Äiti tunnustaa

Juttelin eilen 1 1/2 tuntia veljeni kanssa puhelimessa. Se on kivaa, harvoin enää puhutaan tällaisia maratonpuheluita kenenkään kanssa. Hänen kanssa vielä. Höpötellään kaikesta. Elämästä, työstä, meistä, nuorisosta, sukulaisista jne ei lopu koskaan.

Eilen kuitenkin ihan loppumeterillä hän sanoi että nuorisoa oli käynyt moikkaamassa Momia ja silloin äitini oli ottanut esille kirjan jonka olin ostanut hänelle joka kertoo hyväksikäytöstä, en muista enää mikä kirja se on, sekä kirjeen jossa sanoin että ymmärrän ettei hän silloin aikoinaan pystynyt tekemään mitään konkreettista auttakseen minua, mutta että en voi antaa hänelle anteeksi ettei hän itse ollut siellä minulle. Että hän antoi minun olla yksin, oikeasti hylkäsi minua.

Äitini oli myöntänyt että hän voi hyvin uskoa sitä mitä isöni teki minulle.

En ensin oikein rekisteröinnyt, vasta aamuyöstä heräsin ja tajusin mitä veljeni oli sanonut. Vau, oho, olipas iso juttu.

Onpas hyvä että veljeni puhuu minulle, muuten olisin uskonnut että äitini vieläkin uskoo isäni syyttömyyteen. Hänhän soitti isälle 38 vuoden avioeron jälkeen kysyäkssen oliko hän tehnyt sitä mistä syytin häntä. Isäni tietysti vastasi että ei. Noh, isäni on nyt kuollut , ehkä se auttoi äitini uskaltamaan uskoa minun totuuteeni, en tiedä.

Ihmeiden aika siis ei ole ohi.

Olin hänen kanssaan pankissa tänään, vielä hyvässä fyysisessä kunnossa kun ajattelee hänen ikäänsä, mutta nyt alkaa muisti mennä. Hän ei enää muistanut kuka Eva, tosi vanha luokkakaverini, oli.

Meni ihan ok. Hän vaan jaksaa jankuttaa, paljon autoja, ihan hirveetä. Ja miten ostavat, ostavat, ostavat, ovat ihan hysteerisiä. Kun sitä tuli viidennen kerran niin pyysin häntä jo lopettamaan. Meillä kun suomessa kuitenkin suurimalla osalla, kuten meillä, ihan hyvä elämä.

Jälkeenpäin , kun vielä juttelin nuorisoni kanssa niin he sanoivat että Momi on viime aikoina usein sanonut että hän uskoo isääni hyväksikäyttäneeni minua.

Hyvä niin, niin voidaan mennä eteenpäin ja jättää nämä asiat taakse.