Nyt on kyllä taas vuoristorata fiilis.
Yhtenä päivänä olen täynnä tarmoa, teen aamuvenyttelyt, chakrat, käyn pitkän lenkin Sylvin kanssa, saan kirjoitettua tarinaani, siivoan ja olen muutenkin ylläpäin. Keksin kaikenlaista mukavaa ja hauskaa.
Sitten yhtäkkiä tulee harmaa pilvi joka asettuu sydämeeni , siis rintani päälle, olotila muuttuu negatiiviseksi, itsetunto nollassa, yksinäisyys vaivaa, ulkopuolisuus, minne olen menossa, onko minulla paikka tässä maailmassa, mitä osaan, osaanko ollenkaan mitään, löytyykö minulle rakkaus, kumppani, kuka nyt tällaista ylipainoista 60 naista voisi tykätä. Itsetuntoni tekemisestäni, kehostani, osaamisestani siis ihan kaikesta on olematon.
Kirjoitan, kuuntelen musiikkia ja lopuksi soitan jollekin ihanalle tyypille joka saa minut ajattelemaan taas paremmin ja tumman harmaa täkki häivää vähäksi aikaa.
Saan sen täkin myös itse pois, joka kerta eri lailla, olisipa niin helppoa että tietäisi aina mitä tehdä kun tämä tunne valloittaa mielen ja kehon.
Yritän pysyä valossa ja positiivisuudessa mikä on vaikeata mutta se on ainoa keino.
Luin juuri taas kerran miten meni sairaalassa kun olin yrittänyt itsemurhan ja siihen pisteeseen en kyllä enää vaivu, sitä ahdistusta ei enää nouse minussa, ei kehossa eikä mielessä.
Hyvä näin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti