Elokuu 2023

 En tiedä mitä kirjoittaa, mikä on harvinaista. Normaalisti sanat vaan tulevat ja annan tulla. 

Nyt on pää täynnä kaikenlaisia ajatuksia, tuntemuksia, kiitollisuus on ehkä vahvin. Kiitollisuus siitä että minulla on niin monipuolinen elämä. 

Jokaisena päivän tunnen meneväni askeleen eteenpäin vaikka en tekisi mitään, vaikka en edes menisi ulos, vaikka katsoisin Yle areenasta Father Brownin kaikki 10 osaa pyjamaksessa ja söisin voikkareita koko päivän, en imuroi vaikka lattia on täynnä kissan ja koirankarvoja.... 

Se tarkoittaa että kuuntelen itseäni ja haluan olla yksi, haluan olla tekemättä mitään, haluan olla vaan. 

Ennen vanhaan minulle tuli useimmiten huono omatunto siitä etten "tee" mitään. 

Olenhan fiksaaja, aina korjaamassa, tekemässä, soittamassa, kirjoittamassa, fiksaamassa eniten. Jossain vaiheessa sain ahdistuksen koko sanasta ja tekemisestä. Nyt osaan kuunnella itseäni. Olen hyvä fiksaamaan, tiedän sen, se ei ole vaan opittu asia, tykkään siitä ja olen siinä hyvä.

Nykyään kuuntelen ensin että onko tämä tekeminen hyvä, onko arvojeni mukaan, teenkö sen vaan miellyttääkseen muita kuten usein tein ennen, saanko siitä hyvä olo ja iloa .

Ilo on ja hyvä olo on minulle tärkeintä tällä hetkellä. Jos itse voin hyvin, pystyn jakamaan iloa ja hyvää oloa paremmin ympäristölleni. 

Näin helppoa se on <3

Kohta menossa Diakonissalaitokseen korttelijuhlaan missä olen mukana kolmatta kertaa tekemään vapaaehtoisen Tarot tulkintoja. 

Siitä tulee hyvä olo 

Kohdattu, kokemusasiantuntijan roolissa

 Luulin että pääsisin tämän koulutuksen mukana vihdoin kertomaan tarinani helposti ja avoimesti kaikille ja minua kuunneltaisiin vihdoinkin.

Esittely on myös vähemmän pelottava , tarina kertoo Dissosiaatiosta  ja nimi on tietysti Sisäisen liskoni tarina.

Ei kannata luulla,  se on spekulaatio mitä toivoo.

Olen kyllä kertonut tarinani Hyrian koulussa, netissä pari kertaa ja pari viikkoa sitten miesryhmälle Stop Huumeissa. Olen niistä tosi iloinen ja kiitollinen, aina askel eteenpäin.

Kuitenkin olen ollut asiantuntija pari kertaa yrittäjänä, ja varsinkin toiminimisellaisena. Yhden kerran Auroran katkolla ja toinen kerta Laakson sairaalan katkolla Fattaluutana. Tämä oli tosi kivaa.

Viime viikolla sain ensimmäiset esittelykeikka, mutta ihan eri asiasta kun olin ajatellut itse.

Kerroin siitä miten minut otettiin vastaan lapseni äitinä eri paikoissa. Matka kesti 7 vuotta ja siihen sisältyi kolmannesta luokasta koulun kuraattori, perheneuvola, lasten psykiatrinen poli, nuorten psykiatrinen poli, lastensuojelu, lastenlinna, lasten sairaala, syömishäiriökeskus ( yksityinen, poliisi jne . 

Tähän pyysin tietysti lupaa nuorisoltani, se on oikeasti hänen tarinansa, mutta hän sanoi että siitä vaan, onhan minulla tästä oma tarinani, mikä on totta.

Miten minut on kohdattu näissä kaikissa paikoissa.

Avattuani tämän 60 Laurean sosionomi opiskelijalle sain valtavasti hyvää palautetta. Tuntui epätodellista, ihme etten ruvennut itkemään. Molemmat Lehtoritkin kehuivat ja olivat tosi tyytyväisiä.

Nyt vasta tajusin että tämä on paljon tärkeämpi kertomus kun omani.

Miten sinua kohdataan kaikkialla. Miten sinua kuunnellaan ja uskotaan.

Sehän on se tärkein.

Kaikki tekevät joskus virheitä

 Kukaan ei ole täydellinen. Onneksi.

Sanotaan että virheistä oppii, sekin on toivottavasti totta. Jotkut eivät halua tai pysty näkemään omia virheitä. Varsinkin jos joku siitä huomauttaa. 

Kannattaisi kuitenkin aina pysähtyä ja katsoa itseensä peilistä. Omia virheitä ja tehtyjä vääryyksiä on todella vaikeata katsoa. Se sattuu, tosi paljon. Vielä enemmän jos teet samanlaisia vääryyksiä joita sinä olet itse joutunut kohtaamaan pienenä, nuorempana elämässäsi.

Silloin luulisi että niitä ei tee, koska se on vihoviimeistä mitä tekisit toiselle ihmiselle. Näin se valitettavan useasti ei mene. 

Aika menee, kasvat aikuiseksi. Kannat mukana kaikki käyttäytymistavat ja jossain vaiheessa ne alkavat kukoistamaan sinussa. Et edes huomaa sitä. Se on sitä mitä osaat, mihin olet tottunut, et edes huomaa että ne ovat vääriä, vaikka monet sen sanoo päin naamaasi. 

Katsoa silmiin ja pyytää anteeksi, teon, sanan tai vääryyden. Sekin on vaikeata.  Kaikkea voi opetella, pienin askelin, päivä kerrallaan. 

Olemalla myös kiltti itsellesi, koska et osannut parempaa juuri silloin mutta yrität parhaasi parantaa tapojasi.