Olin ensimmäistä kertaa mukana tapaamisessa missä meitä hyväksikäytettyjä selviytyjiä oli 18 .
Tapahtuma tai tapaaminen oli hyvä, meitä kuunneltiin, mikä on se tärkein asia.
Kuitenkin minua jäi kaivertamaan jotain, en vaan ihan tiedä mikä.
Ehkä se että aikaa oli aika vähän, tai se ettei laitettu konkreettisesti rajoja siihen ettei mennä omien tarinoiden kertomiseen, muuta kuin faktana.
- minkä ikäinen olit, kuka oli tekijä ( siinä on kuitenkin ero onko oma setä tai isä, siis lähisukulainen tai lähiperhe) .
- Yksi tärkein kysymys on se että muistiko kaiken koko ajan siitä kun hyväksikäyttö alkoi tai tuliko muisti vasta myöhemmin.
Niin usein minulle on sanottu, miksi et kertonut silloin kenellekään, viimeistään silloin kun yritit itsemurhan ollessani 19 vuotias. Vastaus on helppo, ei muistanut, olin dissosioinnut muistot joka avautui minulle vasta 49 vuotiaana.
Miten vaikeata se on ymmärtää.... !!!!
Toinen kysymys on se mitä monet eivät myöskään ymmärrä, varsinkin kun on kyse omasta vanhemmasta, on se että lapsille tämä käytös on normaalia, eikä se tule avaamaan tätä tietoa jollekin josta voi tulla harmia omalle vanhemmalleen.
Lapsella on vain omat vanhemmat, ei se halua olla syypää siihen että se a) jää yksin b) huostaanotetaan c) että se oli hänen syynsä että isä tai äiti joutuu vankilaan.
Mietin usein miten voisi lähestyä lasta eri lailla, turvallisesti, niin että hän tietää että tekee oikein . Ainakin se että koko perheelle pitää saada tukea. Myöskin tekijä. Olen itse varma että tekijällä on taustalla useimmiten samanlaista hyväksikäyttöä tai muuta traumaa pohjalla, niin että se tekee samaa eteenpäin. Tekijällä voi myös olla dissosioitu muisti, eikä tekijä edes muista sitä itse, eikä ymmärrä omaa tekoaan.
En puolusta missään nimessä tekoa, minusta on tärkeätä ymmärtää taustan. Tekijä on ollut liian heikko.
Katsoin osan Precious leffasta, ja se on kun minun tarinani, vaikka en usko että äitini oli samassa huoneessa kun teot tapahtuivat, olen vaan varma että hän aavisti ja laittoi silmät kiinni kun ei voinut muuta.
Enää ei nämä leffat tai tarinat triggeröi minua kuten ennen ja se tuntuu tosi hyvältä.
Hyvä on että näitä tapaamisia on, ja että asioita avataan ja niistä keskustellaan. Toivoisin enemmän faktamaista keskustelua ilman draamaa, se toisi esille sen että tällaista tapahtuu ja on aina tapahtunut, että nämä teot ovat hyvin usein sukutaakkoja, joita on kannettu kauan perheissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti