Mielenkiitoinen meditaatio

Viikko on ollut hyvin vaihteleva, tällaisen avaamisen jälkeen tuli, kuten usein, jälkimainingit. Ihmeellisiä unia, vaikeata nukkua, jännityksiä joten tiistai meni aika zombina. Ei hätää, sen kun tietää, niin sen sietää helposti, sitten tietää että on päässyt taas ison askeleen eteenpäin. Hienoa.

Muuten viikko on työn puolesta hiljainen, ja se rassaa tietysti. Pitäisi tehdä pikkuhiljaa päätös johonkin suuntaan mitä haluan tehdä elämälläni, en vaan vielä tiedä, se syö energiani joten yritän olla vaan, mikä on minulle tosi vaikeata, minä aina suorittamassa.

Joten, yritin Dispenzan tunnin meditaation keskiviikkona, siinä oli sellainen osa missä purskahdin itkuun, ihan toivottomaan itkuun. Se missä minun pitäisi toivoa mitä haluan muuttaa itsessäni ja mennä siihen toivottuun olotilaan. Höh, miten voin mennä sellaiseen olotilaan josta en tiedä miltä sen pitäisi tuntua. Itku ei loppunut.

Olin yhteydessä terapeuttiini ja hän suositteli toisen meditaation, Dispenzan sekin, eilen illalla tein sen, tuli paljon parempi olo.

Meditaatio on hyvä, samalla se avaa asioita jotka kannat alitajunnassa, se voi tuoda esille vaikeitakin muistoja ja varsinkin tunteita. Siitä ei paljon puhuta. Aina vain sanotaan miten se rauhoittaa ja auttaa sinut löytämään sisäisen rauhan ja yhteyden oman kehoosi.

Juu, näinhan se se tekee, kehossa löytyy vaan ne kaikki piilotetut muistot myös.

Olen tajunnut että minun täytyy kuunnella itseäni, siis kokonaisena , kun meditoin. Joskus kehoon tulee niin voimakkaita tuntemuksia että lopetan jos en jaksa kohdata niitä, joskus on helppo käydä ne läpi ja teen sen loppuun, joskus tuntuu vaan ihanan rentoutuvalta ja nautin siitä että leijun jossain kehoni sisällä ja ulkoisten energioiden sekamelskassa.

Aina oppii uutta, olen utelias, joten kiitollisena ja iloisena kävelen eteenpäin elämässäni joka joka pöivä tuo uutta.

Se ei tarvitse olla aina jotain suoritusta, se on minulle tosi tärkeätä tajuta.