Yritän olla kiltti itselleni

 Riippuen siitä miten katson viimeiset kaksi vuottani niin voin itse valita miten haluan sen nähdä.

Viimeiset kaksi vuotta on ollut varmasti yksi rankimmista vuosista jonka olen läpikäynyt. Työn loputtua, lopetin hoitamaan äitini, annoin veljeni ottaa koppi siitä. Lopetin muunkin hoitamisen , aloin voida pahoin ja sain stressiä kaikenlaisesta "fiksaamisesta" joten ilmoitin kaikille etten enää hoida mitään. se on ollut hyvä ja vaikea asia, minä, joka tykkään hoitaa.

Sain onneksi Sylvin, joka hoiti minua ulkoiluttamalla minua ja pitämällä minulle seuraa ja antamalla minulle päivän rutiinit, ne ovat vielä onneksi hyvin hallussa.

Otin ehkä näin jälkikäteen liian paljon saman vuoden sisälle. Tukihenkilökurssit, kokemusasiantuntijakoulutus, ryhmissä mukana oleminen ( naisten linja, naisten kartano) , Mielenterveyskurssi, Laurean kurssi jne..

Kaikki nämä ovat kuitenkin trigganneet minua ja muistoni jollain lailla, monet negatiivisesti ja minulle on noussut samat tuntemukset kun nuorena. Hylkääminen, ei kuunteleminen, ei kunnioitusta, vähätteleminen ja paljon muuta. 

Onneksi ero siihen aikaan on se että nyt tiedostan kaikki nämä huonot käyttäytymiset itseäni kohtaan. Tai monet.  Annan palautetta jos tiedostan että siihen on mahdollisuus. Se tarkoittaa  että vastapuolella on vetäjä tai opettaja joka kuuntelee. Testailen ja jos ei toimi niin annan olla. Onneksi on paljon fiksuja ja viisaita ihmisiä.

Kuitenkin olen laittanut itseni ja muistoni likoon. Hyvällä ja pahalla. Se on ollut raskasta mutta hyvin korjaavaa. Olen vahvistunut entisestään, vaikka nyt itsekseni ilman terapeuttia. Olen ollut terapeutti itselleni. 

Pysähdyn usein ja mietin mikä tunne minulta nousi nyt. Aina en siihen pysty mutta yritän.

Joskus on häpeä, joskus toivottomuus, yksinäisyys, surkeus ja paljon muuta. Kun olen sen kanssa vähän aikaa niin usein ( ei aina) huomaan että se onkin se vanha tunne. Joskus se häviää nopeammin, joskus hitaammin ja joskus se jää muhimaan. Silloin puran sen joko kirjoittamalla, ystävän päälle ( ilmoitan että puran, eikä tarvitse kantaa... :) tai sitten menen terapeuttini luokse.

Joskus se on jäänyt päälle moneksi päiväksi. Silloin kehoni särkee, mieleni on maassa ja nukun huonosti. Näen aika hurjia unia. Viimeksi löysin youtubesta Ram Dass esityksen "miten rakastaa itsensä". Välillä hänet on vaikeata ymmärtää mutta ei se mitään. Tärkeintä että hän sai minut nauramaan itselleni ja omalle egolleni joka on niiiiin dramaattinen. Se sai minut purskahtamaan nauruun. Jotain puhdistui ja olo oli taas kevyempi.

Itsensä peiliin katsominen on ollut vaikeinta. 

Olen niin hirvittävän itsekriittinen. 

Tällä hetkellä kestän hyvin huonosti negatiivisia ihmisiä. Luulen usein että se on itsestäni kiinni, yritän olla iloisempi ja yritän liikaa  ( varsinkin omaa nuorisoa kohtaan) niin että muutun epävarmaksi ja vääräksi.... 

Niin, yritän liikaa. Se ärsyttää minua tosi paljon. Miksi en anna itselleni luvan olla. Ei koko maailma parane siitä että minä yritän olla kiltti ja iloinen.... grrrr... nyt minua alkaa naurattamaan 

Kiltti ja suvaitsevainen itselleni. Juu, ja kunnioitus itseäni kohtaan, se on tärkeintä. 

Olen tietoinen että minulla on ympärilläni ihan valtava kasa ihania ihmisiä jotka haluavata minulle vaan parasta ja rakastavat minua. Siihen keskityn 

Ihme aika, paska fiilisaina välillä...

 Elämä tuntuu tällä hetkellä vuoristoradalle.

Välillä olen tasapainossa omien tuntemuksien ja tunteiden kanssa, heti perään tuntuu että kaikki vanhat ajatusmallit, kivut, muistot, huonot käyttäytymiset, vihat, loukkaukset ja ahdistus on päällä.

Vanha lisko on herännyt eloon taas.  

Tunnen olevani 12, eiku 15, eiku 18 , eiku 19 v taas. Rintani on tukossa, itku on lähellä, raastava tunne ja jännitys on  koko kehossa.

Haluan huutaa, potkia, oksentaa, repiä itseäni.... inhottava tunne. 

En kuitenkaan tunne olevani hullu tai toivoton kuten silloin ennen vanhaan. 

Kehostani nousee vaan tällä hetkellä inhottava ja tuskainen olotila johon en löydä ratkaisua. 

Sitten yhtäkkiä kaikki on taas ok, tunnen olevani tasapainossa ja hyvässä hapessa itseni kanssa. Saan ihania viestejä ympäri maailmaa, parhaat ystävät tukevat, kuuntelevat ja kannustavat. Oloni rauhoittuu taas.  Luottamus elämään on takaisin taas. Uskon että asiat järjestyvät parhaimmalla  mahdollisella tavalla. 

Kehoni reagoi tähän viimeiseen lauseeseen ja minulle tule halu oksentaa. Kehoni ei selvästi ole samaa mieltä. 

Päänsärky nousee, olkapäät, vatsa ovat ihan jännittyneitä, alaselkä ja lonkat särkevät , etureiteni kihelmöivät.

Kuitenkin tämä sanojen ja tunteiden kirjoittaminen ja lukeminen auttaa. tuntemukset siirtyvät vähän kehoni ulkopuolelle ja eivät tunnu olevan kokonaan päälläni tai sisälläni. 

Ymmärrän myös että en ole tippunut takaisin samaan jamaan missä olin 13 vuotta sitten kun avasin lapsuuden traumamuistot. Silloin olin shokissa.

Ehkä tämä on jälkimaininki. Tiedän vaan että tämänkin läpi on mentävä vaikka tuntuu tosi paskalta eikä tiedä oikein minne päin mennä

Pienin askelin ja päivä kerrallaan.

En tiedä

 En tiedä  missä menen sen takia olen vain.

Kuitenkin tunnen että olen tekemässä juuri sitä mitä minun kuuluu tehdä, siis ei mitään ja että olen oikealla polullani vaikka en tiedä mitä teen.

Kuulostaa tosi hassulta. Pöjlältä suoraan sanoen. 

Ihan kun puusta pudonnut. Kehoni on puhki taas kerran vaikka toissa päivän olin energiaa täynnä puntiksella ja hirveästi menossa keilailemaan tänään mutta ei, nyt en mene minnekään. 

Tyhjensin pakkaseni vähän eilen, siellä oli paljon peuran sisäelimiä . Maksan paistoin, tein siitä tahnan johon laitoin vähän konjakkia ja aion käyttää tätä ensi joulun pateeseen. 

Tyhjensi D aseman pakkasen ja kaapit myös eilen ja tein kaksi isoa kattilaa pastaa ja riisi vege pataa.

Nyt kun luen tämän niin taidan ihan oikeasti tyhjentää ja siivota kaappejani ja muidenkin samalla :)

Hyvä niin. 

Tämä maailma tarvitsee kunnon siivouksen. 

Tarvitsemme hyvät tavat ja maalaisjärki takaisin, se ainakin.

Onneksi löydän ja minuun elämääni tulee koko ajan ihania ihmisiä jotka ovat hyviä. 

Ollessani Sylvin kanssa ulkona tänään niin yksi romaanilainen pariskunta tuli kysymään tietä Saalem seurakunta talolle. 

Muistin hetken päästä ja kävelin niiden matkassa jonkun aikaa ja he kertoivat että olivat Seinäjoelta ja tekivät paljon hyvää Ukrainaan. Niillä oli jo yhteispartnereita siellä 80 luvusta joten kontaktit oli olemassa ja saavat paljon hyvää tehtyä. 

Tuntui tosi mukavalta jutella niiden kanssa.

Toivoa on  

Ystävät

 Viime aikoina ajattelen paljon sitä miten ihania ihmisiä minulla on ympärilläni ollut koko elämäni aikana.

12 vuotta sitten aloitin eheytystieni. Keväällä olin ilmoittunut että halusin avioeron, terapiani oli alkanut edellisenä vuonna, olin vielä sinä kesänä shokkitilassa.

Syksyllä täytin 50 vuotta. Järjestin ensimmäiset kerran itselleni juhlat. Vastaanotto yhtenä lauantai iltapäivänä.

Sinne tuli ihan valtavan paljon ihmisiä, hurjaa. 

Ystävät ja sukulaiset auttoivat minua kaiken kanssa, lasten kanssa olimme tehneet kaikenlaisia herkkuja viikon aikana, ystävät toi niitä paljon enemmän, serkkuni laittoi tekniikan valmiiksi, poikani ja hänen bändinsä esiintyivät. Ala-aste lapsia. olivat tosi hyviä. Veljeni, Kaisui ja Hanna lauloivat minulle, vautsi

Minulla oli ihana kiitollinen ja autuas olotila. 

Samana syksynä olin  viikon purjehduksessa Kreikassa purjehdustyttöjen kanssa, meitä on kuusi yhteensä. Oli kyllä aivan mahtava reissu. Antoivat minun olla ihan rauhassa, en tarvinnut mennä ulos iltaisin, sain vaeltaa yksinäni aamuauringon kanssa saarilla ja kirjoittaa tai lukea.

Yhden syksyn viikonlopun sain olla toisen tyttöporukan kanssa ruotsissa yllätysreissussa jonka olivat minulle järjestäneet. Täysi hemmottelupäivät.

Nämä ja kaikki muu tuki, hemmottelu, apu, kuunteleminen mutta varsinkin se että sain vain olla, eikä yksin jos en halunnut oli parasta. 

Tämä syksy antoi minulle energiaa tekemään kymmenen vuoden eheytysmatkani . 

Olen siitä ihan äärettömän kiitollinen. 

Lapseni tuesta, siitä että ovat jaksaneet kulkea mukanani nämä vuodet, eivätkä koskaan kritisoinet tai haukkunut tekemisiäni. 

Ajattelen usein sitä syksyä, hymyillen ja sydäntä lämmittää.

Tietysti koko tämän matkan aikana olen saanut paljon lisää energiaa ja tukea kaikilta, en minä muuten täällä istuisi Sylvi vierelläni ja niin hyvän voivana. 

On hyvä jättää taakse asioita joita ei voi muuttaa ja joka on ollut kipeitä, jotkut on tarkoitettu avaamaan niin että ymmärtää ja korjailee asioita sisällänsä. 

Sitten kun pääsee siihen että vaikka tavaraa olisi vielä vaikka kuinka paljon mitä voisi avata, niin niitä ei tarvitse enää avata. 

Muuten et tekisi muuta loppuelämäsi.

Opiskeluvuoteni

 Aloitin kokemusasiantuntija koulutuksen viime vuoden elokuussa. Koulutus päättyy nyt Toukokuussa.

Tämä koulutuksen käyn kerran viikossa Hyrian ammattikoulussa Hyvinkäällä.

Päätin aika nopeasti että koko tämän vuoden keskittyisin opiskelemaan kaikki mitä tulee vastaan ja vaikuttaa kiinnostavalta.

Syksynä olin mukana pari kertaa Naisten linjan vertaistukiryhmässä missä kävi naisia joilla oli ollut parisuhteesta henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Vetäjät olivat hyviä, siinä tuntui turvallista olla ja kaikki saivat tukea ja apua tai tietoa mistä apua voi saada.

Syksyllä kävin myös kahden päivän Mielenterveyden ensiapu 1 parin päivän kurssi. Oli mielestäni liian pinnallinen sekä epäpätevät vetäjät. Kotiväkivaltaa ei otettu esille koska se voisi laukaista huonot tuntemukset ja muistot kurssilaisille koska sitä on niin paljon monessa kodissa. Sen sijaan otettiin esille itsemurhayritys. 

Itse sen kokeneena ei ymmärrä miksi se olisi helpompi aihe. Otin tämän puheeksi mutta minua ei kuunneltu. Video siitä aiheesta oli mielestäni ihan hyvin tehty. Onneksi olen työstänyt asian hyvin eikä tämä tuottanut mielipahaa vaikka sen katsoin. Ajattelin vaan niitä jotka eivät ole niin pitkällä vielä. 

Loppurentoutus video joka oli tehty yhteistyössä jonkun  Metsä yhtymän kanssa oli surkea. Se oli tehty vähän vasemmalla kädellä ja kevät jonka me olimme valinneet vuodenajaksi oli sekä ankea ja jossain paikoissa pelottavakin, monen muunkin kommentin mukaan.

Nyt keväällä olen aloitin Laurea kurssin joka oli Sociaalialan vaikuttamistyö opintojakso sosionomi opiskelijoiden kanssa ja se oli myös antoisa ja kiinnostava. Ensi viikon maanantaina on loppuseminaari zoomissa missä tämä on ollut koko ajan.

Menin myös mukaan Novat vertaistukiryhmään joka on järjestetty Naisten Kartanon kautta. Se olisi ollut 14 kerran tapaaminen mutta kävin sillä kaksi kertaa.

Tässä kun avasi asioitaan niin tuli sellainen tunne että se jää leijumaan eikä siihen saa apua ja tukea kuten Naisten linja ryhmässä missä vetäjillä on paljon tieto taitoa siitä minne jokainen voi lähteä hakemaan apua. Tämä on keskusteluryhmä kyllä, ei muuta. sitä pitää mielestäni ilmoittaa heti alussa. 

Kokemusasiantuntija koulutukseni on ollut ja on vieläkin itselleni ollut mahtavan hyvä. Nyt keskityn enemmän oleelliseen , kuten miten olen päässyt näin hyvään tasapainoon ja hyvinvointiin itseni kanssa niin lyhyessä ajassa ajatellen traumani. 10 vuotta on todella lyhyt aika. Tottakai tulee aina olemaan reagointia eri paikoissa, koko ajan se reaktion voima pienenee. 

Toinen tosi tärkeä aihe on dissosiaatio, mitä se on ja miten se toimii. Se onkin vaikeampi mutta hyvin mielenkiintoinen aihe. Minä osaan enemmän selittää tunne kun teoria.

Raskas mutta antoisa vuosi. Aina sanotaan että oppii huonoista kokemuksista myös ja vaikeista ihmisistä myös. Se on totta.

Olen oppinut innostuneena ja ihan maani myyneenä. Vuosi on ollut ja on vieläkin tosi kiinnostavaa mutta samalla henkisesti hyvin raskas. Kohtaan koko ajan itseäni, huonoja käyttäytymisiä, huonoja ajatusmalleja, paljon joka on vielä sitä samaa vanhaa rataa joka on iskostunut kehooni ja mieleeni ja alkuvuosistani ja elämäni varrella. 

Tänään en tehnyt mitään, kuitenkin nukuin päikkäreitä. Viimeiset kaksi yötä olen nukkunut tosi huonosti, lonkkiani särkee, en oikein tiedä millä puolella nukun, kädet ovat koko ajan tiellä, en oikein tiedä minne niitä laittasi, jalat kihelmöivät ja tuurtuvat, silloin niitä täytyy ravistella. Unet ovat levottomia, heräilen, onneksi ei pahoja, paljon seksiunia joita en muista.

Olo on siis epämukava, onneksi ei ahdistunut tai masentunut, vain epämukava ja väsyttävä.

Onneksi minulla käy tällä hetkellä paljon ja tosi mielenkiintoisia Airbnb vieraita, ensin oli monta noin 30  vuotiata miehiä, nyt on nuoria naisia, aasialaisia, venäjälta, amerikasta, kiinasta, suomalaisia, tsekistä, koreasta. Nämä tuovat minulle ihan hurjasti iloa, ovat kaikki ihan mahtavia ja kiinnostavia.

Huomenna on D asemalla hyvinvointipäivä missä Annen joogan jälkeen vedän Chakra avaamis harjoituksen ja sen jälkeen teen lämpimiä voileipä. Sieltä saan niin hyvää palautetta että mieli pysyy iloisena. 

Tiistaina taas koulu Hyriassa , jeee

Liisa ihmemaassa tunne

 On tosi vaikeata nähdä omia käyttäytymisiä.

On myös tosi vaikeata ymmärtää tunteita joita ei ole käyttänyt.

Pitkään olen tuntenut itse Lissa ihmemaassa.

Olen tippunut omaan kehon ja mieleen mailmaan. Poimin esille tunteita, tuneetiloja, käyttäytymisiä joita en ymmärrä ja yritän ymmärtää.

Tähän oloon tai tilaan pääsee helpoiten antamalla itselleen olla avoin kaikille triggauksille ympäristöstäsi, tapahtumista, ihmisistä. 

Huomaan on että minussa on niin monessa , varsinkin ihmisten kanssa olemisen yhteydessä, ihme olo. Olo on kuin katsoisin itseäni vierestä. 

Miten aiot reagoida, tai miksi reagoit näin? eihän se ole normaalia.

Aloitan dialogin itseni kanssa. Miksi ajattelet heti näin toisesta? Miksi olet epäileväinen, miksi et näe hänet hyvänä rakkaudellisena ihmisenä ? 

Olenko vainoharhainen?

Minne luottamukseni on hävinnyt? Tai olenko taas naiivi ja hyväuskoinen kuten olen aina ollut. Teinkö jotain väärää, sanoinko jotain väärää. Miksi hän ei sano että kaikki on hyvin. Jotain olen tehnyt vääriin.....

Miksi ihmeessä menin taas tekemään jotain? En halua konfliktia, en monoloogiakaa, eikä varmasti ruikuttamista ja kaikesta vähiten kritiikkiä. sitä en enää kestä. 

Silloin huudan ja menen täkin alle ja tärisen, oksennus tunne nousee, myös ahdistus.

Miksi nämä kaikki vanhat jutut nostavat taas päätään. Enkä ole siivonnut kehoni, mieleni ja sydämmeni kaappeja tarpeeksi kunnolla.

Selvästi on suursiivous vielä kesken . 

Pienin askelin . Nyt näen taas paremmin. 

Äiti nukkui pois

 Perjantai aamuna saimme viestin että äiti oli kuollut. 

Heti aamiaistarjoilun aikana, silmät oli muljahtant ympäri ja joku minuutti myöhemmin hän oli poissa. Ilman kipuja ja nopeasti.

Edellisenä päivänä hän oli istunut uuden tuttavuuden kanssa höpöttelemässä ruotsiksi iloisen telkkarihuoneessa yli tunnin. Kuulosti ihanalta joten en häirinnyt häntä. 

Itku tuli, eikä loppunut vähän aikaan. sen jälkeen mentiin veljeni kanssa katsomaan häntä tai oikeasti vain maallinen kehonsa enää. 

Hänessä ei näkynyt mitään eloa, valkoinen muumio. rauhallinen, tyhjä.

Hän pääsi vihdoinkin lähtemään ja hyvin.

Olen siitä äärettömän iloinen ja kiitollinen.

Meille oli veljeni kanssa hyvin erikoinen päivä sen jälkeen mutta oli ihana olla yhdessä. 

Nyt pääsemme lähestymään toisteemme ehkä helpommin.