Huhuh, olipas helpotus avata harmaan täkin joka oli alkanut laskeutua kehoni ja sydämeni päälle.
Rupesin taas pelkäämään ettei kukaan usko minua. Tunne viime viikolla meni melkein siihen etten enää itse uskonut omaa totuuttani.
Tätä tunnetta minulla oli ihan terapiamatkani alkutaipalella, en voinut ymmärtää että hyväksikäyttö todella oli tapahtunut. Eihän minulla ole konkreettista todistetta.
Nyt olekin niin pitkällä itseni ja hyvinvointini kanssa että tiedän että tämä on todella tapahtunut. Minulla on sisälläni vahva minä joka tietää totuuden. Olen tullut pitkän matkan tänne.
Keho vielä vähän rypyttelee vastaan, sehän on ymmärrettävää, sehän on kantanut muistoa avaamatta melkein 50 vuotta. Onneksi pyristely vähenee koko ajan.
Ymmärsin myös että tiistai ryhmäni ei tule tiputtamaan minut pois, minä itse tiputin itseni pois, uskoni itseeni oli poissa.
Se oli onneksi vain väliaikaista.
Nyt olen taas tolpillani ja vahvempana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti