Kehon kanssa keskustelua

Nyt on noin pari viikkoa oksennusmuistoni avaamisesti.

Miten voin? 

Mieleni voi hyvin, pari yötä olin levoton, näin ihme unia ja heräsin usein, kehoni ja sydämmeni särki. Välillä sumuinen ja sekainen olo, ne ovat nyt poissa. Mieleni on kirkas, muisto ei enää elä mielessäni. Tulkoot oksennus sitten jos tulee vatsatauti. Tiedän etten tule enää dissosoimaan, se on ohi.

Sydämeni särkee vähemmän nyt, kohta ei ollenkaan.

Mutta, hmm, kehoni. Sillä on vaikeata päästää irti. Vihapisteeni vihloo oikeassa kyljessä. Polveeni on tullut vettä, on vaikeata kävellä. Niska ja alaselkä särkee, ne paikat missä kannat traumat. Kehossa on paljon jännitystä, varsinkin yöllä joten herään usein väsyneenä.

Mitä lääkettä tähän. Kävin terapiassa perjantaina, jälkitarkastuksessa 😊 Oikeasti juteltiin vain ja tiedostettiin että voin oikeasti ihan hyvin, tällaista nyt vaan nousee välillä.

Päätettiin että teen Tappingiä, taputtelen kehoani joka päivä. En ole tehnyt sitä pitkään aikaan, joten se on varmasti hyvä lääke. 

Tappingin näen itse kun dialogi mielen ja kehon välillä. Juttelen  usein kehoni kanssa, mutta yhdistetty tappingiin niin saat paremminn yhteyden siihen. 

Yhdistymme, ja sehän on se tarkoitus. Siis keho ja mieli. Olemme elänneet niin paljon erillään trauman takia niin yhteiselo ei ole itsestäänselvyys meille. Sekä myös toistemme luottaminen. Uskon että kehoni vielä työstää luottamuksensa mieleeni. Se on joutunut pettymään niin monta kerta, kun en ole tajunnut, ymmärtänyt mikä on oikein tai väärin tapa kohdella kehoani. 

Taputan, hieron kipeitä paikkoja, laitan lämpimää päälle, menen lempeään hierontaan, pyöräillen hitaasti, nautin raikkaasta ilmasta, menen uimaan lämpimään kun se tuntuu hyvältä. 

Vielä kun oppisin olla syömättä liikaa, tai reagoivan asioihin ja kaikkeen syömällä , niin se olisi hyvä. Onneksi syön jotenkuten terveellisesti. Yritän kuitenkin olla kiltti itselleni, eikä ankara. Suvaitsevainen 🤔

Minulla on hieno ja mahtava keho, se on kokenut kovia tosi pitkän ajan. Olen siitä tosi ylpeä, en vaihtasi sitä mihinkään muuhun kehoon. Rakastan sitä juuri sellaisena kun se on nyt. Mieleni ja sydämmeni ovat myös mahtavia, paljon on korjattu, mikä on oikein ja mikä on väärin itseäni kohtaan alkaa olla paketissa. Sydämmeni on vahva ja lyö ihanasti, hengitän hitaasti ja varmasti. Olen hyvin elossa ja olemme kaikki kehon osat hyvin yhdessä.

Meillä on vielä paljon yhteisaikaa. Aiomme elää satavuotiaaksi.

Jotain isompaa nousi, miten hoidan sen

Monen vuoden aikana heräsin yöllä siihen että haluasin oksentaa. Oksennus nousee ylös kurkkuuni ja herään. Suuhun tulee hapan maku joten tiedän että se on tapahtunut.

Ennen se oli ehkä vain joka toinen, kolmas kuukausi, viimeisten kuukausien aikana se tuli useammin. Näin tiedostin että nyt on aika mennä terapiaan, nyt olen valmis avaamaan muiston, ja tätä muistoa en pysty enkä halua avata yksin.

Paikan päällä aloitetaan Emdr , silmäterapialla. Ei kestänyt kauan kun olin ja elin sitä muistoa kun isäni käytti minua hyväkseni laittamalla elimensä suuhuni. En päässyt peruuttamaan koska siinä oli seinä vastassa.

Oksensin, en voinut muuta, hän ei tykännyt siitä ja kielsi minua koskaan oksentamasta taas. Ja näin tein. En oksentanut enää. Tai, muistan kun kerran oli vatsatauti kotona, olin noin 9 vuotias, oksensin, heräsin sen jälkeen pytyn vierestä. Olin dissosioinnut. Ehkä tämä tapahtui monta kertaa, en vaan muista.

Kun muistoni avautui terapeuttini luonna hän kysyi jos saisin laittaa kätensä olkapäälleni, sanoin kyllä. Hän kysyi mitä minun teki mieli tehdä nyt. Yritin mennä taaksepäin, katseeni meni ylös, tajusin että se ei ollut oikea tapa. Sitten työsin hänet pois. Silloin melkein dissosioin, kehoni reaktio oli tähän niin valtava. Pysyin täällä ja tehtiin vielä taputus kierroksia. Kieleni ja kehoni rauhoittui, oli hurja fiilis että olin pystynyt avaamaan taas kerran ison asian.

Olin tehnyt muutoksen, olin tehhyt sen mitä olisin halunnut tehdä lapsena mutta jota en pystynyt tekemään silloin.

Miltä nyt tuntui? Tunsin olevani paljon eheämpi, läsnä ja minä tässä kuin pari vuotta sitten.

Tiedän että jälkimaininkia tulee vielä, tiedän että oksennan joku yö tai päivä , pysyn täällä, en dissosioi.

Nyt tuntuu että olen niin pitkällä muistojeni kanssa että kun joku muisto nousee, enkä pysty avaamaan sitä yksin menen terpeuttini luokse. Sama kuin jos on hammassärkyä niin menet hammaslääkärille.

Vautsi, mahtava fiilis.