Itsemurhayritys

Kirjoitin itseni ylioppilaaksi, minulla oli onnekseni ollut lukiossa mahtava luokanopettaja joka kannusti minua koulunkäyntini kanssa. Olin siihen asti ollut poissa niin paljon kun kehtasin ja pääsin luokalle aina rima hipoen. Vanhempani joko eivät halunneet tietää tai eivät välittäneet. En tiedä.

Ylioppilasjuhlat vietettiin serkkuni kanssa yhdessä, olimmehan samalla luokalla. Kesä meni , pääsiin Hankeniin ja olin kolme pistetttä vailla valtiotieteen opiskeluun. Ilmoittaudun myös Kauppaopistoon, siis Lilla Hankeniin. Päätin mennä kauppaopistoon ja hyllyttää vuodeksi Hankenin, annoin itselleni vuoden aikaa miettiä mitä halusin opiskelujen kanssa. Äitini ja jotkut sukulaiset olivat kauhuissaan siitä etten ottanut vastaan yliopistopaikkaa, sehän kun takaa hyvän toimeentulon ja hyvän työpaikan.

Aloitin syksyllä kauppaopiston opinnot. Opiskeluaikana oli paljon juhlia joten viikonloput meni siihen. Tunsin itseni zombiksi, en tiedä mikä minulla oli. Tuntui kun katsoin itseäni ulkopuolelta ja elin elämäni päivä kerrallaan miettimättä oliko hyvä tai ei. En ollut iloinen, en vaan tiennyt mikä minulla oli. Poikaystävän kanssa oli loppu, kotona oli ahdistavaa, olin kuitenkin yliopppilas ja opiskelu edessä, uudet tuulet.

Olin Casan juhlissa, olin juonnut aika paljon. Keskellä yötä , yksi tyttö, jonka luulin olevani yksi parhaista ystävästäni rupesi huutamaan minulle että olin ilkeä ja ajattelin aina vain itseäni ja että oli minun syytäni että hänen äitinsä oli kuollut ( syöpään) .

Menin ihan lukkoon, en edes alkanut itkemään. Käännyin ja lähdin menemään. Tämä oli viimeinen niitti. Olin päättänyt tehdä itsemurha. Lähdin kävelemään kotiin päin ja tiesin että tyhjentäisin kaikki äidin vahvat lääkkeet ja pääsisin vihdoin rauhaan , pois tästä kauhuelämästäni jota en ymmärtänyt ja jossa olin joku ulkopuolinen. Kotimatkalla itkin jo ja jossain vaiheessa taksi pysähtyi viereeni ja taksikuski tarjosi minulle ilmaisen kyydin kun vaikutin niin surkealta. Vähän helpotti. Sain purettua suruni ja itkin hänen autossaan jonkun aikaa, tuntui hyvältä että joku vihdoinkin kuunteli ja ymmärsi.

Kun olin rauhoittunut ja luvannut hänelle etten yritä itsemurhaa niin hän alkoi lähennellä minua. Menin taas ihan lukkoon, heitin oven kiinni ja nyt olin vielä varmempi päätöksestäni. Mailma oli täynnä epämielyttäviä ihmisiä.

Tyhjensin äitini kaikki laatikot lääkkeistä ja nukahdin.

En tiedä oikein kuka minut löysi ja vei minut Hesperian sairaalaan, papereistani (kävin hakemassa ne noin 10-15 v sitten ) luin että se olisi ollut entinen poikaystäväni, en tiedä miksi hän olisi tullut meille kotiin keskellä yötä mutta näin se oli. Äitini oli jossain maalla. Hesperiassa minulle tehtiin vatsatyhjennys ja lähetettiin kotiin. Kotona jatkoin lääkkeiden etsimistä ja lopulta minut vietiin uudemman kerran Hesperiaan ja siellä minut laitettiin suljetulle osastolle.

Näin jälkeenpäin, olen iloinen siitä että äitini ylidramatisoi että hänellä on niin vahvat lääkkeet ja että ne ovat niin vaarallisia, sitä me oltiin kuultu koko elämämme ajan, ne eivät olleet kuitenkaan niin vahvoja ja vaarallisia. Onneksi.