Aamu

Kehoa särkee, olen jännitynyt sekä ihan puhki vaikka olen nukkunut melkein 9 tuntia. Laitoin yöllä ikkunan auki kun iski hirveä hiki.
Alavtsa särkee,  nukuin vatsallaan se oli vähiten kipeä asento.
Etureidet pistää ja pientä pahoinvointia. Jotain on selvästi tulossa. Annetaan rauhassa tulla.

Onneksi tavallinen elämä on mukana. Kohta lähden töihin, kiinalaiskaupan kautta. Illalla minulla on kokkikoulu 12 hengen perheelle, viettävät tyttärensä synttäreitä kummivanhempien kanssa.
Huomenna ajan malle hakemaan joulukuusen kauppani eteen, oksia naapureille, samalla juodaan kahvit, juoruillaan, nauretaan Götan kanssa. Hän on niin maan läheinen ja jalat maassa ihminen  että on aina yhtä mukava istua hänen kanssaan.

Ja pyöräilemään !

Sanon ensin heippa airbnbn vieraalleni, hän muuttaa seuraavaan paikkaan tänään ja uusi tulee iltavpäivällä yhdeksi yöksi.

Kehoa jännittää

Koko iltapäivän ja illan olen tuntenut kehojännitystä ja pelkoa. Vatsani on jännitynyt. Aina kun kehossz tuntuu näin niin syön enemmän, nälän tunne iskee ja käyn jääkaapilla usein, onneksi se on aika tyhjä.

Jännitys tekee myös sen että väsyttää, uuvun. 

Nukunkin tällä hetkellä taas ainakin 9 tuntia yössä, onneksi se on mahdollista, pidän ohjelmani minimissään ja elän hiljaiseloa.

Välillä hikoilen niin että hiki virtaa ja usein taas on kylmää. 

Kehoni selvästi prosessoi. Sain ajan terapeutilleni maanantaiksi. 

Hoito oli tehokas, kehoni reagoi

Olin aamulla offerilta ostetulla vyöhyketerapeutillä. Ostan aina silloin tällöin hoidon, tarvitsen läheisyyttä, koskettelua ja samalla keholle apua avaamaan asioita jos niitä on.
Tällä hetkellä tunnen että on. Terapeutti oli tosi hyvä, vaikka en ollut käynnyt vyöhyketerapeutilla pitkään aikaan niin olin vastaanottavainen. Aivopisteet olivat tiukkoja, en ihmettele. Vaikka yrittää elää ilman huolia niin se on helpompi sanottu kuin tehty. Rahapula on ollut kaverini viimeiset 6 vuotta ja se alkaa tympimään.
Aina olen pärjännyt ja olen elännyt läpi lamavuodet 92-95, nyt ei mitään siihen verrattuna. Rahahuoli istuu kovaa kiinni selkäytimessä, sitä työstän.  Kuitenkin pärjään päivä kerrallaan mentaliteetillä ihan ok, jotenkin saan aina, tai keksin mistä rahaa laskuihin. Ja joskus löytyy kahvi tai rahaa johonkin hoitoon , se ilahduttaa aina.

Olisihan se tietysti kivaa voida joku kerta maksaa liikkeen vuokra joskus ajallaan eikä aina tipotelleen, onneksi vuokranantajallani on ymmärrystä ja pitkä pinna 😊

Aamuhoidon aikana tunsin jotain liikkuvan sisälläni, varsinkin kun hän hoiti vasempaa puoltani jonka tunnistan olevan äitipuoleni. Surua alkoi tulla, koko päivän olen tuntenut pientä synkkyyttä, nyt kotona itken. En tiedä syytä, vielä, itku kuitenkin on aina puhdistavaa, joten annan tulla.

Surua ja itkua, pahoinvointia.

Olen tänään myös tuntenut kateutta, sitä en  saannut tuntea lapsena ja nuorena joten annan itseni tuntea sitä tunnetta. Olen kateellinen että ympärilleni oleville hyville ystäville tapahtuu tällä hetkellä paljon hauskoja ja mukavia asioita eikä minulle. Suon sen niille koko sydämmestäni, vaikka olenkin kateellinen. Se on on tunne minussa, ei niitä kohtaan.
Toivon itselleni myös uutta hauskaa, tunnen yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Tulen vain kotiin joka päivä työn jälkeen enkä tee mitään. Katson kelloa usein, milloin kehtaan mennä nukkumaan.
Luen kirjaa, pelaan pasianssia, katson leffaa, en jaksa mennä pesemään pyykkiä. Väsyttää, en halua edes tehdä dispenzan meditointi joka voisi olla ihan hyvä tällä hetkellä. Tunnen pientä pelkoa joten en tee sitä.
Vatsani on jännitynyt, pää ja keho uupuneita.
Oli tehokas hoito, tilasin uuden ajan. Aion purkaa se mikä tuntuu kehossani.

Kirjoittaminen ja jakaaminen

Huomasin aamulla kun katsoin whatsappiini että olen usein jakannut aamutunteeni eniten terapeutilleni mutta myös usein ystäville joilta olen sitten saannut kannustavia, auttavia ja ihania viestejä.
Niiden avulla aamuni ovat kääntyneet hyviksi ja päivä on taas iloa täynnä.
Joskus laitan facebookkiin omat hupsut videot jossa joko venyttelen tai filosofoin, sekin saa minut hyvälle tuulelle.
Tänään halusin kirjoittaa blogini, tunnen että tulen jakamaan tänne enemmän, säästän ystävieni aamut ☺
Se on myös hyvä kirjoittaa koska silloin istun kunnolla miettimässä mikä on feelis, kehossa, sydämmessä, päässä ja voinko itse tehdä asialle mitään. Mitä kehoni tarvitsee nyt.
Usein tulikuuma suihku, teetä, musiikkia pieni venyttely, lopuksi kahville jonkun ystävän kanssa ennen töihin menoa.

Takapakkeja tulee koko ajan

Aamut ovat usein vaikeita. Vaikka olen nukkunut yli kahdeksan tuntia kehoa särkee, tällä hetkellä kädet ja etureidet, tunnen jännitystä kehossa. Ajattelen usein että eikö tämä koskaan lopu.
Sillloin yritän muistaa ne kaikki aamut jolloin olen herännyt hyvin ja keho on ollut rauhallinen.
Tarvitsen vieläkin paljon unta, se auttaa.
Joskus kun herään yöllä, pää on täynnä huolia ja ajatuksia, laitan jonkun siihen sopivan meditaation soimaan youtubista ja usein onneksi nukahdan uudestaan.
Aamulla laitan usein hyvää musiikkia päälle ja zumbaillen, se auttaa myös, tanssi antaa ilon tunteen.
Joskus, kuten tänä aamuna, tunnen surua, laitoin bachia soimaan, joka on mielestäni sekä surullista että toivoa antava. Alavatsa reagoi musiikkiin, itku ei ole kaukana, tulkoot jos haluaa.
Olen iteknnyt ja ollut itkuisen näköinen niin paljon prosessini aikana etten enää välitä miltä näytän kun kuljen ihmisten parissa tai menen töihin.
Annan tulla vain, jos on tarpeellista.
Viime aikoina olen tuntenut kehossani uutta pelkoa jonka luulen on kiinni jotain mitä äitini on minulle tehnyt.
Voihan se olla tietysti se tosiasia ettei hän ollut siellä pienenä kun tarvitsin hänet. Avasin jonkun muiston siitä keväällä ja se tuntui niin isolta että hyllytin sen heti. En halunnut sinä hetkellä avata taas jotain uutta.
Se voi olla tämä muisti joka ilmoittaa tulonsa. Olen jo jutellut terapeuttini kanssa tästä. Kysyin että oisko ehkä hypnoosi hyvä idea ja hän oli sitä mieltä että voisi olla. Katsotaan vielä ja annetaan kehon ja mielen edetä omalla vauhdilla.
Meditoin tällä hetkellä taas vähemmän, yritän kuunnella ja olla kehoni kanssa siitä mitä se tarvitsee. Lepoa ainakin.
Altaalle uimaan menen myös, se on niin vapauttavaa olla ulkona ja veden lämmössä, tarvitsen paljon lämpöä.

Mietin miten onnekas olen

Mietin usein miten onnekas olin että lapsuuteni trauma avautui minulle, ymmärrän myös että olin tarpeeksi vahva itseni kanssa muuten se ei olisi avautunut.

Monet kulkevat läpi elämänsä avaamatta piilotettuja traumamuistoja, se ei ole mukavaa. Keho muistuttaa sinua siitä koko ajan olemalla sairas ja särkevän paikoissa tietämättä mitä se on.

Olen onnekas kun sain niin hyvän terpautin, oltiin heti samalla aaltopituudella, molemmat luottivat toiseen, mahtavaa.
Olen kulkenut hitaasti mutta varmasti eteenpäin, en kertaakaan kysynyt miten kauan tämä vielä kestää, en halunnut tietää sitä eikä kukaan osaa antaa vastaustakaan, olen kuunnellut itseäni.

Olen vaan niin onnekas ja onnellinen että minä olen minä, en vaihtaisi kehoani tai itseäni pois mistään.

Tunnistan usein omia käyttäytymisiä

Olen sosiaalisempi kuin ennen, tuntuu hyvältä ja tunnen että alan olla balansissa itseni ja elämäni kanssa. Valitsen paljon tarkemmin kenen kanssa haluan olla tekemisissä, jätän väliin myös sellaiset paikat ja tapahtumat missä en tunne olevani nahassani.

Käyn harvoin enää terapeutilläni, tiedän että hän on tallella tarvittaessa, käyn läpi pelkotiloja, jännityksiä ja muuta useimmiten yksin. Häneltä olen saannut niin paljon oppia, varsinkin miten voin löytää itsestäni tarvittavat työkalut juuri siihen avattuun muistoon. Joskus on helpompaa ja  menee ohitse minuutissa, joskus joku kiukku, pelko, ärtymys, jännitys tai pään pyöriminen voi kestää päiviä.

Tähän on tottuttu, se kuuluu elämääni, loppuelämääni varmasti, sen takia hoidan nämä asiat omalla taidoillani, jos ne eivät riitä niin tiedän minne mennä.

Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja rajoituksiani, osaan pytää apua ja parasta, osaan ottaa apua vastaan. Luotan ihmisiin taas. Se on ollut yksi isoista asioista elämässäni. Luotan myös itseeni että osaan luottaa sellaisiin ihmisiin johon kannattaa luottaa, he ovat luottokelpoisia, ainakin minulle.

Minua ei enää höynäytetä niin helposti.

Kun kerran näen enemmän ihmisiä taas, niin huomaan  monessa ihmisessä omia tuttuja käyttäytymisiä joita minulla oli kun en tiennyt mitä kannoin sisälläni. Usein tunnen ja näen että he kantavat jotain samaa tai vastaavaa kun minulla. Ovat vielä dissosaatiotilassa tai ei niin tiedän. En koskaan tule sanomaan tästä mitään koska se ei ole minun asiani ja voin tyetysti olla väärässä.