Suru, nyt se tuli

Viime maanantaina oli hautajaiset Krematoorion pikkukappelissa. Meitä oli 15 henkeä.

Tilaisuus oli kaunis ja rauhallinen, veljeni oli tehnyt puolen tunnin musiikkilista hänen suosikkimusiikistaan. Ei ollut pappia, kirstu, kaunis iso kukkakimppu ranskasta serkuiltamme. Istuimme hiljaa, oli ihan rauhallinen olo. Lopussa laitettiin kukat, yksi ruusu jokainen kirstulle, katsottiin esillä laitetut kuvat hänestä, halattiin.

Ydinporukan kanssa mentiin syömään Amigoon, isän vakioravintola meidän nuoruudesta.

Huomenna olemme menossa veljeni kanssa kahdestaan sirottelemaan isämme tuhka kreamtoorion veiereen olevaan lehtoon.

Tänään liskoni heräsi pitkästä aikaa. Se alkoi liikkua jo aamupäivällä, silloin tuli kiukkua ja ärtymystä kaikkeen. Olin uimassa ja olin vähällä sanoa suorat sanat kolmelle naiselle jotka jaksoi valittaa kaikesta mikä ei toiminnut altaalla, ihan pikkuasioita, ärsytti ! Miksi ihmiset aina vaan jaksavat valittaa kun meillä on niin mahtavan hienoa elämä, ja varsinkin mahtava paikka kuten allas. Grr.

Sitten olin vanhojen ystävättärien kanssa lounaalla, siellä juteltiin vain lapsuuden muistoja, sekä hyviä että huonoja.

Kotona iski lisko, siis konflikti. Vatsa on ihan jännittynyt, pelkoa, surua, pään pyörimistä, pahoinvointia, kiukkua. Se on raastava tunne. Näin tunsin nuorempana, varsinkin kun minulla oli suhde meneillään jonkun kanssa. Raastava polte sisällä, haluasin vain juosta ulos ja huutaaa niin kovaa kun vaan jaksan, haluasin oksentaa ulos pahanoloni joka täyttää sisäntäni, potkia puita.

Ennen olisin halunnut oksentaa ulos liskoni, nyt tiedän että se on hyvä,  ollut aina mukana huolehtimassa siitä että jään eloon. Ihana rakas liskoni.

Muut tunteet olen työstänyt viimeisten 9 vuoden aikana, rakkaus voittaa. Suru hälvenee, vaikka vielä sitä löytyy kehoni sisältä, ei hätää. Itken, itken ja annan surun puhdistaa kehoani ja mieleni vielä kerran.

Kiukkukin on hyvä, ärsytys ok, pelkoa ei kanna enää samalla tavalla. Varmasti pelkotiloja löytyy vielä mutta pelkoja isäni hyväksikäytöstö ei ole enää.

Isä kuoli

Isä kuoli 90 vuotiaana maanantaina. Veljeni laittoi minulle viestin yöllä, aamulla luin sen. Hän kysyi jos haluan tulla hänen kanssaan aamulla katsomaan häntä. Tietysti haluan.

Miten reagoin. En oikeasti mitenkään, mutta se on minulle tavallista jos on kyse henkilöstä, vaikka läheinen, joka on iäkäs eikä jaksa enää elää.

Aamulla laitoin hänen lempimusiikinsa päälle ja olin oikeasti iloinen hänen puolesta, tunsin että hän oli päässyt rauhaan.

Katsoin hänet, hän oli rauhallisen näköinen. Enemmän olin surullinen veljeni puolesta jolle olisin suonnut lisää vuosia hänen kanssaan. Isäni oli onnekas kun veljeni piti hänestä niin hyvää huolta. Onneksi isämme oli sekä tosi kiitollinen että kiltti veljelleni. Hänen kanssa oli ollut helppo olla ja helppo auttaa koska hönellä ei ollut suuria vaatimuksia.

Tiistai päivä oli hieno. Olimme kahdestaan koko päivän, samalla kuin juttelimme kaikenlaista isästämme, suurimmaksi osaksi hyvää, saimme hoidettua hautajaisjärjestelyt. Kaikki meni niin helposti ja olemme kaikesta niin samaa mieltä. Siitä tuli hyvä olo.

Apu pelkoihin

Pelot tulevat aina välillä, joskus vain öisin, joskus ne tuntuvat kehossani ja päässä vaikka en tunne että minulla on mitään pelättävää tai jotain mistä pitäisi olla huolissaan.

Tunnistan että se on sitä vanhaa pelkoa.

Muistan silloin käyttää taputusmenetelmän, EFT , tapping, se on tosi tehokasta.

Se sopii kaikkiin pelkoihin, jos pelkää vaikka että unohtaa mennä lääkärille, pelkää lentämistä, pelkää että lapselle, ystävälle, vanhemmille tapahtuu jotain, tulevaa kehityskeskustelua, tenttiä, että loukkantuu, jotain ihmistä, mitä vaan.

Silloin etsit youtubesta eft menetelmä taputus, englanniksi on enemmän ja laajemmin vaihtoehtoja, istumaan tuolille ja sitten taputusta peliin. Joskus riittää että taputtaa vain käden ulkopuoli toisella kädellä, rauhoittaa mielensä sanomalla vaikka hiljaa itselleen että kaikki on hyvin, syvä hengitys sisään ja ulos.

Se  rauhoittaa kummast.