Takaisin Suomessa

Elin tyytyväisenä LAssä, pärjäsin niin hyvin töissä että minulle tarjottiin greencard ja vakio työpaikan. Minulla kesti tosi pitkään tehdä päätös ja päätin lopuksi että lähden kotiin suomeen.

Minulle oli tarjottu kiinnostava työtä Chilessa myös, mutta mietin että jos jatkan matkaani aina johonkin uuteen niin en pystyisi enää juurrettumaan minnekkään, mietin myös mahdollisen perheen perustamista ja halusin sen olevan suomessa joka on turvallinen maa jossa on paljon luontoa. Minulle se oli tosi tärkeää.

Minussa oli jotain muutakin joka veti suomeen, ehkä aina menet sinne missä tunnet että jotain on vielä tekemättä, en tiedä.

Isäni oli myös painostanut minua tulemaan takaisin, luen sen hänen kirjoittamistaan kirjeistä siitä ajasta, en muista mutta sekin on varmasti ollut syy. Hänellä oli "meille" tulevaisuuden suunnitelmat.

Tulin jouluksi kotiin, siitä keväästä en muista oikeastaan muuta kun että oli töissä yhden kaverini serkun arkkitehtitoimistosta ja viihdyin. Isäni kehitti suunnitelmaamme kysymättä minulta mitään.

Syksyllä meillä oli yhteinen yritys jonka nimi oli Nizza. Hän päätti, kehitti ja minä hoidin myymmisen ja kaiken muun joka oli hänestä minun työni. Hän oli ostanut pienen liikehuoneiston Pursimiehenkadulla. Muistan hämärästi miten maalasin ja remppasin, muurasin, eihän ollut mitään mitä en osannut tehdä.

Minusta oli tullut robootti taas. Vaikka ei ihan, tunsin sisälläni jotain. Ehkä liskoni oli heräämässä.

Meillä oli kangasliike ja suurin osa ajastani olin kiertämässä suomea myymässä kankaita tai messuilla. Tykkään ja osaan myydä ja oli mukavaa olla muualla kun Helsingissä, sen tunsin.

Isäni oli täyttänyt 60 ja hänelle iski joku kriisi, seuraavasta kahdesta vuodesta en muista paljon muuta kun sen että hän oli jotenkin ylikriittinen, aina kun oltiin yhdessä töissä niin olin lamaantunut, hän ei muuta tehnyt kun kritisoi kaikkea mitä tein ja haukkui lyttyyn. Ihan kaikki mitä tein oli väärin.

Kävin hänen naisystävättären kanssa lounaalla, ja vaikka emme koskaan ennen olleet läheisiä niin isäni kriisi lähensi meitä. Oli mukava todeta että isäässä oli joku pahasti väärin eikä meissä. Se lohdutti ja kävimme aina silloin tällöin yhdessä syömässä. Isän kriisistä ei olisi voinut puhua kenenkään muun kanssa.

Hän kun oli niin charmantti, mukava, iloinen, auttavainen siis täydellisen mielyttävä ihminen kaikille muille.  Kukaan ei olisi koskaan uskonnut meitä.

Tapasin aika nopeasti kotiintuloni jälkeen ystävän jonka kanssa meillä oli ollut pieni piiloromanssi yhden kesän ja rupesimme seurustelemaan. En ollut rakastunut mutta hänessä oli jotain muuta johon jäin koukkuun. Hän tykkäsi hullutuksistani ja sponttaanisuudestani, ei ollut nähnyt paljon elämää suomen ulkopuolella ja oli utelias ja avoin kaikille asioille joita minä osasin kiitoksen runsaasta kultuuritaustani. Hän tykkäsi siitä ja se oli minusta kivaa. En ollut hänelle liian eksoottinen kuten tunsin olevani monen muun kanssa.

Hän tuki sitä mitä tunsin olevani eikä yrittäänyt muuttaa tai lyttää minua.