Äiti nukkui pois

 Perjantai aamuna saimme viestin että äiti oli kuollut. 

Heti aamiaistarjoilun aikana, silmät oli muljahtant ympäri ja joku minuutti myöhemmin hän oli poissa. Ilman kipuja ja nopeasti.

Edellisenä päivänä hän oli istunut uuden tuttavuuden kanssa höpöttelemässä ruotsiksi iloisen telkkarihuoneessa yli tunnin. Kuulosti ihanalta joten en häirinnyt häntä. 

Itku tuli, eikä loppunut vähän aikaan. sen jälkeen mentiin veljeni kanssa katsomaan häntä tai oikeasti vain maallinen kehonsa enää. 

Hänessä ei näkynyt mitään eloa, valkoinen muumio. rauhallinen, tyhjä.

Hän pääsi vihdoinkin lähtemään ja hyvin.

Olen siitä äärettömän iloinen ja kiitollinen.

Meille oli veljeni kanssa hyvin erikoinen päivä sen jälkeen mutta oli ihana olla yhdessä. 

Nyt pääsemme lähestymään toisteemme ehkä helpommin.

Hurja vuosi 2021

 Ajattelin että viime vuosi oli vaikea, henkisesti tämä vuosi on ollut rankempi.

Suuri asia on pysähtyä, pysähtyä aina kun tuntuu että ajattelee, tekee, luulee väärin asioita.

Olen kohdannut paljon omia huonoja vanhoja käyttäytymisiä ja ajatuksia, vielä ne nousevat.

Niitä täytyy vaan kohdata, kohdata, ja olla niiden kanssa vaikka sydän ja keho on kipeä ja itsehäpeä on suuri. 

Yöllä nousee alitajunta joka pyörii. pyörii huonojen ajatusmallien pyörteissä, vanhat unohtuneet teot ja sanat hävettävät vaikka voi olla että toiselle se ei ole merkinnyt yhtään mitään. Itse sitä soimaa itseensä.

Vanhat haavat ja saatuja ilkeyksiä on noussut esille, tuntee itsensä olevansa uhri taas.

Nyt on aika antaa anteeksi tekijöille ja itselleen, vanhaa ei voi muuttaa mutta vanhasta voi päästää irti, antaa anteeksi ja mennä eteenpäin.

Luulin tehneeni sitä jo, ja niin olenkin tehnyt. Tämä vuosi on tuonut vanhat esille taas, opettaakseen meille että se on meidän valintamme miten haluamme hoitaa nämä asiat. Energiaamme kuluu turhaan huonojen asioiden puimiseen. 

Puhdistetaan aivojamme, kehomme ja sydämemme  vanhasta huonosta energiasta joka on meissä kaikissa. 

Sitä me ja he asetelmaa on meissä kaikissa sisällämme, se on totuus.

Tunnen että olen tehnyt ison urakan, vielä on tekemistä, sen verran paljon paskaa olen kantanut. 

Olen ylpeä itsestäni, pystyn tähän, puhdistun, vapaudun, niin mahtuu uutta hauskaa elämää tilalle.

Helpotus

 Viime viikolla vanhin serkkuni joka on nainen soitti minulle. Emme ole kovin läheisiä koska hän on ollut minua vanhempi ja hänen pikkuveljensä on ihan saman ikäinen kuin minä ja hän on taas ollut aikoinaan minulle kuin veli.

Puhuimme varmasti melkein pari tuntia, vaikka hän halusi vain kertoa minulle että hänestä tulee isoäiti ensi keväänä, mikä oli ihana uutinen ja samalla sai hänet soittamaan minulle.

Puhuttiin enimmäkseen suvustamme, kantamuksista, hyvistä ja huonoista puolista, käyttäytymistä, äidistämme, isovanhemmista jne...

Oli tosi vapauttavaa todeta että minulla on suvussa yksi muu joka ajattelee samalla tavalla kuin minä. Oli niin helpottavaa että tunsin että olin taas osaa suvustani, etten enää ollut yksin ajatuksieni kanssa. 

Wow, tämän jälkeen oloni on ollut paljon kevyempi ja iloisempi. Nyt myös tajuan miten paljon olen kantanut jonkunlainen suru. 

En ole enää yksin perheessäni tai suvussani. Korjaamme asioita ja löydämme yhteisöllisyyden, ilon yhdessä. 

Hienoa

Miksi yöuni on tärkeä

 Paska päivä fiilis on oikea energiasyöppö. 

Olin niin puhki itsesäälistä ja surkeana olemisestani että nukahdin puoli kymmeneltä ja heräsin vasta puoli kahdeksan. Siis kymmenen tunnin putki nukkuminen. 

Siistiä. 

Ja hyvää teki. 

Tänään tein harjoitukseni, suihku ja aamiainen, Sylvin haavapesu, laitoin lakanat pesuun ja nyt ulos Sylvin kanssa raittiiseen ilmaan. Ehkä torikahville.

Puhdas keho, tyhjä ja puhdas pää, valoisa sydän. Ilon tunne, sekin vielä :)

Jeeeee

Miksi taas paska fiilis

 Juuri olin saannut polveni kuntoon, Sylvin jalat kuntoon. 

Pystyin taas kävelemään pitemmän matkan, jaksoin olla mukana D aseman kivoissa jutuissa, jaksoin pitää kokkikoulun joka oli kuten aina hyvin hauska.

Olenhan väsynyt sen jälkeen mutta se on ihan ok, se ei ole uupumusta vaan sellainen tunne että on tehnyt jotain kehon ja mielen hyväksi.

Aloitin taas punttisalin ja se tuntui hyvältä.

Mutta tänään..... ensin Sylvi on ollut huonona, sitten polvi on taas kipeä ja turvoksissa, höh. itkettääää 

Olen täynnä itsesääliä, surkeutta ja varmasta draamaa myös. 

Ehkä kunnon itku auttaisi..

Sitten sain viestin Annikilta Turusta joka kysyä miten minä voin, ja rupesin oikeasti itkemään. Ajatella mikä ajoitus, hän kysyy miten minä voin kuin tunnen itseni ihan tosi surkeaksi.

Rupesin nauramaan, surkeuteni ja itsesäälini naurattivat. Niin, minusta ei ole tule koskaan hyvä draama queen.

D asema sulkee taas ovensa Koronan takia. Ei sinnekään sitten enää. Kaikki hauskaa ja hauskat ihmiset jota olen saannut elämääni nyt kaikuvat taas. Jään yksin. Taas.

Ottaa päähän. Ahdistaa. Menen seiniä pitkin. Vaikka rakastan asuntoani niin ei se 24/7 ole aina yhtä ihana. 

Kohta kai loppuu airbnb taas. Ja niin loppui työttömyystuki myös. Vielä ei ole kalenteri täynnä Tarot ja regressio asiakkaita vaikka niin olin toivonut nyt kun rahat alkaa loppumaan.

Noh, kai se siitä 

Laitetaan tämäkin päivä mappi Öööhän. 

Huomenna on parempi päivä, näin se on 

Marraskuun fiilikset

 Nyt on kyllä taas vuoristorata fiilis.

Yhtenä päivänä olen täynnä tarmoa, teen aamuvenyttelyt, chakrat, käyn pitkän lenkin Sylvin kanssa, saan kirjoitettua tarinaani, siivoan ja olen muutenkin ylläpäin. Keksin kaikenlaista mukavaa ja hauskaa.

Sitten yhtäkkiä tulee harmaa pilvi joka asettuu sydämeeni , siis rintani päälle, olotila muuttuu negatiiviseksi, itsetunto nollassa, yksinäisyys vaivaa, ulkopuolisuus, minne olen menossa, onko minulla paikka tässä maailmassa, mitä osaan, osaanko ollenkaan mitään, löytyykö minulle rakkaus, kumppani, kuka nyt tällaista ylipainoista 60 naista voisi tykätä. Itsetuntoni tekemisestäni, kehostani, osaamisestani siis ihan kaikesta on olematon. 

Kirjoitan, kuuntelen musiikkia ja lopuksi soitan jollekin ihanalle tyypille joka saa minut ajattelemaan taas paremmin  ja tumman harmaa täkki häivää vähäksi aikaa. 

Saan sen täkin myös itse pois, joka kerta eri lailla, olisipa niin helppoa että tietäisi aina mitä tehdä kun tämä tunne valloittaa mielen ja kehon.

Yritän pysyä valossa ja positiivisuudessa mikä on vaikeata mutta se on ainoa keino. 

Luin juuri taas kerran miten meni sairaalassa kun olin yrittänyt itsemurhan ja siihen pisteeseen en kyllä enää vaivu, sitä ahdistusta ei enää nouse minussa, ei kehossa eikä mielessä.

Hyvä näin 

Hurja tarina

 Eilen tiistaina oli taas koulutuspäivä. 

Sinne tuli nuori kaveri joka kertoi tarinansa. 

Hän kertoi miten jo varhaisnuoruudessa ja vanhempiensa sekä ympäristön kautta oli alkanut ja tullut lääkeaddiktioksi. 

Kuulosti niin helpolta ja hurjalta. Lapset luottavat aikuisiin , omiin vanhempiin, lääkäreihin , opettajiin jne.

Hänen kertomansa mukaan monet lääkärit ovat itse addikteja tai sitten se reseptien kirjoittaminen on helppo tapa tehdä työnsä. 

Ihan hurjaa 

Kesken tarina minua rupesi huimaaman, ahdistamaan, pelottamaan, pää rupesi pyörimään. Paha oli nousi myös.

Mietin pystynkö rauhoittumaan ennen kotiin lähtöä. Pystynkö ajamaan. 

Rauhoitun, pääsin kotiin, menin koiran kanssa ulos jonka jälkeen minulla oli tunnin coachikokous joka oli todella hyvä ajoitettu.

Sain purettua olotilani hänelle. Luulin että reaktioni oli yhdistelmä siitä mikä minulle nousee kun lapsille tehdään väkivaltaa sekä jotain äidin tekemistä nosti päätään. En tiedä vielä mikä se oli. Laitoin myös viestin terapeutilleni . Illalla ennen nukkumaanmenoa olin jo rauhallinen ja nukuin ilman unia hyvin läpi koko yö.

Ihana nuori mies. Hän on kyllä tehnyt valtavan työn itsensä kanssa, oli kyllä vielä vähän kyyninen ja vihainen myös äidilleen, joka mielestäni oli hyvä merkki. Olet silloin jo pitkällä, kiukku on terveellistä.