Taas pelkoja

Yhden ystävän kanssa tuli vääntöjä rahasta.

Meidän ensimmäisestä yhteistyöstä jossa hänen piti tehdä minulla jotain rahasta on mennyt 7 kuukautta.

Voi hyvin olla että olin luvannut kustantaa hänelle jotain jonka myöhemmin olen unohtanut aikavälin takia. Silloin mielestäni on aina hyvä ottaa asian puheeksi ja tarkistaa miten oli. Minä myönnän unohtavani joskus tärkeitä asioita myös lupauksia.

Muut rahaasiat tai keskustelut tai mitä olimme sovinneet, en muista. Olen kyllä varma että joitakin asioita emme olleet sopineet, mutta en mennyt sanomaan vastaan.

Tajusin tänään miksi en. Ensinäkin raha on vain raha, jos olen luvannut niin sitten ok. Minun sanani hänen sanansa vastaan.

Näin oli aina isäni kanssa ja exmieheni kanssa. Sana sana vastaan, ei se mitään, maksan kun pystyn.

Sillä ei voi manipuloida minua enää, en saa enää siitä mitään huonoja itsetuntemuksia. Minua ei voi enää satuttaa. Raha on vain raha. Jos tunnette että olen tehnyt teille vääryyttä rahasta niin maksan, ei hätää.

En pelkää rahanpuutetta, jotenkin kaikki asiani ovat aina järjestyneet. Olen siitä tosi kiitollinen ja iloinen ❤

Luottaminen. Muihin, itseensä ja elämään

Luottamus, se on suuri sana, suuri tunne ja tosi tärkeä meille kaikille.

Olen hyvin arka luottamaan, varsinkin ihmisiin. kuitenkin huomaan että olen hyvin luottavainen, joskus naivin luottavainen vaikka kellot pitäisi soida.

Luulen että se on kiinni omasta luonteestani. Olen utelias,  hyvin avomielinen kaikkea uutta kohtaan. Asiassa voi tietysti olla myös ihminen johon en luota hirveesti mtta uteliasuus voittaa.

Tiedän myös nyt että taustani ajatellen riskinotto ei hirveesti pelota.

Mielessäni on usein joku  sanomassa että go for it, muuten et tiedä mistä jäät paitsi. Ehkä sekin kuuluu luonteeseen, en tiedä.

Luotan nykyään enemmän itseeni. Jos en ole varma jostain, annan asian muhia itsessäni. Tiedän että vastaus tulee kun se on valmis.

Luotan myös helpommin ihmisiin, koska huomaan että osaan tulkita paremmin kuka on hyväksi minun läheisyyteen ja kuka ei. Jos olen epävarma, en mieti enää mikä minussa on vikaa tai pitäisinkö olla erillainen häntä kohtaan. Otan etäisyytta, ja nykyään unohdan koko ihmisen ja tunteen melkein heti. Ihanaa. Ennen vanhaan mietin aina mitä olin tehnyt tai sanonut väärin, en enää.

Luottaminen  elämään, se on myös suurta. Yöllä tulee vielä epäusko, sitä o vielä kiinni kehossani. Voin herätä keskellä yöta, miettiä miten pärjään vuokrani kanssa kun lokakuu on  niin hiljainen, ja että ei minulle tule koskaan kumppani jakaamaan arkeni. Yksinäisyys korostuu yöllä.

Onneksi, minulla on omat tapani hoitaa kehoni elämänusko. Laitan kuullokkeet korviini, joko mukavaa lempeätä musiikkia tai positiivinen ääni joka toistaa minulle monta kertaa kuinka mahtavan hyvä olen, siis meditaatioäänite taustalle. Jos tekstissä on muistutus siitä että elämä on raskasta ja miten stessaantunut olen ja miten juuri tämä meditaatio auttaa niin vaihdan heti pois sellaiseen missä on vain kannustavaa ja positiivista tekstiä. kun sitten nukahdan siiten niin keho sai aivopesun.

Ehkä lapsellinen ajatustapa, mutta kaikki temput ovat mielestäni ok, minullehan ne ovat, eikä kenenkään tarvitse tietää miten hoidan itseni.

Kun sitten herään kunnolla ja avaan silmät, niin useimiten ovat tylsät ajatukset poissa. Katson ulos, rakastan ikkunani näkymä, olen elossa, asun hyvin turvallisessa Suomen maassa, minulla on hyvä elämä jonka olen itse rakentanut itselleni ja josta nykyään osaan olla ylpeä.

Jos tämä ei tapahdu aamulla, niin laitan omanlaista musiikkia soimaan , zumbailen, laulan mukana.

Jos tämäkään ei toimi, niin menen takaisin sänkyyn tai lähden töihin ja annan oloni olla rauhassa tylsä, sille ei voi mitään. Kaikki päivät eivät voi olla Strömsööstä.

Luotan siis nykyään itseäni kaikessa paljon paremmin.

En kanna enää

Jokunen viikko sitten tapasin tuttava tytön jonka en ollut nähnyt moneen vuoteen.

Siskoista keskimmäinen. Vanhimman siskon kanssa olen vielä paljon tekemisessä, olemme kasvanneet yhteen, olemme auttaneet toisiamme monessa asiossa, sekä henkisissä että ihan arkisissa. Meillä on syvä luottamus ja puhumme suoraan asioista.

Koska vanhin sisko on ottanut etäisyyttä äidistään, on  yhteys siskoihin vähentynyt. Se kai menee automaattisesti, kun haluaa olla puoleeton niin yhteys jää pois. Ei halua olla keskellä.

Tyttö jonka tapasin oli varautunut. Sanoin, hei, mukava nähdä, siitä on aikaa. Istutko kanssani? En tiedä oliko hän iloinen tai ei nähdessään minua, hän istui kuitenkin samaan pöytään ja tuttuun tapaani rupesin kysymään kaikkea hänen elämästään, työstä, asuuko samassa paikassa, onko kissaa vielä jne... ihan perusasiat.

Vähän ajan päästä hän rupesi syyttämään minua siitä että olin hyljännyt hänet, rupesi itkemään, syytti minua että, olin ottanut vanhimman siskonsa puolen ja jättänyt hänet. Hän jatkoa itkemistä, kertoi samalla kaiken sen mitä hänen mielestä oli tapahtunut hänen ja hänen siskonsa välillä. Hän oli vihainen siskolleen ja tunsin että myös minulle.

Vastasin rauhallisesti että en ole koskaan hyljännyt hänet, olen ollut siellä koko ajan hänelle. Oman processin aikana en ole ottanyt yhteyttä oikeastaan kehenkään, eikä hän ole kertaakaan soittanut minulle. Ja, se mitä on hänen ja hänen siskonsa välillä on heidän asia, siihen ei voi enkä pysty puuttumaan millän lailla. Siihen tarvitaan terapeutti, ja sitä minä en ole.

Jatkettiin vähän juttelua, minun oli lähdettävä. Kysyin jos saisin halia häntä, halittiin. Se tuntui ihan hyvältä. En tiedä mitä hän tunsi mutta ei työtänyt minua pois.

Olen pahoillani hänen puolestaan, en saannut huonoa omaatuntoa hänen syytöksistä, enkä kantanut mitään negatiivistä tuntemusta itsestäni. En pysty auttamaan häntä vaikka haluasin. Hän tarvitsee terapiaa, mutta hänen täytyy ymmärtää sen itse ja hakea hoitoa itse.

Olen pitkällä oman itseni kanssa, en kanna muiden huolia, en syytä itseäni jostain mitä en tiedä mikä se voisi olla, en kanna huonoa omatunnon. Pitkälle olen päässyt.

Naisten linja jatko osa

Koulutus alkoi, en päässyt kahteen ensimmäiseen kurssipäivälle.

Uudet keikat olivat myös kurssipäivinä. Hmm, jäin miettimään että tämä ei ehkä olekkaan tarkoitettu minulle tällä hetkellä.

Kirjoitin kirjeen Naistenlinjalle, tai luulin kirjoittaneeni kirjeen, ehkä tein sen unessa. Se hävisi. Siinä kirjoitin että taidan jättää tänä vuonna väliin, tulen mielellään ensi vuonna taas. Vapaaehtoistyön täytyy olla mieluisaa, eikä antaa stressiä, ja siihen täytyy olla aikaa.

Pari viikkoa sitten olin pikalomalla Tartussa tyttäreni luonna. Naisten linjalta soitti joku, en muista nimeä, joka esittäyi ja sanoi että pomoni pyysi soittamaan. He/hän olivat miettieet että ehkä on parempi etten tule kurssille tänä vuonna. Syy oli se että olin edellisenä vuonna pyytänyt saada päästä mukaan traumajoogan kurssille.

Olin silloin liian myöhässä, eikä siihen ollut enää tilaakaan. Minulle luvattiin silloin että he ilmoittaisivat minulle kurssin päivämäärän ja että pääsisin siihen tänä syksynä.

En koskaan saannut sitä ilmoitusta.

Ja nyt N.L. mielestä ei ollut sopivaa että vapaaehtoinen olisi mukana joogaamassa, se on tarkoitettu uhrille.

En ollut niiden mielestä tarpeeksi eheä, se ilmoitettiin minulle assistentin kautta.

Tosi huonoa käytöstä sanon minä. Olin vähän järkyttynyt siitä miten minua oli kohdeltu, pari kertaa melkein kiroilin, sen jälkeen en jaksannut murehtia. Olinhan itse päättänyt olematta menemättä kurssille.

Sitä paitsi feministinen ajattelu ei sovi oikein minun mailmaan. Minä haluan olla tukemassaja auttamassa kaikkia ihmisiä, olipa miehiä, naisiä, lapsia, ja kaikki muut.

Hyvä näin. Nyt pystyn auttamaan omalla tavallani. Olen avoin tapahtumistani, jaan tarinani niille joille huomaan että se voi auttaa, kuuntelen. Toivottavasti pystyn auttamaan olemalla hyvä esimerkki siitä miten elämä voittaa

💕

Ystävä auttaa pelkolapsien kanssa

Lähdin yogiystäväni Annan kanssa maalle yhdeksi vuorokaudeksi. Siitä olikin vähän aikaa viimeisestä. Syksy ja ihanat värit ovat täällä. Samalla myös pimeys jonka takia en mielellään lähde sinne yksin.

Olen työstänyt pimeyttä jo aikasemmin ja olin jo turvallisempi sen kanssa vähän aikaa sitten, nyt pelko oli takaisin, kehossa enimmäkseen.

Oli ihana ilta, Anna oli yöllä vähän hereillä, sai kokea mahtavan lämpimän yön sekä taivas täynnä tähtiä ja revontulta, vaikka luulen että hän mieluummin olisi nukkunut.

Me nukutaan aina vierekkäin, se on hauskempaa. Aamulla sanoin että oikea puoleni ja varsinkin olkapääni särki koko yön. Hän  rupesi vetämään aamuputsaus meditaation ihanalla lempeällä äänellä.

Sulje silmät, hengitä. Laita juuret jalkojen kautta syvälle äitimaan keskustaan. Nosta sieltä mukana paksua keltaista lämmintä ja valoisaa kultaa, pidän silmät kiinni ja nosta kullan, alan Annan ohjeiden mukaan kullan virrata jaloista, sääriin, munasarjoihin jne. Kun pääsemme  oikeaan olkapäähän, minulla tulee vaikeus lähestyä, se tuntuu kaukana ja vähän erillään. Otan kauhallisen kultaa ja annan sen virrata siihen. Sieltä löytyykin pienen pieni pelöstynyt ja itseensä käpertynyt lapsi. Se ei halua tulla pois sieltä missä se on ollut niin kauan. Huokuttelen ja kauhaan, lopuksi saan hänet mukaan, laitan hänet sydämmeeni missä muut pienet tuntemus ja kehonmuistolapset ovat turvassa ja yhdessä.

Sen jälkeen löytyykin ja nousee sieltä piilopaikkansa alta vaikka kuinka paljon pelkolapsia, niitä nousee muualtakin, keho on täynnää niitä jotka kaikki liukuvat sydämmeeseen. Koko päivän aikana niitä riitti. Oli vähän sumea olo, kuitenkin hyvä ja tosi tyydyttävä. Wow. Ei ihme että landeolo yksin oli vähän pelottava ajatus kun kerran pelkolapseni uskalsivat nousta esille.

Annan kultameditaatio on tosi hieno. Olen tehnyt monta kertaa valomeditaation, sekin toimii, kultaa oli minusta paljon vahvempi, valoisampi ja tehokkaampi, ei jäännyt yhtään kulmaa, suonta tai luuta kääntämättä 😊

Paljon avautuu, tuntuu ihmeelliseltä ja ihanalta. Kiitos Anna ❤

Äiti 90 v

Järjestin äidilleni synttärijuhlat.

Tein sen itseni takia ensimmäiseksi, sitten tietysti äitini takia, nyt en tehnyt sitä hänelle että saisin häneltä huomiota tai kaipaamani äidin rakkautta. Tein sen ilahduttakseen häntä. Minulle juhlien järjestely on helppoa, sehän on työni ja minulla on sopiva paikka.

Sain apua lapsiltani, se oli kivaa. En stressannut, jätin pois kaikenlaista mitä olin ajatellut valmistaa, emme vaan ehtineet, kaikkea riitti ihan hyvin.

Saatiin veljeni kanssa kutsuttua ja tuotua äidin ystävättäriä, yksi kannettiinn sisälle, vielä verkkareissa. Hän oli unohtanut juhlat. Kaikki naiset, niitä oli noin 6-7 kpl lähempänä 90 vuotiaita, istuivat yhdessä. Oli mahtava fiilis, iloista ja hauskaa. Ruuasta ne tykkäsivät erikoisesti aika tulisista vietnamilaisista kevätkääryleistä. Olin arvannut oikein. Kun ei enää ole paljon makuaisteja jäljellä niin tulinen ruoka on hyvä.

Äiti sai enimmäkseen suklaata ja juomia, hän oli tosi onnellinen. Annoin hänen halata minua.

Pari päivää juhlien jälkeen hän soitti ja kiitti minua, tuntui mukavalta ja olin aika ihmeissään. Ennen kaikki mitä annoin, järjestin tai tein hänelle oli hänen mielestään itsestäänselvyys. Nyt jotain oli muuttunut, ehkä pieni kunnioitus minua kohtaan on tullut.

Äidin hyllytys oli hyvä juttu minulle. Olen iloinen.