vaan saannut olla. Terapian kautta olen saanut sitä turvallisesti ulos ja sitä onkin tullut ja pursuaa vielä paljonkin ulos. Se ei enää kohdistu isääni, mutta kyllä vielä äitiini, sekä itseeni. Äiti, siitä ettei tuntunut välittävän, ei osannut rakastaa,tai olla lähellä,  oli ilkea, oli neuroottinen, täynnä itseään, martyyri, olin äidilleni koko elämäni aikana enemmän äiti kun tytär, . Sitä se on vieläkin. Tajuan että viha on tällä hetkeelä myös isovanhempieni puoleen siitä mitä he tekivät äidilleni että äidin teoista minua kohtaan, ei niin paljon enää suoraan hänta kohtaan, mikä tuntu hyvältä.
Viha on väsyttävää, sen takia on ihanaa että pystyn nukkumaan niin paljon.

Viha muuttuu onneksi kiukuksi ja se on on helpompaa, silloin voi mennä potkimaan puita tai nyrkkeilemään. Nykyään pystyn muuttamaan kiukkuni positiviiseksi kiukuksi ja se kaiken paras.

Siitä saa sen energian mitä tarvitsen päästääkseni eteenpäin kaikessa.  Itseni kanssa, työni kanssa, ihmissuhteiteni kanssa jne... tykkään positiivisesta kiukusta, se saa minut nauramaan. Ei muille, eikä minulle, positiivisesti ja silloin teen usein hyviä ratkaisuja jotka tuntuvat hyvälle.

Viha ja kiukku on tunteita jotka kannamme, niistä tulee myös harmia itselleen jos niitä kayttää eteenpäin muita kohtaan. Olen sitäkin tehnyt ja voinnut jälkeenpäin vaan pahoin .

Positiivinen kiukku kesti aikaansa tulla, onneksi tuli

Aamu

Kehoa särkee, olen jännitynyt sekä ihan puhki vaikka olen nukkunut melkein 9 tuntia. Laitoin yöllä ikkunan auki kun iski hirveä hiki.
Alavtsa särkee,  nukuin vatsallaan se oli vähiten kipeä asento.
Etureidet pistää ja pientä pahoinvointia. Jotain on selvästi tulossa. Annetaan rauhassa tulla.

Onneksi tavallinen elämä on mukana. Kohta lähden töihin, kiinalaiskaupan kautta. Illalla minulla on kokkikoulu 12 hengen perheelle, viettävät tyttärensä synttäreitä kummivanhempien kanssa.
Huomenna ajan malle hakemaan joulukuusen kauppani eteen, oksia naapureille, samalla juodaan kahvit, juoruillaan, nauretaan Götan kanssa. Hän on niin maan läheinen ja jalat maassa ihminen  että on aina yhtä mukava istua hänen kanssaan.

Ja pyöräilemään !

Sanon ensin heippa airbnbn vieraalleni, hän muuttaa seuraavaan paikkaan tänään ja uusi tulee iltavpäivällä yhdeksi yöksi.

Kehoa jännittää

Koko iltapäivän ja illan olen tuntenut kehojännitystä ja pelkoa. Vatsani on jännitynyt. Aina kun kehossz tuntuu näin niin syön enemmän, nälän tunne iskee ja käyn jääkaapilla usein, onneksi se on aika tyhjä.

Jännitys tekee myös sen että väsyttää, uuvun. 

Nukunkin tällä hetkellä taas ainakin 9 tuntia yössä, onneksi se on mahdollista, pidän ohjelmani minimissään ja elän hiljaiseloa.

Välillä hikoilen niin että hiki virtaa ja usein taas on kylmää. 

Kehoni selvästi prosessoi. Sain ajan terapeutilleni maanantaiksi. 

Hoito oli tehokas, kehoni reagoi

Olin aamulla offerilta ostetulla vyöhyketerapeutillä. Ostan aina silloin tällöin hoidon, tarvitsen läheisyyttä, koskettelua ja samalla keholle apua avaamaan asioita jos niitä on.
Tällä hetkellä tunnen että on. Terapeutti oli tosi hyvä, vaikka en ollut käynnyt vyöhyketerapeutilla pitkään aikaan niin olin vastaanottavainen. Aivopisteet olivat tiukkoja, en ihmettele. Vaikka yrittää elää ilman huolia niin se on helpompi sanottu kuin tehty. Rahapula on ollut kaverini viimeiset 6 vuotta ja se alkaa tympimään.
Aina olen pärjännyt ja olen elännyt läpi lamavuodet 92-95, nyt ei mitään siihen verrattuna. Rahahuoli istuu kovaa kiinni selkäytimessä, sitä työstän.  Kuitenkin pärjään päivä kerrallaan mentaliteetillä ihan ok, jotenkin saan aina, tai keksin mistä rahaa laskuihin. Ja joskus löytyy kahvi tai rahaa johonkin hoitoon , se ilahduttaa aina.

Olisihan se tietysti kivaa voida joku kerta maksaa liikkeen vuokra joskus ajallaan eikä aina tipotelleen, onneksi vuokranantajallani on ymmärrystä ja pitkä pinna 😊

Aamuhoidon aikana tunsin jotain liikkuvan sisälläni, varsinkin kun hän hoiti vasempaa puoltani jonka tunnistan olevan äitipuoleni. Surua alkoi tulla, koko päivän olen tuntenut pientä synkkyyttä, nyt kotona itken. En tiedä syytä, vielä, itku kuitenkin on aina puhdistavaa, joten annan tulla.

Surua ja itkua, pahoinvointia.

Olen tänään myös tuntenut kateutta, sitä en  saannut tuntea lapsena ja nuorena joten annan itseni tuntea sitä tunnetta. Olen kateellinen että ympärilleni oleville hyville ystäville tapahtuu tällä hetkellä paljon hauskoja ja mukavia asioita eikä minulle. Suon sen niille koko sydämmestäni, vaikka olenkin kateellinen. Se on on tunne minussa, ei niitä kohtaan.
Toivon itselleni myös uutta hauskaa, tunnen yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Tulen vain kotiin joka päivä työn jälkeen enkä tee mitään. Katson kelloa usein, milloin kehtaan mennä nukkumaan.
Luen kirjaa, pelaan pasianssia, katson leffaa, en jaksa mennä pesemään pyykkiä. Väsyttää, en halua edes tehdä dispenzan meditointi joka voisi olla ihan hyvä tällä hetkellä. Tunnen pientä pelkoa joten en tee sitä.
Vatsani on jännitynyt, pää ja keho uupuneita.
Oli tehokas hoito, tilasin uuden ajan. Aion purkaa se mikä tuntuu kehossani.

Kirjoittaminen ja jakaaminen

Huomasin aamulla kun katsoin whatsappiini että olen usein jakannut aamutunteeni eniten terapeutilleni mutta myös usein ystäville joilta olen sitten saannut kannustavia, auttavia ja ihania viestejä.
Niiden avulla aamuni ovat kääntyneet hyviksi ja päivä on taas iloa täynnä.
Joskus laitan facebookkiin omat hupsut videot jossa joko venyttelen tai filosofoin, sekin saa minut hyvälle tuulelle.
Tänään halusin kirjoittaa blogini, tunnen että tulen jakamaan tänne enemmän, säästän ystävieni aamut ☺
Se on myös hyvä kirjoittaa koska silloin istun kunnolla miettimässä mikä on feelis, kehossa, sydämmessä, päässä ja voinko itse tehdä asialle mitään. Mitä kehoni tarvitsee nyt.
Usein tulikuuma suihku, teetä, musiikkia pieni venyttely, lopuksi kahville jonkun ystävän kanssa ennen töihin menoa.

Takapakkeja tulee koko ajan

Aamut ovat usein vaikeita. Vaikka olen nukkunut yli kahdeksan tuntia kehoa särkee, tällä hetkellä kädet ja etureidet, tunnen jännitystä kehossa. Ajattelen usein että eikö tämä koskaan lopu.
Sillloin yritän muistaa ne kaikki aamut jolloin olen herännyt hyvin ja keho on ollut rauhallinen.
Tarvitsen vieläkin paljon unta, se auttaa.
Joskus kun herään yöllä, pää on täynnä huolia ja ajatuksia, laitan jonkun siihen sopivan meditaation soimaan youtubista ja usein onneksi nukahdan uudestaan.
Aamulla laitan usein hyvää musiikkia päälle ja zumbaillen, se auttaa myös, tanssi antaa ilon tunteen.
Joskus, kuten tänä aamuna, tunnen surua, laitoin bachia soimaan, joka on mielestäni sekä surullista että toivoa antava. Alavatsa reagoi musiikkiin, itku ei ole kaukana, tulkoot jos haluaa.
Olen iteknnyt ja ollut itkuisen näköinen niin paljon prosessini aikana etten enää välitä miltä näytän kun kuljen ihmisten parissa tai menen töihin.
Annan tulla vain, jos on tarpeellista.
Viime aikoina olen tuntenut kehossani uutta pelkoa jonka luulen on kiinni jotain mitä äitini on minulle tehnyt.
Voihan se olla tietysti se tosiasia ettei hän ollut siellä pienenä kun tarvitsin hänet. Avasin jonkun muiston siitä keväällä ja se tuntui niin isolta että hyllytin sen heti. En halunnut sinä hetkellä avata taas jotain uutta.
Se voi olla tämä muisti joka ilmoittaa tulonsa. Olen jo jutellut terapeuttini kanssa tästä. Kysyin että oisko ehkä hypnoosi hyvä idea ja hän oli sitä mieltä että voisi olla. Katsotaan vielä ja annetaan kehon ja mielen edetä omalla vauhdilla.
Meditoin tällä hetkellä taas vähemmän, yritän kuunnella ja olla kehoni kanssa siitä mitä se tarvitsee. Lepoa ainakin.
Altaalle uimaan menen myös, se on niin vapauttavaa olla ulkona ja veden lämmössä, tarvitsen paljon lämpöä.

Mietin miten onnekas olen

Mietin usein miten onnekas olin että lapsuuteni trauma avautui minulle, ymmärrän myös että olin tarpeeksi vahva itseni kanssa muuten se ei olisi avautunut.

Monet kulkevat läpi elämänsä avaamatta piilotettuja traumamuistoja, se ei ole mukavaa. Keho muistuttaa sinua siitä koko ajan olemalla sairas ja särkevän paikoissa tietämättä mitä se on.

Olen onnekas kun sain niin hyvän terpautin, oltiin heti samalla aaltopituudella, molemmat luottivat toiseen, mahtavaa.
Olen kulkenut hitaasti mutta varmasti eteenpäin, en kertaakaan kysynyt miten kauan tämä vielä kestää, en halunnut tietää sitä eikä kukaan osaa antaa vastaustakaan, olen kuunnellut itseäni.

Olen vaan niin onnekas ja onnellinen että minä olen minä, en vaihtaisi kehoani tai itseäni pois mistään.

Tunnistan usein omia käyttäytymisiä

Olen sosiaalisempi kuin ennen, tuntuu hyvältä ja tunnen että alan olla balansissa itseni ja elämäni kanssa. Valitsen paljon tarkemmin kenen kanssa haluan olla tekemisissä, jätän väliin myös sellaiset paikat ja tapahtumat missä en tunne olevani nahassani.

Käyn harvoin enää terapeutilläni, tiedän että hän on tallella tarvittaessa, käyn läpi pelkotiloja, jännityksiä ja muuta useimmiten yksin. Häneltä olen saannut niin paljon oppia, varsinkin miten voin löytää itsestäni tarvittavat työkalut juuri siihen avattuun muistoon. Joskus on helpompaa ja  menee ohitse minuutissa, joskus joku kiukku, pelko, ärtymys, jännitys tai pään pyöriminen voi kestää päiviä.

Tähän on tottuttu, se kuuluu elämääni, loppuelämääni varmasti, sen takia hoidan nämä asiat omalla taidoillani, jos ne eivät riitä niin tiedän minne mennä.

Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja rajoituksiani, osaan pytää apua ja parasta, osaan ottaa apua vastaan. Luotan ihmisiin taas. Se on ollut yksi isoista asioista elämässäni. Luotan myös itseeni että osaan luottaa sellaisiin ihmisiin johon kannattaa luottaa, he ovat luottokelpoisia, ainakin minulle.

Minua ei enää höynäytetä niin helposti.

Kun kerran näen enemmän ihmisiä taas, niin huomaan  monessa ihmisessä omia tuttuja käyttäytymisiä joita minulla oli kun en tiennyt mitä kannoin sisälläni. Usein tunnen ja näen että he kantavat jotain samaa tai vastaavaa kun minulla. Ovat vielä dissosaatiotilassa tai ei niin tiedän. En koskaan tule sanomaan tästä mitään koska se ei ole minun asiani ja voin tyetysti olla väärässä.

Mitä voin tehdä auttakseeni muita

Katson ja kuuntelen silloin tällöin ihmisten tarinoita, läheisiä tai tuntemattomia facebookissa, lehdissä ja muualla.

Monet ovat eläneet lapsuudessa kauheuksissa, enemmän kun me osataan edes aavistaa koska monet pitävät tietoa sisällään eri syiden takia ja jotkut eivät edes tiedä että niillä on kantamuksia.

Ärsyttävimmät tarinat minulle ovat ne joissa mennään yksityiskohtiin ja kauhistellaan tapahtunutta, se saa ihmiset tuntemaan syyllisyyttä, kauhistelemaan ja voivottelemaan.

Sehän ei auta ketään.

Omasta mielestäni on ihan ok kertoa faktoja, sen jälkeen kertoa miten tieto avautui, sitten mistä oli saanut apua sekä viimeisenä tieto että kaikista voi korjautua.

Itselleni on ollut tärkeätä tavata muita insestin uhreja, se on tärkeätä voida puhua omasta kokemuksesta sellaisen kanssa jolle on tapahtunut samaa, silloin voi vaikka nauraa sellaisesta asiasta joka jollekin muulle voisi olla ihan kauheata.

On myös tärkeätä puhua asiasta ystäville ja muille joita se kiinnostaa, ilman draamaa, silloin joku voi ehkä ymmärtää tai nähdä erikoisen käyttäytymisen jossain läheisessä ihmisessä. Ehkä pystyy auttamaan ja tukemaan.

Tyhjiö

 

Nyt olen tyhjiössä, tyhjässä välitilassa.

Minulla ei ole enää pelkoja, tai kun ne tulevat enimmäkseen yön, joskus päivän aikana niin pystyn kohtaamaan niitä.

En ole enää ylivalpas, siis en herää pienimpään ääneen  oven natinaan, kritiikkiiin, epäasialliseen kommenttiin, vääränlaiseen kosketukseeen,.

Minulla ei ole magneetti enää. Voin katsoa miestä kuin miestä ihan tavallisella tavalla, joku ehkä saa sydämmeni värähtämään vähän enemmän kuin toinen, joku saa minut hymyilemään enemmän kuin toinen mutta se on ihan ok. Mikään magneetti ei mene enää päälle. en jää kiikkiin.

En enää hoida ja tee kaikkea mitä olen aina tehnyt kun joku pyytää tai käskee, en ole enää kenenkään kaiken hoitava sihteeri kuten olin isälleni, äidilleni, isoisälleni, serkulleni, exmiehelleni . Nyt hoidan ja teen ainoastaan niille joille haluan hoitaa auttaa.

Minulla ei ole enää paineita mistään, ei töistä, ei yksin olemisesta, ei painonpudottamisesta, ei liikkumisesta ei oikeastaan mistään. Kuuntelen itseäni ja kehoani ja teen sitä mitä kokonaisvaltisesti tuntuu hyvältä.

En pelkää olla yksin pimeässä maalla, se on iso juttu.

Luotan enemmän, en usko pahaa kaikista, vaarsinkin miehistä.

Pystyn nyt elämään ilman äidin rakkautta, saan rakkautta niin monelta taholta ja yllinkyllin, olen onnekas. Äitini ei osaa antaa minulle rakkautta, ymmärrän sen.

Kehoni on minulle rakas, se on ollut vahva pilari koko lapsuuteni ja teini-ikääni, olen siitä ylpeä ja onnellinen. Vielä niin hyvässä kunnossa kaiken tämän älkeen. Olemme hyvä tiimi, mieleni, sydämmeni, sieluni ja kehoni.

Olen vahvistunut itseni kanssa niin hyvin että uskallan vielä enemmän sanoa ei asioille, ihmisille, ihmissuhteille. Olen mieluummin yksin kuin energiasöppöjen kanssa.

Energia kuluu kun puhuu toisesta ihmisestä joka on rasittava, tai jos työ, ympäristö, mailmantilanne on negatiivinen keskustelunaihe niin sekin syös energiaa Yritän olla sellaiste ihmisten kanssa jotka vatvovat tällaisessa aiheissa

On hyvä purkaa lyhyesti, vahvasti ja totuudenmukaisesti ajatuksia hyvälle ystävälle, se helpottaa ja kun se n tehty voi nauraa asialle ja toteaa ettei se ollut niin iso asia.


En jaksa otta stressiä tulevaisuudesta enää, teen parhaani työni eteen jota rakastan ja teen mitä jaksan.

Olen uupunut mutta iloinen, nukun, olen, liikun kuin tekee mieli. Olen,

Ei ole ihme, kaiken jännityksen jälkeen.

Positiivinen tyhjiö <3

Uusi Vuosi

Syksyn aikana tapahtui monta asiaa. Kuten kirjoitin aikeisemmin hyllytin viimeisetkin sukulaiset ja ystävät jotka olivat energiasyöppöjä. Nyt sain keskittyä vain työntekoon ja se on ollut suurimmaksi osaksi mahtavan hauskaa ja antoisaa.

Viihdyn parhaiten tekemässä aikuisten kokkikouluja, siitä nautin enintään. Siinä tunnen miten kaikki nauttivat yhdessäolosta ja yhdessä tekemisestä. Jokainen ryhmä on erilainen, joka kerta tehdään jotain erilaista, sekin innostaa.

Yhden illan valmistin parille pariskunnalle ranskalaisen illallisen (yksi pariskunta jäi pois) ja se oli vasta mielenkiintoista. Syviä keskusteluja, avattiin alkoholismivanhempia, pariongelmia, lasten anorektia, tarinoin omasta elämästäni ja insestitaustani oli myös tärkeä.

Feelis oli mahtava, toivoa ja iloa oli ilmassa, olin otettu ja kiitollinen että tällaista tapahtuu.

Olen tämän syksyn aikana saanut itselleni kohdistettua kehua enemmän kuin koskaan koko elämäni aikana. Tunne on hyvin epätodellinen, osaan onneksi nyt ottaa sitä vastaan.

Kun on suurimman osan elämänsä aikana saanut enimmäkseen kritiikkiä, tai ollut itsestäänselvyys monelle niin olo on hurja. Voisin itkeä onnesta joka päivä.

Asiat jotka ovat olleet käräjillä exäni kanssa taisivat loppua nyt joulukuussa. Sitäkään en  osa vielä sulattaa.

Kehoni oireilee vielä, mutta vähän. Sähköisyys on poissa, pelontunne on pieni, kukaan ihminen ei minua enää pelota.

Toivon saavani kokeilla seksiä niin tiedän onko vielä siihen liittyvää kehossani, se on tilattu.

Joten, annan itseni olla ihmeellisessä olotilassa, en tiedä mitä muutakaan voin tehdä. Annan ajan näyttää, yritän olla ajattelematta tulevaisuutta, menneestä olen päästänyt irti.

Leijailen ja olen, en mieti.