Elämä tuntuu tällä hetkellä vuoristoradalle.
Välillä olen tasapainossa omien tuntemuksien ja tunteiden kanssa, heti perään tuntuu että kaikki vanhat ajatusmallit, kivut, muistot, huonot käyttäytymiset, vihat, loukkaukset ja ahdistus on päällä.
Vanha lisko on herännyt eloon taas.
Tunnen olevani 12, eiku 15, eiku 18 , eiku 19 v taas. Rintani on tukossa, itku on lähellä, raastava tunne ja jännitys on koko kehossa.
Haluan huutaa, potkia, oksentaa, repiä itseäni.... inhottava tunne.
En kuitenkaan tunne olevani hullu tai toivoton kuten silloin ennen vanhaan.
Kehostani nousee vaan tällä hetkellä inhottava ja tuskainen olotila johon en löydä ratkaisua.
Sitten yhtäkkiä kaikki on taas ok, tunnen olevani tasapainossa ja hyvässä hapessa itseni kanssa. Saan ihania viestejä ympäri maailmaa, parhaat ystävät tukevat, kuuntelevat ja kannustavat. Oloni rauhoittuu taas. Luottamus elämään on takaisin taas. Uskon että asiat järjestyvät parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Kehoni reagoi tähän viimeiseen lauseeseen ja minulle tule halu oksentaa. Kehoni ei selvästi ole samaa mieltä.
Päänsärky nousee, olkapäät, vatsa ovat ihan jännittyneitä, alaselkä ja lonkat särkevät , etureiteni kihelmöivät.
Kuitenkin tämä sanojen ja tunteiden kirjoittaminen ja lukeminen auttaa. tuntemukset siirtyvät vähän kehoni ulkopuolelle ja eivät tunnu olevan kokonaan päälläni tai sisälläni.
Ymmärrän myös että en ole tippunut takaisin samaan jamaan missä olin 13 vuotta sitten kun avasin lapsuuden traumamuistot. Silloin olin shokissa.
Ehkä tämä on jälkimaininki. Tiedän vaan että tämänkin läpi on mentävä vaikka tuntuu tosi paskalta eikä tiedä oikein minne päin mennä
Pienin askelin ja päivä kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti