Rajojen laittaminen

Tärkeä ja tosi vaikeata on ollut laittaa omia rajoja.

Koska ympäristö alkaen omista vanhemmista kävelivät yli kaikkia rajoja niin oli tosi vaikeata ymmärtää että kaikilla ihmisillä on omia rajoja, ja kun kunnioitat toista ihmistä niin et mene niiden yli.

Oppia sanomaan ei oli suuri saavutus.

Kun vielä opit sanomaan pysy poissa, käyttäen vielä käden ele edessä oli hurjaa, ensi tuli usein pahoinvointia, vatsakipua, kehonjännitystä. Nykyään tunne on vahvuutta ja vapautta. Ihanaa.

Osaan nyt sanoa suoraan ei, en halua, älä tule löhelle. Äitini en pysty koskettamaan, tykkään ja halailen paljon, äitini ei enää. Laitan käden eteen ja pyydän häntä kunnioittamaan minua ettei yritä halata tai antaa poskisuudelman minulle. En pysty siihen, alan voimaan pahoin.

Hän suuttuu siitä valtavasti ja usein sanoo että olen hullu, olkoot niin.

Äiti

Tämä on tultava. Vaikea aihe. Äiti jonka pitäisi olla hyvä ja rakastava.

Hän ei oikeastaan halunnut minut. Hän oli saannut pojan kaksi vuotta aikaisemmin. Ehkä hän silloin pimahti lopullisesti. Veljeni oli se poika jonka hänen olisi pitänyt olla, ja nyt hän oli saannut Hänet. Luultavasti äitini oli niin possesiivinen niin hän ei päästänyt isämme lähelle häntä.

Äitini on myöntänyt ettei hän koskaan ollut hyvä vauvojen tai pienten lasten kanssa. Veljeni kanssa hän teki niin kuin kaikki sanoivat, Definsioi kotimme eikä nostanut veljeni syliin vaikka itki. Siitä tuli luultavasti hänelle ensimmäinen turvaton olo joka on jatkunut koko elämänsä aikana.

Kyllä hän ruokki meitä, teki oikeasti tosi hyvää ruokaa ja hoiti meidät ihan hyvin mutta äidin rakkautta hän ei oikein osannut antaa, ja sitä mitä ei ole itse saannut on vaikeata antaa. Sen ymmärrän.

Sekä veljeni ja minä emme muista mitä tapahtui neljän seinän sisällä kun vanhempamme olivat vielä naimsisissa, siis 7 ensimmäistä vuottani. Yksi päivä näin telkkarista leffan missä äiti antoi kunnon korvapuustin lapsellensa, silloin reagoin niin vahvasti että tunnistin että äitimme oli antanut meille hirvittävät korvapuustit. Joskus muistinraoista tulee muitakin muistoja lyömisestä. Äitimme oli meitä kohtaan väkivaltainen.

Koska veljeni oli Se poika niin sitten ajauduin tietysti vielä helpommin isän syliin. Sekä hyvässä että pahassa.

Äitini on koko ikäni ollut kateellinen ja ilkeä minulle ja oikeasti ei koskaan tykännyt minusta. Minä taas tein kaiken mitä pystyin hänelle saadakseni joskus rakkautta ja apua, tukea, ymmärrystä tai edes vähän lämpöä. Kesti tosi kauan ennen kun tajusin ettei kannattanut pyytää häneltä mitään, lupasi  ja sitten perui sen viime tingassa oli hänen mielipuuhansa, ja se sattui . Varsinkin myöhemmin kun hän vielä teki sen käyttäen omia lapsiani siinä.

Katkaisin napanuorani häneen jokunen vuosi sitten ja siitä hän ei tykännyt. Hän ei ymmärrä miksi en enää tee kaikkea hänelle tai auta hänet pyyttettömästi samalla kun hän kohtelee minua kuten ei kukaan saa kohdella ketään.

Minusta on hänen mukaan tullut hankala, ilkeä eikä hän ymmärrä minua enää.

Tänään löin oven kiinni  hänen eteensä, Nyt minun rajani tuli vastaan, en aio enää antaa hänen tehdä minulle henkistä väkivaltaa enää.

Vaikka koko suku on nyt sitä mieltä että minä olen tunteeton , moraaliton, olkoon niin. He ovat aina vain uskoneet sitä mitä Äiti kertoo. Onneksi minulla on ihana tytär joka kuuli kerran mitä äitini sanoi minulle, hän suttui puolestani aivan suunnattomasti ja sanoi että nyt äiti lähdetään. Momi on liian ilkeä sinulle .Se on minulle suuri helpotus. Tänäänkin hän tuli minua vastaan ja halasi.

Haluan olla rauhassa kaikesta draamasta, syyllistämisestä, ilkeyksistä jotka äitini on kaatanut päälleni.

Tarvitsen rakkautta, ilmaa ja vapautta. Sitä me kaikki tarvitsemme.

En ole vihainen äidilleni, yritän ymmärtää mitä hänelle jossain vaiheessa elämäänsä oikein tapahtui niin että hän kadotti itsensä. En voi antaa hänelle anteeksi ettei hän usko minua nyt vaikka ymmärrän miksi hän ei pystynyt auttamaan tai pelastamaan minua lapsena.