Olet hullu!i

Näin äitini sanoi ja sanoi minulle viimeisen kerran kun olin hänen kanssaan kahdestaan.

Tarjosin hänelle illallisen ravintolassa hänen 85 v synttäreille. Veljeni ei päässyt. Päätin mennä koska olin varma että osasin olla niin vahva etten päästäisi hänet nahkani alle.

Ilta meni ihan hyvin. Äitini kysyi jos vielä käyn terapiassa, vastasin kyllä. Hänen mielestään se oli turha, koska oikeasti minun pitäisi vain jutella hänen kanssaan, se riittäisi hyvin. Hän oli kuitenkin ollut siinä saman katon alla, hän oli sen takia sitä mieltä että hän riittäisi, eikä minun pitäisi enää käydä terapeutillä.

Vastaukseni oli että jos hän kunnioittaa minut edes vähän niin hän antaisi minun päättää omasta elämästäni, johon kuuluu terapiani myös.

Käytin samaa vastausta moneen keskusteluaiheeseen sen illan aikana, se tepsi. Olin vihdoinkin löytänyt jonkun tavan pitää hänet loitolla manipuloivien ja sumua herävästa keskusteluista.

Illallisen jälkeen jäin auton viereen, hän sanoi että kun kerran on hänen syntymäpäivänsä niin voisin nyt antaa hänelle poskisuudelmat ja hän tuli minun lähelle.

Laitoin käden eteeni ja sanoin taas kerran että kunnioittaa minua, olen hänelle monta kertaa sanonut etten pysty enkä halua koskettaa hänet. Sen sanoin ensimmäisen kerran konta vuotta aikasemmin.

Se että saan pahoinvointia siitä en hänelle sanonut, en tarvitse mennä yksityiskohtiin.

Hän käntyi silloin minua kohti ja huusi vihaisesti minulle että sinä olet ihan hullu, olet täyshullu, olet hullu. Hän näytti niin ilkeältä. Huh. Onneksi en ollut päästänyt hänet lähelleni

Tätä olen kuullut hänen sanovan minulle hyvin usein koko elämäni aikana