Pelkoni ovat taas täällä, kuten aamu kehojännitykset. Vaikka mielestäni nukuin sikeästi 9 tuntia viime yönä, niin tuntui kun olisin ollut lihamyllyssä koko yön.
Tai juuri ajassa kun olen herännyt, enkä vielä avannut silmiäni. Se on se pahin paikka.
Heti kun avaan silmät niin olen aikuinen minä, olen läsnä ja pelot häviävät taas maton alle, tai minne lie , jonnekin kehon piilopaikkaan missä ovat olleet lapsuudesta asti.
Kävin tänään taas terapiassa, ja paljon asioita selvisi, sain taas ymmärrystä siitä miten kehoni toimii.
Miksi jämähdän, miksi tulee kipuja yhtäkkiä jonnekin. Sain myös lisää työkaluja ollakseni kaikkien pelkotilojeni kanssa.
Varsinkin yksin, yöllä , pimeällä ja varsinkin hiljaisuudessa. Silloin olen kaikesta valppain. Sen takia olen mieluiten kaupungissa omassa paikassani missä on tosi paljon ääntä, varsinkin yöllä.
Sitten taas mietin sitä, että täytyykö minun tietää mitä tapahtui neljän seinän sisällä, ensimmäiset 8 vuotta elämästäni.
En tiedä. Kehoni luulen säätelee sitä mikä on minulle parhaaksi ja jos se on muisti on tarpeellinen niin se avautui muuten ei. Ja se on minulle ok.
Minulla on elämä elättävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti