Mikä uusi vuosi on tuonut mukana

 Rauha

Ainakin enemmän rauhaa itseni kanssa. Luin edellisen kirjoitukseni joulukuusta ja mietin miten olenkin ollut niin jännittynyt ja pää täynnä ajatuksia.  Vielä silloin.

Istun nyt landella ja nautin yksinäisyydestäni. Olen ollut paljon täällä yksin. Keskellä metsää ja olen vaan. Välillä pääni ja ajatukset nostaa päätänsä, onko mitään mikä minun täytyy tehdä, hoitaa, soittaa jne..

Teen ne asiat heti, niin ne ovat tehty, niin vaivun taas rauhaan.

Vaikka viikonloppu (pääsiäinen) oli täynnä nuoria, koiria, kissoja, vieraita  niin pystyin löytämään oman paikan mistä sain ammennettua yksinoloja rauhan, liiterin siivoaminen, saunassa yksin, meditaatio metsässä yksin... 

Kyllä paikkoja ja aikaa löytyy aina, vaikka olisi kaupungissa tai missä vaan. Sinun täytyy vaan ottaa se paikka ja aika niin kyllä se löytyy.

Tämä on hyvä vuosi.  Näen sen Tarot tulkinnoissa mitä teen enemmän kuin koskaan, enemmän harmonia nousee ja yhteisöllisyyttä kuten myös maskuliinisuutta, sitä hyvää, missä laitetaan rajat, kuunnellaan omaa sydäntä ja eletään omaa elämää omalla polulla eikä anneta ketään sanoa miten meidän täytyy elää omaa elämää ja emme myöskään sano miten joku toinen ( varsinkaan omille nuorisolle) elää omaa elämäänsä.

Nyt on 16 vuotta siitä kun sain avattua lapsuuden traumojani. Tie on ollut pitkä mutta hyvin avaava, kiinnostavaa, kiehtova ja kiinnostava.

Henkisyyteni avautui uudestaan ( oli aika vahva nuoruudessani) ja olen siitä tosi kiitollinen. Alkuvuosina olin hyvin yksin tässä maan päällä. Onneksi henkinen puoleni ja yhteys johonkin muuhun toi minulle tukea ja lohtua. Sain paljon apua pelkotiloihin jostain mistä en ole niin paljon ajatellut, koska se ei ole tärkein. Tärkeintä on se että tunnet saavasi apua ja tunteen että et ole yksin.

Näiden vuosien aikana on henkisyyteni avautunut koko ajan lisää ja nautin siitä.

Henkisyys on vapaus. 

Vapaus kaikessa, 

Parisuhteessa se tarkoittaa että olemme vieressä kulkijoita, ilman vaatimuksia, toivomuksia, odotuksia jne...

Lasten kanssa on se että otamme vastuun antamaan rakkautta, tukea ja kannustusta olemalla niille turvallisen aikuisen ja sitten on tosi tärkeätä päästää niitä elämään oman näköistä elämää, he eivät ole jatkoa meistä, vaan omat persoonat, kuten mekin olemme. Tykkään sanonnasta että lapset ovat vain meillä lainassa, se on niin totta. 

Lapset tarvitsevat meitä kun ovat haavoittuvia ja tarvitsevat meidät pitämään heidät turvassa. Silloin on myös hyvä muistaa pitää kaikkia lapsia omana.

Meillä on kaikilla yhteys johonkin yhteiseen, en tiedä mikä se on, mutta se tuntuu minusta hyvältä. Tieto vahvistaa minua , minulle nousee elämän ilo ja elämänhalu, olen kevyempi ja iloisempi. Elän tässä ja nyt, olen kiitollinen kaikesta, sekä raskailta kokemuksista että hyvistä, se on muokannut ja opettanut minua löytämään omat elämän arvoni ja itseäni, Olen iloinen, ylpeä ja tyytyväinen itseeni. En halua vaihtaa kehoani mihinkään muuhun, se on juuri oikea kuten se on. Jos tulee itsekriittisyyttä niin menen nakuna peilin eteen tanssimaan ja mietin mitä kaikkea se on käynyt läpi ja minkä ikäinen olen, niin ylpeys ja tyytyväisyys palaa nopeasti takaisin. 

Yksinolo

 Yksinolo on tärkeä meille kaikille. 

Silloin kuulee itsensä parhaiten. Myös kaiken kiireen kesken kannattaa pysähtyä ja kuunnella missä mennään itsensä kanssa.

Tämä on ollut ja on vieläkin minulle tosi vaikeata. 

Yksinolo tuo minulle myös helposti yliajattelemista. Usein se alkaa itsensä kritisoimisella ja itsenä mollaamiselta. 

Tässäkin yritän pysähtyä ja yritän viedä ajatuksieni parempaan suuntaan. Joskus tarvitsen siihen musiikkia , varsinkin Staying alive auttaa, silloin rupean tanssimaan itsekseni tai Abba, kaikki joka tuo liikettä kehoon. Hyvällä lykyllä kappale voi olla sellainen josta osan jotain sanoja ja sitten rupean hoilaamaan mukana. 

Silloin tulee usein nauru, itselleen on hyvä nauraa, se auttaa. Saan poistettua itsesurkuttelun ja draaman. Meidän suvussa ollaan oltu tosi hyviä draaman kanssa, ja sille on hyvä nauraa. Yritän kuunnella ja katsoa itseäni silloin ulkopuolisena ja silloin vasta naurattaa.

Ram Dass on auttanut minua paljon tässä asiassa. Hänelle oli ihan mahtava huumori, osasi hyvin nautaa varsinkin itselleen.

Noniin , nyt alkoi Beatles soimaan, nyt vaan ylös tuolista ja tanssimaan.

:)

Rakastuminen

 Olen tänään ensimmäisen kerran lukenut läpi vanhoja tekstejäni, nyt oli sen aika.

Luin magneetista. Luulin että olin hoitanut pois sen systeemistäni mutta nyt en ole niin varma enää.

Rakastuin tai ihastuin kesällä, en tiedä oikein mikä on ero. En tiedä tästä asiasta oikein mitään. Se on ollut todella ihana tunne. 

Olen vieläkin rakastunut/ ihastunut.

Samalla kaikki ovet sydämeeni avautuivat  enkä oikein tiedä miten olla. Olen ihan pihalla .

Nyt kuin luin vanhat tekstin niin kyllä se magneetti nosti taas päänsä, minä kun luulin että olin hoitanut  sen pois 2016. Mutta, eihän se ole ollut mahdollista ilman rakastumista. Nyt ymmärrän sen.

 Kehokipuja, ahdistuksia, pelkotiloja ja kaikenlaista muutakin ihanaa on noussut pinnalle, samalla kuin leijailen jossain pumpulissa. Nautin ja annan itseni olla vain tässä ihanassa olotilassa sekä paskassa olotilassa. Nyt on aika kohdata niitäkin, olla niiden kanssa, kävellä niiden läpi ja jatkaa elämänsä taas vähän kokonaisempana.

Kunnes jotain tulee väliin ja putoan johonkin koloon. Pysyn siellä niin kauan kunnes se paha tunne pienenee ja häviää. Ei kannata muuta tehdä, muuten se tulee vain takaisin uudestaan. Ei kannata olla strutsi. Tukahdutut tunteet pursuavat ulos, kaipuu, himo, ilo, lapsellisuus ja kaikenlaista muutakin. En oikein pysy mukana.

Sitten taas on sydän pakahtumassa onnesta, ilosta, mukavasta kaipuusta, tunne läheisyydestä, jokaisessa kehon osassa, sitä ei voi oikein sanoittaa, se on vaan ihanaa..

Ihanaa, rankkaa ja niin tärkeätä. Muuten en pääse itseni kanssa eteenpäin.

Elämä on siis nyt vuoristorata, kunnon sellainen. Noh, ainakin tunnen olevani elossa....

Miten tämä tarina loppuu, sitä ei kukaan osaa sanoa, joten on parempi elää tässä ja nyt. Nauttia kaikesta, olipa raskasta tai ihanaa. 

Manifestoida että saan pitää tämän rakkauden, se tuntuu niin mahtavalta 

CV mitä se tarkoittaa

Kävin keväällä 23 Laureassa Digi kurssin + 45 ikäisille.

Oli ihan ok kurssi, Opin näkemään sellaisia asioita joita en tajunnut osaavani jo ja myös paljon uutta.

Teimme myös CV:n . Sitä en ollut tehnyt ainakin 40 vuoteen. 

Varsinkin kun on tehnyt suurin osa elämästä työtä yksin, itselle ja ollut oma pomonsa niin oli hyvin terveellistä.

Sain luetella kaikki asiat, tietysti koulutukset , kielet, projektit, työkuvat mitä oli tehty, vapaaehtoistyöt, kurssit, omat vahvuudet jne..

Alussa se oli vaikeata, mutta kun sen oli avannut niin huomasi että aloit näkemään itsessäsi paljon mikä on ollut itsellesi itsestäänselvyys. Koska monet asiat, päätökset, tekemiset ovat olleet automaattisia. Ei ollut vaihtoehtoja.

Lista oli pitkä ja hieno. 

Tämä on  hyvää terapiaa. Suosittelen sen kaikille.

Eilen laitoin CV:ni eteenpäin ajatellen työtä ja huomasin että laitoin vanhan version jossa oli vielä paljon kirjoitusvirheitä eikä ollut muutenkaan ajan tasalla.

Mietin jälkeenpäin miksi sen tein. Miksi minussa nousi ärsytys.

Tajusin että en halua työtä CV:n kautta. Siinä on listattu kaikki mitä osaan mutta haluan tehdä työtä tavalla mistä näkyy millä tavalla teen sen ja se ei näy minun listallani.

Ehkä en osaa selittää tämän asian selkeästi, mietin sitä vieläkin. Päätin kuitenkin että löydän oman työpaikkani tai tekemiseni itseni kautta, ei CV.ni kautta. 

Nyt olen vaan

 On ollut hurja kevät. Terapiassa on avautunut paljon.

Pari viikkoa sitten sain purettua väärän ja oikean rakkaussuhteeni isääni. siinä oli mukana väärä ja oikea suhde seksiin myös.

Aika selvää että tämä on ollut iso ristiriita.

Isä-tytär rakkaus  voi olla ainoastaan vanhemman ja lapsen välissä. Sitä hän käytti hyväkseen tietoisesti tai ei, silloin  3-4 vuotiaassa on herätetty seksuaalinen tarve josta tuli tapa jolla minä sain isän rakkautta joka oli väärää..

Piilotettu muisti (lapsi) oli esillä, odotti aikuista minääni ottamaan hänet vastaan, tullakseen kuuluksi ja nähdyksi. Vieressäni oli terapeuttini tukenani kuten aina kun on ollut iso ja vaikea avaaminen. 

Sain avattua solmun ja eritelty asiat, kehoissa kannettu muisto on nyt sydämessäni muiden muistojen kanssa. Turvassa ja hyvässä hoidossa aikuisminäni kanssa joka eheytyy turvallisesti joka kerta.  

Tunsin rauhan laskevan ja tunsin myös isäni vieressäni, vapautuneena, ylpeänä ja iloisena että hänkin pääsi irti taakastaan. Nyt on taas vanha sukutaakka lopetettu. Tunnen sen hyvin vahvasti ja olen itsestäni hyvin ylpeä ja iloinen.

Olo sessiomme jälkeen oli sen verran uupunut että kesän yli menen sulattelemalla asiaa ja olemalla vain. 

Olenkin ollut nyt maalla ensin nuorten kanssa, nyt pari päivää Leena ystäväni kanssa. Opettelen olemaan touhuamatta liikaa täällä, koska täällä on aina vaikka mitä, mitä voi tehdä haluttaessa. Leena kanssa oli  ihanaa olemista. 

 Leena lähti ja olin vain. Perjantai tuntui että taas kerran käänsin uuden sivun elämässäni. 

Uuden alku 

 ps.  mietin että isäni on voinut olla dissosioitu kun hän teki kaiken minulle koska itse en muista asioita, sanoja ja tekoja mitä olen tehnyt omille lapselleni. Voiko dissosioida tekojen yhteydessä, en tiedä. Se olisi minusta loogista ja sellitäisi paljon.

Haluanko/tarvitsenko avata kaikki muistot?

 Pelkoni ovat taas täällä, kuten aamu kehojännitykset. Vaikka mielestäni nukuin sikeästi 9 tuntia viime yönä, niin tuntui kun olisin ollut lihamyllyssä koko yön. 

Tai juuri ajassa kun olen herännyt, enkä vielä avannut silmiäni. Se on se pahin paikka. 

Heti kun avaan silmät niin olen aikuinen minä, olen läsnä ja pelot häviävät taas maton alle, tai minne lie , jonnekin kehon piilopaikkaan missä ovat olleet lapsuudesta asti.

Kävin tänään taas terapiassa, ja paljon asioita selvisi, sain taas ymmärrystä siitä miten kehoni toimii.

Miksi jämähdän, miksi tulee kipuja yhtäkkiä jonnekin. Sain myös lisää työkaluja ollakseni kaikkien pelkotilojeni kanssa.

Varsinkin yksin, yöllä , pimeällä ja varsinkin hiljaisuudessa. Silloin olen kaikesta valppain. Sen takia olen mieluiten kaupungissa omassa paikassani missä on tosi paljon ääntä, varsinkin yöllä. 

Sitten taas mietin sitä, että täytyykö minun tietää mitä tapahtui neljän seinän sisällä. 

En tiedä. Kehoni luulen säätelee sitä mikä on minulle parhaaksi ja jos se on muisti on tarpeellinen niin se avautui muuten ei. Ja se on minulle ok.

Minulla on elämä elättävänä.

Taas terapiaa

 Olen kyllä kiitollinen että minulla on niin loistava ja joustava terapeutti. Aina saan ajan jos vaan tarvitsen, nyt vasta tajuan miten valtava asia tämä on. 

Se että onko minulla varaa siihen, niin kyllä, se on yksi asia johon löydän vaikka mistä rahaa, ja tähän asti se on onnistunut. Se että jossain vaiheessa, kun minulla oli tositosi tiukkaa, niin hän antoi minulle pidennetyn maksuajan, ihan hiukeetta. Olen kyllä niin onnen lapsi.

Tällä kertaa käytiin kaivelemassa tosi syvälle taas. Löydettiin 7 v piilotetun fiksaaja lapseni. Hän oli piilossa kulman takan ja tunsin että hän oli jo jonkun aikaa ollut odottanut aikuista minääni. Hän antoi heti kätensä kun kurkotin oma kättäni häntä kohtaan. Minua rupesi itkettämään ja nytkin minua itkettää. 

Kohdattiin yhdessä , vanhempani, ja hän oikein huusi että he olivat tosi paskoja vanhempia, eivät pystyneet hoitamaan lasta, eivät olleet ollenkaan kartalla, ihan idiotteja. Sitä kyllä äitini aina sanoi meille, että hän ei ole oikein pikkulasten vanhempi. Sitten olemme ok, kun olemme isompia, hänelle se tarkoitti että hän pystyi puhumaan meille kuten aikuiset, ja kaataa koko hänen paskansa meidän niskaan. Isä oli useimmiten poissa töissä, kierteli suomen rannikkoa korjaamassa venetekniikkaa. Ei hänkään ollut ihan tervejärkinen. En minä muista mitään, minkälaista oli neljän seinän sisällä ennen kuin täytin noin 9-10 vuotta, vanhemmat olivat eronneet ja asuimme kerrostalossa Töölössä missä serkut ja täti asui. Hän oli minulle turvallinen. 

7 v lapsen kiukku nostaa päätänsä vieläkin. se on ihan ok. Turvallinen aikuinen minä on tässä vieressä, olemme yhdessä ja silloin on turvallista ja hyvää vapauttaa kantamukset.

Pelko ja häpeä

 Minulla nousi tänään häpeä ja pelko.

Olin luvannut työkeikan ja lainannut rahaa yhdelle hyvälle ystävälle. Se alkoi jo viime syksynä.

Siihen asti ystävyytemme oli helppo ja luonnollinen. Heti kun tuli ensin raha niin ystävyyden luonne muuttui ja se ei enää tuntunut niin mukavalta ja kivalta, en sitä heti hoksannut . Ahdistuin.

Ystäväni ei varmasti hoksannut tekevänsä näin minulle, hän on hyvä ihminen, hän kantaa kuitenkin vielä huonoja käyttäytymismalleja. Sellaisia jotka triggaavat minua.

Nyt peruutin keikan ja jo aikaisemmin olin ilmoittanut etten pysty enää lainaamaan rahaa.

Minulla nousi häpeä, huono omatuntu ja ahdistus. 

Mietin miksi.

Koska en halusin olla miellyttäjä, koska halusin pitää huolta, olla kiltti, totella ja nyt vasta tajuan että tämä on se grooming mitä minulle on lapsuudessani tehty. Menen siihen ihan automaattisesti, etten edes huomaa että teen vastoin kaikkia omia toivomuksia, hyvinvointia jne

Minut voi helposti hyväksikäyttää. 

Ei enää niin helposti. 

Huomaan huonot käyttäytymistavat nopeammin kun ennen ja teen itsenäisiä , minulle hyviä ratkaisuja , myös nopeammin.

Hyvä minä

Pelko istuu kuitenkin kivenä vatsassani. Mitä jos hän tulee tekemään minulle jotain pahaa. Nyt kun en pidä sanani, kun petän hänet, kun en tee kuten olin luvannut jne..

Se on pieni pelokas lapseni joka kokee sen, aikuinen minä on vieressä ja sanoo ettei mitään tule tapahtumaan.

Meidän äänemme, tapaaminen Scandic Hotelissa

 Olin ensimmäistä kertaa mukana tapaamisessa missä meitä hyväksikäytettyjä selviytyjiä oli 18 .

Tapahtuma tai tapaaminen oli hyvä, meitä kuunneltiin, mikä on se tärkein asia. 

Kuitenkin minua jäi kaivertamaan jotain, en vaan ihan tiedä mikä.

Ehkä se että aikaa oli aika vähän, tai se ettei laitettu konkreettisesti rajoja siihen ettei mennä omien tarinoiden kertomiseen, muuta kuin faktana.

- minkä ikäinen olit, kuka oli tekijä ( siinä on kuitenkin ero onko oma setä tai isä, siis lähisukulainen tai lähiperhe) .

- Yksi tärkein kysymys on se että muistiko kaiken koko ajan siitä kun hyväksikäyttö alkoi tai tuliko muisti vasta myöhemmin.

Niin usein minulle on sanottu, miksi et kertonut silloin kenellekään, viimeistään silloin kun yritit itsemurhan ollessani 19 vuotias. Vastaus on helppo, ei muistanut, olin dissosioinnut muistot joka avautui minulle vasta 49 vuotiaana. 

Miten vaikeata se on ymmärtää.... !!!!

Toinen kysymys on se mitä monet eivät myöskään ymmärrä, varsinkin kun on kyse omasta vanhemmasta, on se että lapsille tämä käytös on normaalia, eikä se tule avaamaan tätä tietoa jollekin josta voi tulla harmia omalle vanhemmalleen.

Lapsella on vain omat vanhemmat, ei se halua olla syypää siihen että se a) jää yksin b) huostaanotetaan c) että se oli hänen syynsä että isä tai äiti joutuu vankilaan. 

Mietin usein miten voisi lähestyä lasta eri lailla, turvallisesti, niin että hän tietää että tekee oikein . Ainakin se että koko perheelle pitää saada tukea. Myöskin tekijä. Olen itse varma että tekijällä on taustalla useimmiten samanlaista hyväksikäyttöä tai muuta traumaa pohjalla, niin että se tekee samaa eteenpäin. Tekijällä voi myös olla dissosioitu muisti, eikä tekijä edes muista sitä itse, eikä ymmärrä omaa tekoaan.

En puolusta missään nimessä tekoa, minusta on tärkeätä ymmärtää taustan. Tekijä on ollut liian heikko.

Katsoin osan Precious leffasta, ja se on kun minun tarinani, vaikka en usko että äitini oli samassa huoneessa kun teot tapahtuivat, olen vaan varma että hän aavisti ja laittoi silmät kiinni kun ei voinut muuta. 

Enää ei nämä leffat tai tarinat triggeröi minua kuten ennen ja se tuntuu tosi hyvältä. 

Hyvä on että näitä tapaamisia on, ja että asioita avataan ja niistä keskustellaan. Toivoisin enemmän faktamaista keskustelua ilman draamaa, se toisi esille sen että tällaista tapahtuu ja on aina tapahtunut, että nämä teot ovat hyvin usein sukutaakkoja, joita on kannettu kauan perheissä. 

Elokuu 2023

 En tiedä mitä kirjoittaa, mikä on harvinaista. Normaalisti sanat vaan tulevat ja annan tulla. 

Nyt on pää täynnä kaikenlaisia ajatuksia, tuntemuksia, kiitollisuus on ehkä vahvin. Kiitollisuus siitä että minulla on niin monipuolinen elämä. 

Jokaisena päivän tunnen meneväni askeleen eteenpäin vaikka en tekisi mitään, vaikka en edes menisi ulos, vaikka katsoisin Yle areenasta Father Brownin kaikki 10 osaa pyjamaksessa ja söisin voikkareita koko päivän, en imuroi vaikka lattia on täynnä kissan ja koirankarvoja.... 

Se tarkoittaa että kuuntelen itseäni ja haluan olla yksi, haluan olla tekemättä mitään, haluan olla vaan. 

Ennen vanhaan minulle tuli useimmiten huono omatunto siitä etten "tee" mitään. 

Olenhan fiksaaja, aina korjaamassa, tekemässä, soittamassa, kirjoittamassa, fiksaamassa eniten. Jossain vaiheessa sain ahdistuksen koko sanasta ja tekemisestä. Nyt osaan kuunnella itseäni. Olen hyvä fiksaamaan, tiedän sen, se ei ole vaan opittu asia, tykkään siitä ja olen siinä hyvä.

Nykyään kuuntelen ensin että onko tämä tekeminen hyvä, onko arvojeni mukaan, teenkö sen vaan miellyttääkseen muita kuten usein tein ennen, saanko siitä hyvä olo ja iloa .

Ilo on ja hyvä olo on minulle tärkeintä tällä hetkellä. Jos itse voin hyvin, pystyn jakamaan iloa ja hyvää oloa paremmin ympäristölleni. 

Näin helppoa se on <3

Kohta menossa Diakonissalaitokseen korttelijuhlaan missä olen mukana kolmatta kertaa tekemään vapaaehtoisen Tarot tulkintoja. 

Siitä tulee hyvä olo 

Kohdattu, kokemusasiantuntijan roolissa

 Luulin että pääsisin tämän koulutuksen mukana vihdoin kertomaan tarinani helposti ja avoimesti kaikille ja minua kuunneltaisiin vihdoinkin.

Esittely on myös vähemmän pelottava , tarina kertoo Dissosiaatiosta  ja nimi on tietysti Sisäisen liskoni tarina.

Ei kannata luulla,  se on spekulaatio mitä toivoo.

Olen kyllä kertonut tarinani Hyrian koulussa, netissä pari kertaa ja pari viikkoa sitten miesryhmälle Stop Huumeissa. Olen niistä tosi iloinen ja kiitollinen, aina askel eteenpäin.

Kuitenkin olen ollut asiantuntija pari kertaa yrittäjänä, ja varsinkin toiminimisellaisena. Yhden kerran Auroran katkolla ja toinen kerta Laakson sairaalan katkolla Fattaluutana. Tämä oli tosi kivaa.

Viime viikolla sain ensimmäiset esittelykeikka, mutta ihan eri asiasta kun olin ajatellut itse.

Kerroin siitä miten minut otettiin vastaan lapseni äitinä eri paikoissa. Matka kesti 7 vuotta ja siihen sisältyi kolmannesta luokasta koulun kuraattori, perheneuvola, lasten psykiatrinen poli, nuorten psykiatrinen poli, lastensuojelu, lastenlinna, lasten sairaala, syömishäiriökeskus ( yksityinen, poliisi jne . 

Tähän pyysin tietysti lupaa nuorisoltani, se on oikeasti hänen tarinansa, mutta hän sanoi että siitä vaan, onhan minulla tästä oma tarinani, mikä on totta.

Miten minut on kohdattu näissä kaikissa paikoissa.

Avattuani tämän 60 Laurean sosionomi opiskelijalle sain valtavasti hyvää palautetta. Tuntui epätodellista, ihme etten ruvennut itkemään. Molemmat Lehtoritkin kehuivat ja olivat tosi tyytyväisiä.

Nyt vasta tajusin että tämä on paljon tärkeämpi kertomus kun omani.

Miten sinua kohdataan kaikkialla. Miten sinua kuunnellaan ja uskotaan.

Sehän on se tärkein.

Kaikki tekevät joskus virheitä

 Kukaan ei ole täydellinen. Onneksi.

Sanotaan että virheistä oppii, sekin on toivottavasti totta. Jotkut eivät halua tai pysty näkemään omia virheitä. Varsinkin jos joku siitä huomauttaa. 

Kannattaisi kuitenkin aina pysähtyä ja katsoa itseensä peilistä. Omia virheitä ja tehtyjä vääryyksiä on todella vaikeata katsoa. Se sattuu, tosi paljon. Vielä enemmän jos teet samanlaisia vääryyksiä joita sinä olet itse joutunut kohtaamaan pienenä, nuorempana elämässäsi.

Silloin luulisi että niitä ei tee, koska se on vihoviimeistä mitä tekisit toiselle ihmiselle. Näin se valitettavan useasti ei mene. 

Aika menee, kasvat aikuiseksi. Kannat mukana kaikki käyttäytymistavat ja jossain vaiheessa ne alkavat kukoistamaan sinussa. Et edes huomaa sitä. Se on sitä mitä osaat, mihin olet tottunut, et edes huomaa että ne ovat vääriä, vaikka monet sen sanoo päin naamaasi. 

Katsoa silmiin ja pyytää anteeksi, teon, sanan tai vääryyden. Sekin on vaikeata.  Kaikkea voi opetella, pienin askelin, päivä kerrallaan. 

Olemalla myös kiltti itsellesi, koska et osannut parempaa juuri silloin mutta yrität parhaasi parantaa tapojasi. 

Yritän olla kiltti itselleni

 Riippuen siitä miten katson viimeiset kaksi vuottani niin voin itse valita miten haluan sen nähdä.

Viimeiset kaksi vuotta on ollut varmasti yksi rankimmista vuosista jonka olen läpikäynyt. Työn loputtua, lopetin hoitamaan äitini, annoin veljeni ottaa koppi siitä. Lopetin muunkin hoitamisen , aloin voida pahoin ja sain stressiä kaikenlaisesta "fiksaamisesta" joten ilmoitin kaikille etten enää hoida mitään. se on ollut hyvä ja vaikea asia, minä, joka tykkään hoitaa.

Sain onneksi Sylvin, joka hoiti minua ulkoiluttamalla minua ja pitämällä minulle seuraa ja antamalla minulle päivän rutiinit, ne ovat vielä onneksi hyvin hallussa.

Otin ehkä näin jälkikäteen liian paljon saman vuoden sisälle. Tukihenkilökurssit, kokemusasiantuntijakoulutus, ryhmissä mukana oleminen ( naisten linja, naisten kartano) , Mielenterveyskurssi, Laurean kurssi jne..

Kaikki nämä ovat kuitenkin trigganneet minua ja muistoni jollain lailla, monet negatiivisesti ja minulle on noussut samat tuntemukset kun nuorena. Hylkääminen, ei kuunteleminen, ei kunnioitusta, vähätteleminen ja paljon muuta. 

Onneksi ero siihen aikaan on se että nyt tiedostan kaikki nämä huonot käyttäytymiset itseäni kohtaan. Tai monet.  Annan palautetta jos tiedostan että siihen on mahdollisuus. Se tarkoittaa  että vastapuolella on vetäjä tai opettaja joka kuuntelee. Testailen ja jos ei toimi niin annan olla. Onneksi on paljon fiksuja ja viisaita ihmisiä.

Kuitenkin olen laittanut itseni ja muistoni likoon. Hyvällä ja pahalla. Se on ollut raskasta mutta hyvin korjaavaa. Olen vahvistunut entisestään, vaikka nyt itsekseni ilman terapeuttia. Olen ollut terapeutti itselleni. 

Pysähdyn usein ja mietin mikä tunne minulta nousi nyt. Aina en siihen pysty mutta yritän.

Joskus on häpeä, joskus toivottomuus, yksinäisyys, surkeus ja paljon muuta. Kun olen sen kanssa vähän aikaa niin usein ( ei aina) huomaan että se onkin se vanha tunne. Joskus se häviää nopeammin, joskus hitaammin ja joskus se jää muhimaan. Silloin puran sen joko kirjoittamalla, ystävän päälle ( ilmoitan että puran, eikä tarvitse kantaa... :) tai sitten menen terapeuttini luokse.

Joskus se on jäänyt päälle moneksi päiväksi. Silloin kehoni särkee, mieleni on maassa ja nukun huonosti. Näen aika hurjia unia. Viimeksi löysin youtubesta Ram Dass esityksen "miten rakastaa itsensä". Välillä hänet on vaikeata ymmärtää mutta ei se mitään. Tärkeintä että hän sai minut nauramaan itselleni ja omalle egolleni joka on niiiiin dramaattinen. Se sai minut purskahtamaan nauruun. Jotain puhdistui ja olo oli taas kevyempi.

Itsensä peiliin katsominen on ollut vaikeinta. 

Olen niin hirvittävän itsekriittinen. 

Tällä hetkellä kestän hyvin huonosti negatiivisia ihmisiä. Luulen usein että se on itsestäni kiinni, yritän olla iloisempi ja yritän liikaa  ( varsinkin omaa nuorisoa kohtaan) niin että muutun epävarmaksi ja vääräksi.... 

Niin, yritän liikaa. Se ärsyttää minua tosi paljon. Miksi en anna itselleni luvan olla. Ei koko maailma parane siitä että minä yritän olla kiltti ja iloinen.... grrrr... nyt minua alkaa naurattamaan 

Kiltti ja suvaitsevainen itselleni. Juu, ja kunnioitus itseäni kohtaan, se on tärkeintä. 

Olen tietoinen että minulla on ympärilläni ihan valtava kasa ihania ihmisiä jotka haluavata minulle vaan parasta ja rakastavat minua. Siihen keskityn 

Ihme aika, paska fiilisaina välillä...

 Elämä tuntuu tällä hetkellä vuoristoradalle.

Välillä olen tasapainossa omien tuntemuksien ja tunteiden kanssa, heti perään tuntuu että kaikki vanhat ajatusmallit, kivut, muistot, huonot käyttäytymiset, vihat, loukkaukset ja ahdistus on päällä.

Vanha lisko on herännyt eloon taas.  

Tunnen olevani 12, eiku 15, eiku 18 , eiku 19 v taas. Rintani on tukossa, itku on lähellä, raastava tunne ja jännitys on  koko kehossa.

Haluan huutaa, potkia, oksentaa, repiä itseäni.... inhottava tunne. 

En kuitenkaan tunne olevani hullu tai toivoton kuten silloin ennen vanhaan. 

Kehostani nousee vaan tällä hetkellä inhottava ja tuskainen olotila johon en löydä ratkaisua. 

Sitten yhtäkkiä kaikki on taas ok, tunnen olevani tasapainossa ja hyvässä hapessa itseni kanssa. Saan ihania viestejä ympäri maailmaa, parhaat ystävät tukevat, kuuntelevat ja kannustavat. Oloni rauhoittuu taas.  Luottamus elämään on takaisin taas. Uskon että asiat järjestyvät parhaimmalla  mahdollisella tavalla. 

Kehoni reagoi tähän viimeiseen lauseeseen ja minulle tule halu oksentaa. Kehoni ei selvästi ole samaa mieltä. 

Päänsärky nousee, olkapäät, vatsa ovat ihan jännittyneitä, alaselkä ja lonkat särkevät , etureiteni kihelmöivät.

Kuitenkin tämä sanojen ja tunteiden kirjoittaminen ja lukeminen auttaa. tuntemukset siirtyvät vähän kehoni ulkopuolelle ja eivät tunnu olevan kokonaan päälläni tai sisälläni. 

Ymmärrän myös että en ole tippunut takaisin samaan jamaan missä olin 13 vuotta sitten kun avasin lapsuuden traumamuistot. Silloin olin shokissa.

Ehkä tämä on jälkimaininki. Tiedän vaan että tämänkin läpi on mentävä vaikka tuntuu tosi paskalta eikä tiedä oikein minne päin mennä

Pienin askelin ja päivä kerrallaan.

En tiedä

 En tiedä  missä menen sen takia olen vain.

Kuitenkin tunnen että olen tekemässä juuri sitä mitä minun kuuluu tehdä, siis ei mitään ja että olen oikealla polullani vaikka en tiedä mitä teen.

Kuulostaa tosi hassulta. Pöjlältä suoraan sanoen. 

Ihan kun puusta pudonnut. Kehoni on puhki taas kerran vaikka toissa päivän olin energiaa täynnä puntiksella ja hirveästi menossa keilailemaan tänään mutta ei, nyt en mene minnekään. 

Tyhjensin pakkaseni vähän eilen, siellä oli paljon peuran sisäelimiä . Maksan paistoin, tein siitä tahnan johon laitoin vähän konjakkia ja aion käyttää tätä ensi joulun pateeseen. 

Tyhjensi D aseman pakkasen ja kaapit myös eilen ja tein kaksi isoa kattilaa pastaa ja riisi vege pataa.

Nyt kun luen tämän niin taidan ihan oikeasti tyhjentää ja siivota kaappejani ja muidenkin samalla :)

Hyvä niin. 

Tämä maailma tarvitsee kunnon siivouksen. 

Tarvitsemme hyvät tavat ja maalaisjärki takaisin, se ainakin.

Onneksi löydän ja minuun elämääni tulee koko ajan ihania ihmisiä jotka ovat hyviä. 

Ollessani Sylvin kanssa ulkona tänään niin yksi romaanilainen pariskunta tuli kysymään tietä Saalem seurakunta talolle. 

Muistin hetken päästä ja kävelin niiden matkassa jonkun aikaa ja he kertoivat että olivat Seinäjoelta ja tekivät paljon hyvää Ukrainaan. Niillä oli jo yhteispartnereita siellä 80 luvusta joten kontaktit oli olemassa ja saavat paljon hyvää tehtyä. 

Tuntui tosi mukavalta jutella niiden kanssa.

Toivoa on  

Ystävät

 Viime aikoina ajattelen paljon sitä miten ihania ihmisiä minulla on ympärilläni ollut koko elämäni aikana.

12 vuotta sitten aloitin eheytystieni. Keväällä olin ilmoittunut että halusin avioeron, terapiani oli alkanut edellisenä vuonna, olin vielä sinä kesänä shokkitilassa.

Syksyllä täytin 50 vuotta. Järjestin ensimmäiset kerran itselleni juhlat. Vastaanotto yhtenä lauantai iltapäivänä.

Sinne tuli ihan valtavan paljon ihmisiä, hurjaa. 

Ystävät ja sukulaiset auttoivat minua kaiken kanssa, lasten kanssa olimme tehneet kaikenlaisia herkkuja viikon aikana, ystävät toi niitä paljon enemmän, serkkuni laittoi tekniikan valmiiksi, poikani ja hänen bändinsä esiintyivät. Ala-aste lapsia. olivat tosi hyviä. Veljeni, Kaisui ja Hanna lauloivat minulle, vautsi

Minulla oli ihana kiitollinen ja autuas olotila. 

Samana syksynä olin  viikon purjehduksessa Kreikassa purjehdustyttöjen kanssa, meitä on kuusi yhteensä. Oli kyllä aivan mahtava reissu. Antoivat minun olla ihan rauhassa, en tarvinnut mennä ulos iltaisin, sain vaeltaa yksinäni aamuauringon kanssa saarilla ja kirjoittaa tai lukea.

Yhden syksyn viikonlopun sain olla toisen tyttöporukan kanssa ruotsissa yllätysreissussa jonka olivat minulle järjestäneet. Täysi hemmottelupäivät.

Nämä ja kaikki muu tuki, hemmottelu, apu, kuunteleminen mutta varsinkin se että sain vain olla, eikä yksin jos en halunnut oli parasta. 

Tämä syksy antoi minulle energiaa tekemään kymmenen vuoden eheytysmatkani . 

Olen siitä ihan äärettömän kiitollinen. 

Lapseni tuesta, siitä että ovat jaksaneet kulkea mukanani nämä vuodet, eivätkä koskaan kritisoinet tai haukkunut tekemisiäni. 

Ajattelen usein sitä syksyä, hymyillen ja sydäntä lämmittää.

Tietysti koko tämän matkan aikana olen saanut paljon lisää energiaa ja tukea kaikilta, en minä muuten täällä istuisi Sylvi vierelläni ja niin hyvän voivana. 

On hyvä jättää taakse asioita joita ei voi muuttaa ja joka on ollut kipeitä, jotkut on tarkoitettu avaamaan niin että ymmärtää ja korjailee asioita sisällänsä. 

Sitten kun pääsee siihen että vaikka tavaraa olisi vielä vaikka kuinka paljon mitä voisi avata, niin niitä ei tarvitse enää avata. 

Muuten et tekisi muuta loppuelämäsi.

Opiskeluvuoteni

 Aloitin kokemusasiantuntija koulutuksen viime vuoden elokuussa. Koulutus päättyy nyt Toukokuussa.

Tämä koulutuksen käyn kerran viikossa Hyrian ammattikoulussa Hyvinkäällä.

Päätin aika nopeasti että koko tämän vuoden keskittyisin opiskelemaan kaikki mitä tulee vastaan ja vaikuttaa kiinnostavalta.

Syksynä olin mukana pari kertaa Naisten linjan vertaistukiryhmässä missä kävi naisia joilla oli ollut parisuhteesta henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Vetäjät olivat hyviä, siinä tuntui turvallista olla ja kaikki saivat tukea ja apua tai tietoa mistä apua voi saada.

Syksyllä kävin myös kahden päivän Mielenterveyden ensiapu 1 parin päivän kurssi. Oli mielestäni liian pinnallinen sekä epäpätevät vetäjät. Kotiväkivaltaa ei otettu esille koska se voisi laukaista huonot tuntemukset ja muistot kurssilaisille koska sitä on niin paljon monessa kodissa. Sen sijaan otettiin esille itsemurhayritys. 

Itse sen kokeneena ei ymmärrä miksi se olisi helpompi aihe. Otin tämän puheeksi mutta minua ei kuunneltu. Video siitä aiheesta oli mielestäni ihan hyvin tehty. Onneksi olen työstänyt asian hyvin eikä tämä tuottanut mielipahaa vaikka sen katsoin. Ajattelin vaan niitä jotka eivät ole niin pitkällä vielä. 

Loppurentoutus video joka oli tehty yhteistyössä jonkun  Metsä yhtymän kanssa oli surkea. Se oli tehty vähän vasemmalla kädellä ja kevät jonka me olimme valinneet vuodenajaksi oli sekä ankea ja jossain paikoissa pelottavakin, monen muunkin kommentin mukaan.

Nyt keväällä olen aloitin Laurea kurssin joka oli Sociaalialan vaikuttamistyö opintojakso sosionomi opiskelijoiden kanssa ja se oli myös antoisa ja kiinnostava. Ensi viikon maanantaina on loppuseminaari zoomissa missä tämä on ollut koko ajan.

Menin myös mukaan Novat vertaistukiryhmään joka on järjestetty Naisten Kartanon kautta. Se olisi ollut 14 kerran tapaaminen mutta kävin sillä kaksi kertaa.

Tässä kun avasi asioitaan niin tuli sellainen tunne että se jää leijumaan eikä siihen saa apua ja tukea kuten Naisten linja ryhmässä missä vetäjillä on paljon tieto taitoa siitä minne jokainen voi lähteä hakemaan apua. Tämä on keskusteluryhmä kyllä, ei muuta. sitä pitää mielestäni ilmoittaa heti alussa. 

Kokemusasiantuntija koulutukseni on ollut ja on vieläkin itselleni ollut mahtavan hyvä. Nyt keskityn enemmän oleelliseen , kuten miten olen päässyt näin hyvään tasapainoon ja hyvinvointiin itseni kanssa niin lyhyessä ajassa ajatellen traumani. 10 vuotta on todella lyhyt aika. Tottakai tulee aina olemaan reagointia eri paikoissa, koko ajan se reaktion voima pienenee. 

Toinen tosi tärkeä aihe on dissosiaatio, mitä se on ja miten se toimii. Se onkin vaikeampi mutta hyvin mielenkiintoinen aihe. Minä osaan enemmän selittää tunne kun teoria.

Raskas mutta antoisa vuosi. Aina sanotaan että oppii huonoista kokemuksista myös ja vaikeista ihmisistä myös. Se on totta.

Olen oppinut innostuneena ja ihan maani myyneenä. Vuosi on ollut ja on vieläkin tosi kiinnostavaa mutta samalla henkisesti hyvin raskas. Kohtaan koko ajan itseäni, huonoja käyttäytymisiä, huonoja ajatusmalleja, paljon joka on vielä sitä samaa vanhaa rataa joka on iskostunut kehooni ja mieleeni ja alkuvuosistani ja elämäni varrella. 

Tänään en tehnyt mitään, kuitenkin nukuin päikkäreitä. Viimeiset kaksi yötä olen nukkunut tosi huonosti, lonkkiani särkee, en oikein tiedä millä puolella nukun, kädet ovat koko ajan tiellä, en oikein tiedä minne niitä laittasi, jalat kihelmöivät ja tuurtuvat, silloin niitä täytyy ravistella. Unet ovat levottomia, heräilen, onneksi ei pahoja, paljon seksiunia joita en muista.

Olo on siis epämukava, onneksi ei ahdistunut tai masentunut, vain epämukava ja väsyttävä.

Onneksi minulla käy tällä hetkellä paljon ja tosi mielenkiintoisia Airbnb vieraita, ensin oli monta noin 30  vuotiata miehiä, nyt on nuoria naisia, aasialaisia, venäjälta, amerikasta, kiinasta, suomalaisia, tsekistä, koreasta. Nämä tuovat minulle ihan hurjasti iloa, ovat kaikki ihan mahtavia ja kiinnostavia.

Huomenna on D asemalla hyvinvointipäivä missä Annen joogan jälkeen vedän Chakra avaamis harjoituksen ja sen jälkeen teen lämpimiä voileipä. Sieltä saan niin hyvää palautetta että mieli pysyy iloisena. 

Tiistaina taas koulu Hyriassa , jeee

Liisa ihmemaassa tunne

 On tosi vaikeata nähdä omia käyttäytymisiä.

On myös tosi vaikeata ymmärtää tunteita joita ei ole käyttänyt.

Pitkään olen tuntenut itse Lissa ihmemaassa.

Olen tippunut omaan kehon ja mieleen mailmaan. Poimin esille tunteita, tuneetiloja, käyttäytymisiä joita en ymmärrä ja yritän ymmärtää.

Tähän oloon tai tilaan pääsee helpoiten antamalla itselleen olla avoin kaikille triggauksille ympäristöstäsi, tapahtumista, ihmisistä. 

Huomaan on että minussa on niin monessa , varsinkin ihmisten kanssa olemisen yhteydessä, ihme olo. Olo on kuin katsoisin itseäni vierestä. 

Miten aiot reagoida, tai miksi reagoit näin? eihän se ole normaalia.

Aloitan dialogin itseni kanssa. Miksi ajattelet heti näin toisesta? Miksi olet epäileväinen, miksi et näe hänet hyvänä rakkaudellisena ihmisenä ? 

Olenko vainoharhainen?

Minne luottamukseni on hävinnyt? Tai olenko taas naiivi ja hyväuskoinen kuten olen aina ollut. Teinkö jotain väärää, sanoinko jotain väärää. Miksi hän ei sano että kaikki on hyvin. Jotain olen tehnyt vääriin.....

Miksi ihmeessä menin taas tekemään jotain? En halua konfliktia, en monoloogiakaa, eikä varmasti ruikuttamista ja kaikesta vähiten kritiikkiä. sitä en enää kestä. 

Silloin huudan ja menen täkin alle ja tärisen, oksennus tunne nousee, myös ahdistus.

Miksi nämä kaikki vanhat jutut nostavat taas päätään. Enkä ole siivonnut kehoni, mieleni ja sydämmeni kaappeja tarpeeksi kunnolla.

Selvästi on suursiivous vielä kesken . 

Pienin askelin . Nyt näen taas paremmin. 

Äiti nukkui pois

 Perjantai aamuna saimme viestin että äiti oli kuollut. 

Heti aamiaistarjoilun aikana, silmät oli muljahtant ympäri ja joku minuutti myöhemmin hän oli poissa. Ilman kipuja ja nopeasti.

Edellisenä päivänä hän oli istunut uuden tuttavuuden kanssa höpöttelemässä ruotsiksi iloisen telkkarihuoneessa yli tunnin. Kuulosti ihanalta joten en häirinnyt häntä. 

Itku tuli, eikä loppunut vähän aikaan. sen jälkeen mentiin veljeni kanssa katsomaan häntä tai oikeasti vain maallinen kehonsa enää. 

Hänessä ei näkynyt mitään eloa, valkoinen muumio. rauhallinen, tyhjä.

Hän pääsi vihdoinkin lähtemään ja hyvin.

Olen siitä äärettömän iloinen ja kiitollinen.

Meille oli veljeni kanssa hyvin erikoinen päivä sen jälkeen mutta oli ihana olla yhdessä. 

Nyt pääsemme lähestymään toisteemme ehkä helpommin.

Hurja vuosi 2021

 Ajattelin että viime vuosi oli vaikea, henkisesti tämä vuosi on ollut rankempi.

Suuri asia on pysähtyä, pysähtyä aina kun tuntuu että ajattelee, tekee, luulee väärin asioita.

Olen kohdannut paljon omia huonoja vanhoja käyttäytymisiä ja ajatuksia, vielä ne nousevat.

Niitä täytyy vaan kohdata, kohdata, ja olla niiden kanssa vaikka sydän ja keho on kipeä ja itsehäpeä on suuri. 

Yöllä nousee alitajunta joka pyörii. pyörii huonojen ajatusmallien pyörteissä, vanhat unohtuneet teot ja sanat hävettävät vaikka voi olla että toiselle se ei ole merkinnyt yhtään mitään. Itse sitä soimaa itseensä.

Vanhat haavat ja saatuja ilkeyksiä on noussut esille, tuntee itsensä olevansa uhri taas.

Nyt on aika antaa anteeksi tekijöille ja itselleen, vanhaa ei voi muuttaa mutta vanhasta voi päästää irti, antaa anteeksi ja mennä eteenpäin.

Luulin tehneeni sitä jo, ja niin olenkin tehnyt. Tämä vuosi on tuonut vanhat esille taas, opettaakseen meille että se on meidän valintamme miten haluamme hoitaa nämä asiat. Energiaamme kuluu turhaan huonojen asioiden puimiseen. 

Puhdistetaan aivojamme, kehomme ja sydämemme  vanhasta huonosta energiasta joka on meissä kaikissa. 

Sitä me ja he asetelmaa on meissä kaikissa sisällämme, se on totuus.

Tunnen että olen tehnyt ison urakan, vielä on tekemistä, sen verran paljon paskaa olen kantanut. 

Olen ylpeä itsestäni, pystyn tähän, puhdistun, vapaudun, niin mahtuu uutta hauskaa elämää tilalle.