Naisten Linja

Kymmenen vuotta sitten pääsin mukaan Rikun (Rikosuhri) palvelun tukihenkilökurssille jonka kävin läpi kokonaisen syksyn aikana ja valmistuin joulun alla. Minulla ehti olla yksi nuori tyttö jolle olin tukihenkilö, sen jälkeen omat muistoni avautuivat ja en saannut enää jatkaa tukihenkilönä

Pari viikkoa sitten kävin Naistenlinjan kokouksessa, olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Vähän jännitti, kokouksen jälkeen juteltiin vielä kahden kesken jolloin minulta kysyttiin minkä takia haluan tehdä tätä. En istuisi täällä tänään jos minulla ei olisi ollut koko elämäni aikana ihmisiä jotka ovat antaneet minulle tukea ja toivoa, vaikka oljenkorren. Nyt on minun vuoroni antaa eteenpäin mitä olen saannut.

Tunnen myös olevani eheä ja pystyn tähän. Varmasti minulle tulee paikkoja missä omat kokemukseni ja muistot voivat nousta pintaan, en pelkää niitä, se on ihan normaalia, annan niiden vain olla.

Sanoin myös että ainoa asia jonka kanssa minulla on vähän vaikeuksia on että tämä on suunnattu vain naisille, minä haluasin olla tukihenkilö lapsille ja miehille myös, siis kaikille.

Jostain on aloitettava, jeeeee.

Olin niin täynnä iloa ja pulppuavaa innostusta kun astuin ulos kokouksesta että olisin voinnut tanssia kadulla. Olen vieläkin ihan innoissan kun ajattelen että pääsin mukaan, syyskuussa alkaa koulutus joka kestää koko syksyn ajan, joulun aikaan olemme valmiita aloittamaan. Aloitamme vastaamalla puhelinsoittoihin 4 t viikossa.

Myönnän nyt jälkeenpäin että minua jännitti saisinko olla ollenkaan mukana, tunnen että minulla on niin paljon annettavaa, huomasin sen #vimed  ja #memyös sivujen aikana.

Olen täynnä iloa 💕

Käyttäytymiset

Nyt on muutosten aika. Vanhojen päästämistä jotta uutta mahtuu tilalle.

Se pätee myös käyttäytymisiin.

En ole ainoa. Tietysti se on niin että on helppoa nähdä toisen henkilön käyttäytymiset, eikä omat. Mutta, jos on avoin niitä omiakin pystyy näkemään kuten joku päivä sitten, kun olin käymässä ystävättären luonna.

Hän innostuneesti kertoi minulle unelmasta, terassista. Hän selitti, kertoi, miten missä ja minkälaista hän toivoi, miten sitä käytettäisi. Minä taas kommentoin, useimmiten vastaan, omasta mielestäni käytännöllinen ja realistinen minä, suurimmaksi osaksi vastaväitteitä.

Ystäväni suuttui melkein minulle ja sanoi ; lopeta, älä murskaa unelmani!

Havahduin, lopetin, olin kyllä kuullut omaa ääntäni kommentoineen miettien että onko likaa, ihan vanhasta tottumuksesta jatkoin vaan, samalla takaraivossa muistin isäni ääni puhuvan monotoonisesti aina kun tein muutoksen tai olin innostunut jostakin uudesta tai juuta. Aina kertomassa omaa mielipidettä kysymättä jos toinen halusi sitä tai ei.

Minusta on tärkeätä voida debatoida asioista, en vaan ymmärtönyt että debattia ei käydä kun toinen avaa unelmansa, toivomuksen. Silloin vain kuunnellaan. Jos, taas ystävä haluaa kuulla mielepiteeni, hän kysyy sitä.

Vaikka havahduin ja lopetin, sanoin vain että mielestöni kerroin vain faktoja miten se oikeassa elämässä tulee toimimaan.

Meni jokunen aika, jotain jäi muhimaan takaraivooni. Odotin häntä autossa, kun hän tuli, pyysin anteeksi. Ei ollut oikeata antaa faktoja , vielä enemmän, vain omasta mielestäni faktoja, hänen unelmastaan. Unelmat ivat ihania, ilmavia, iloisia ja kun henkilö puhuu niistä niin hän on onnellinen, se näkyy hänen tavasta kertoa siitä. Minun ei kuulu murskata sitä iloa, sen tein.

Tunnistin lapseni sisälläni  varsinkin isäni kanssa, myös monen muun aikuisen kanssa. Tunnistin myös aikuisten käyttäytymisen joka oli siirtynyt itseeni. Jatkoin siis samaa. Tunsin pettymyksen, surun ja miten minusta tuli pieni ja hiljainen. Muistin myös miten yritin muistuttaa itseäni siitä etten kerro omista unelmistani koskaan,  kukaan ei halua niitä kuunnella, tai jos kuuntelee niin kertoo miksi se ei ole hyvä idea. Pettymys on valtava, keho pienenee, menee pieneksi rusinaksi.

Hän ilahtui, kinä ilahduin, halasimme, taas jotein vanhaa poissa.

Tilalle iloa, helpotus, ilon kyyneleitä, kiitollisuus, kiitollisuus hyvästä ystävästä joka sanoi minule stop, iloinen itsestäni ja vähän ylpeä että onnistuin näkemään ja muuttamaan tapojani, etten ottajut nokkiini, stop on oli minulle kritiikki.

Pikkuhiljaa....

Olen niin tyytyväinen , tuntuu oikein vatsapohjassa.