Tunnisteet

maanantai 26. helmikuuta 2018

Suru, nyt se tuli

Viime maanantaina oli hautajaiset Krematoorion pikkukappelissa. Meitä oli 15 henkeä.

Tilaisuus oli kaunis ja rauhallinen, veljeni oli tehnyt puolen tunnin musiikkilista hänen suosikkimusiikistaan. Ei ollut pappia, kirstu, kaunis iso kukkakimppu ranskasta serkuiltamme. Istuimme hiljaa, oli ihan rauhallinen olo. Lopussa laitettiin kukat, yksi ruusu jokainen kirstulle, katsottiin esillä laitetut kuvat hänestä, halattiin.

Ydinporukan kanssa mentiin syömään Amigoon, isän vakioravintola meidän nuoruudesta.

Huomenna olemme menossa veljeni kanssa kahdestaan sirottelemaan isämme tuhka kreamtoorion veiereen olevaan lehtoon.

Tänään liskoni heräsi pitkästä aikaa. Se alkoi liikkua jo aamupäivällä, silloin tuli kiukkua ja ärtymystä kaikkeen. Olin uimassa ja olin vähällä sanoa suorat sanat kolmelle naiselle jotka jaksoi valittaa kaikesta mikä ei toiminnut altaalla, ihan pikkuasioita, ärsytti ! Miksi ihmiset aina vaan jaksavat valittaa kun meillä on niin mahtavan hienoa elämä, ja varsinkin mahtava paikka kuten allas. Grr.

Sitten olin vanhojen ystävättärien kanssa lounaalla, siellä juteltiin vain lapsuuden muistoja, sekä hyviä että huonoja.

Kotona iski lisko, siis konflikti. Vatsa on ihan jännittynyt, pelkoa, surua, pään pyörimistä, pahoinvointia, kiukkua. Se on raastava tunne. Näin tunsin nuorempana, varsinkin kun minulla oli suhde meneillään jonkun kanssa. Raastava polte sisällä, haluasin vain juosta ulos ja huutaaa niin kovaa kun vaan jaksan, haluasin oksentaa ulos pahanoloni joka täyttää sisäntäni, potkia puita.

Ennen olisin halunnut oksentaa ulos liskoni, nyt tiedän että se on hyvä,  ollut aina mukana huolehtimassa siitä että jään eloon. Ihana rakas liskoni.

Muut tunteet olen työstänyt viimeisten 9 vuoden aikana, rakkaus voittaa. Suru hälvenee, vaikka vielä sitä löytyy kehoni sisältä, ei hätää. Itken, itken ja annan surun puhdistaa kehoani ja mieleni vielä kerran.

Kiukkukin on hyvä, ärsytys ok, pelkoa ei kanna enää samalla tavalla. Varmasti pelkotiloja löytyy vielä mutta pelkoja isäni hyväksikäytöstö ei ole enää.

Ei kommentteja: