Tunnisteet

tiistai 28. toukokuuta 2024

Pelko ja häpeä

 Minulla nousi tänään häpeä ja pelko.

Olin luvannut työkeikan ja lainannut rahaa yhdelle hyvälle ystävälle. Se alkoi jo viime syksynä.

Siihen asti ystävyytemme oli helppo ja luonnollinen. Heti kun tuli ensin raha niin ystävyyden luonne muuttui ja se ei enää tuntunut niin mukavalta ja kivalta, en sitä heti hoksannut . Sitten kun vielä tuli työkeikka lupaus sen päälle niin ystävyyden luonne muuttui kokonaan. Ahdistuin.

Ystäväni ei varmasti hoksannut tekevänsä näin minulle, hän on hyvä ihminen, hän kantaa kuitenkin vielä huonoja käyttäytymismalleja jota laukeavat kun tapaa minunlaisen ihmisen joka kantaa vielä vanhaa. 

Nyt peruutin keikan ja jo aikaisemmin olin ilmoittanut etten pysty enää lainaamaan rahaa.

Minulla nousi häpeä, huono omatuntu ja ahdistus. 

Mietin miksi.

Koska en halusin olla miellyttäjä, koska halusin pitää huolta, olla kiltti, totella ja nyt vasta tajuan että tämä on se grooming mitä minulle on lapsuudessani tehty. Menen siihen ihan automaattisesti, etten edes huomaa että teen vastoin kaikkia omia toivomuksia, hyvinvointia jne

Minut voi helposti hyväksikäyttää. 

Ei enää niin helposti. 

Huomaan huonot käyttäytymistavat nopeammin kun ennen ja teen itsenäisiä , minulle hyviä ratkaisuja , myös nopeammin.

Hyvä minä

Pelko istuu kuitenkin kivenä vatsassani. Mitä jos hän tulee tekemään minulle jotain pahaa. Nyt kun en pidä sanani, kun petän hänet, kun en tee kuten olin luvannut jne..

Se on pieni pelokas lapseni joka kokee sen, aikuinen minä on vieressä ja sanoo ettei mitään tule tapahtumaan.

Näin se on 


Ei kommentteja: