Syksy sairaalassa

Olin yhden viikon suljetulla osastolla. Poltin tupakka ja itkin. Otti päähän kun itsemurhayritykseni oli epäonnistunut.

Lopuksi avasin silmäni, tajusin että en päässyt enää yrittämään itsemurhaa uudestan joten oli kai pakko rauhoittua ja miettiä miten pääsisin ulos. En tuntenut että tämä oli oikea paikka minulle, eihän minulla ollut mitään henkisiä sairauksia.

Lopetin itkemisen ja rupesin kuuntelemaan mitä osastonlääkäri sanoi. Asuin koko loppusyksyn sairaalassa, menin kouluun sieltä, pari kertaa viikossa minulla oli tapaamaminen psykiatrin kanssa. Juteltiin, tuntui ihan hyvältä mutta ei sen kummempaa, sain purettua vähän tunnelmia kotioloistani.

Paikka oli turvallinen ja minulla oli rauhallinen olo, ja se oli mukavaa. Se oli harvinainen tunne, tiesin myös että se oli epätodellista, minun oli lähdettävä sieltä joku päivä.

Joulu tuli, osastonlääkärini sanoi että ei minussa ole mitään vikaa. Minun kannattaa vain muuttaa yksin asumaan niin kyllä se siitä.

Tammikuussa muutin asumaan yksin ja se tuntui ihanalta, vihdoinkin vähän rauhaa. Olin 20 vuotias.