Kokemusasiantuntijakoulutus alkoi

 Viime viikon tiistaina aloitin kokemusasiantuntijakoulutukseni Hyvinkään Hyrian koulussa.

Joka tiistai kolme tuntia kokonaisen vuoden,

Oli aika hurja alku. Ryhmässämme on 14 henkilöä. Kaikki avasivat oman tarinansa, se, ja oman tarinansa avaaminen pitkästä aikaa sai kehon reagoimaan niin hurjasta että pari seuraavaa yötä ja päivää oli hyvin sekainen olotila. 

Kävin pari kertaa lihamyllyn läpi yöllä ja keho särki sekä yöllä että päivällä. 

Minulta avautui häpeä. Olin sitä mieltä että minä olin päässyt muiden verrattuna paljon helpommalla, olihan minulla aina ollut katto pään päällä, ruokaa, mahdollisuus opiskella, matkustaa jne

Samalla sanoin itselleni että en saa vähätellä omat kantamukseni. Ympärilläni on ollut tietysti ensin fyysinen väkivalta mutta hyvin paljon näkymätöntä henkistä väkivaltaa jota availlen koko ajan.

Se että isäni on ranskalainen nousi myös, rasismi jonka isäni sai kokea ja minä mukana nuorena. Uskon että minulle vähäteltäisiin se että tottakai tällaista tapahtuu kun isäsi on ulkomaalainen, ei meillä tällaista suomessa. Tämä uskomus on vain omien korvien välissä. Se istuu lapsuudestani, siitä miten isää kohdeltiin kadulla ja kaikialla kun liikuttiin yhdessä kaupungilla.

Avasin tuntemukseni whatsupp ryhmäämme, vaikka minua pelotti miten kirjoitukseni otettaisi vastaan. Kirjoitin siis vain kehotuntemuksista ja jännityksen raukeamisesta. Onneksi monet muut avautuivat ja tuntui oikein hyvältä.

Tiistaina sinne taas. On hurjan ihanaa etta pääsin tällaiselle koulutukseen, olen tosi tosi kiitollinen 

Uusi vuosi 2021

Uusi vuosi, uudet kujeet :)

En ehkä sitä sanoisi näinä aikoina. Uudet kujeet on vaikeata keksia kun kaikki on vähän "hollilla".

Sen voi kuitenkin kertoa omasta elämästäni että olen tällä hetkellä hyvin kiitollinen työtön toiminimi (Nano) yrittäjä. Saan Kelalta vielä kesäkuun loppuun asti työttömyysrahaa joka auttaa minua elämän rauhallista elämää Sylvikoirani kanssa jonka kanssa me käydään iloisesti ulkona kolme kertaa päivässä mikä on aivan parasta tällä hetkellä.

Se että saan päivärahaa tarkoittaa myös sitä että en saa tienata enemmän kuin 300€ kuukaudessa ja se on ihan ok. Tämä kaikki pitää minut myös poissa uuden aloituksen ajattelemisesta. Jarrutan, ja se on myös tosi hyvä taito osata, tällaiselle "kyllä minä keksin jotain uutta tekemistä" ihmiselle joka sponttanisesti hyppää ja tekee kaikkea joka tulee nenään eteen... ajattelematta.

Pysähtyminen on myös iso osa omasta eheytysmatkastani.

Kun kerran pysähdyin kunnolla viime kesänä niin tottakai kehoni ja mielen muistoilla oli taa aikaa nousta esille kun ei ollut koko ajan actionia.

Minun oli myös lähdettävä maalta missä olin paljon alkukesästa, koska siinä on vielä paljon "vanhaa" energiaa ja muistoja, sekä lapsuudestani että perheajasta joka välillä oli raastavaa. Minulle nousi varsinkin yöllä paljon ahdistavia tuntemuksia joiden kanssa yritin olla niin ettei menisi uudestaan piiloon.

Onneksi minulla oli ihana ystävätär mukana tekemässä etätöitä. Hän oli paras terapia, ettei tarvinnut olla yksin sekä kuuntelemiseen. Vaikka jotkut asiat ehkä kuullostivaat oudoiltahän aina vain jaksoi kannustaa, että hienoa että pystyt ja olet paras, vautsi mikäö ystävä ! 

Loppukesän ja loppuvuoden olin enimmäkseen kaupungissa. Lande yksin ahdisti. Ja, siellähän se minua odottaa, ei se minnekään lähde. Kävin siellä kun sain jonkun nuorison tai kaverin mukaani.

Tämän talven aikana olen käynnyt tukihenkilökursseja, ollut vähän aktiivinen Dakonissa D asemalla Kalliossa. oppinut streaamaamaan,opetellut kaikenlaista uutta ilmaiskurssien kautta, tehnyt jonkun verran Tarot tulkintoja sekä vain ollut.

Alkuvuodesta sitten avautui hyvin syvälle piilotettu osa minusta , yksi,  ehkä viimeinen piilotetuista sisäisistä lapsistani.

Se oli se joka on ollut tulossa koko vuoden. Jarrutin siihen että pääsin terapiaan. Oli taas kerran hurja kokemus, löydettin hänet, otin hänet sydämmeeni. Luulin että hän oli kuollut, mutta olikin vain uupunut ja hänellä oli vaikeata luottaa siihen että olimme taas yhdessä ja että hänkin oli osaa meistä nyt ja että hänestä pidetään nyt hyvää huolta. Kävin taas lihamyllyn läpi ja pari päivää tämän jälkeen olin ihan kauhuissaan siitä että ystyisinkö pitämään hänet elossa sydämmessäni. Välillä luuli hänen kuolleen kun oli niin pieni ja hiljainen kunnes näin ja tunsin että hän hengittää hyvin hiljaa. 

Olen hyvin iloinen nyt siitä että minulla ei ole paljon ohjelmaa. Saan pitää hänestä huolta ja antaa hänelle lämpöä ja elämänvoimaa. Olemme kaikki yhdessä, pidämme toisistamme huolta koska meidän kuuluu elää ja hengittää yhdessä tässä ihanassa kehossa

 

What do you want to do ?

New mail

Taustani , rikkaus

Mietin välillä oman taustani.  Olen siitä tosi iloinen ja ylpeä.

Äitini puolelta olen neljäsosa saksalainen, isoäitini oli Kölnistä ja toinen neljäsosa on suomenruotsalainen, isoisäni oli Korsholmista, Vaasan läänistä.

Isä puolesta ilen puoleksi ranskalainen. Toulousesta, etelä ranskasta.

Isäni oli yrittäjäperheestä, äitini tuli uusirikkaasta patriarkaalisesta perheestä jonka tausta ainakin isoisöni puolesta oli luterilainen. 

Molemmat vanhempani olivat onneksi hyvin liberaaleja eivätkä ollenkaan kirkonkävijöitä. Sanoisin melkein ateisteja enemmön.

Äitini puolelta tyttöjä ei oikein laskettu, sääli kun kerran isoisälleni tuli vain kaksi tytärtä. Isäni puolesta luulen että siellä arvostettiin tyttöjä enemmän. Ainakin isäni oli hyvin tasavertainen veljeni ja minua kohtaan.

Kieliä saatiin ilmaiseksi kiitokset taustamme 5 ja koska isoäitimme äidin puolesta oli tosi tarkka käytöstavoista ja kestitti aina  ihania illallisia niin me opimme käyttäytymään myös.

Veljeni ja minä olemme kyllä kuin kala vedessä missä vain mailmassa. Se on rikkaus. 

Uusi sivu käännetty

 Nyt olen mielestöni tarpeeksi avannut traumataustani. 

Kirjoittanminen on ollut minulle yksi hyvä tapa purkaa asioita ja päästää irti muistoista. 

En ole lukenut tekstejäni viimeisen vuoden aikana joten en enää edes muista mitä olen tähän kirjoittanut. Eikä minua edes kiinnosta enää. Se on minusta hyvä merkki. 

Olen siis päästänyt irti ja jatkan matkaani tekemään ja ajattelemaan jotain uutta.

Vertaistuki

Kävin eilen yhdessä yhdistyksessä missä yritetään auttaa seksuaalihyväskikäytön uhre ja mistä pitäisi yhdistyksen mukaan saada vertaistukea.

Luulin että se oli vuosikokous, mutta olikin ilta missä juteltaisiin tekijöistä. 

Mikä liikkuu tekijöiden päässä kun ne tekevät tällaista. 

Minulla oli tosi vaikeata ymmärtää miten ihmeessä nämä muut 5 henkilöä on löytänyt tänne, sen verran huonosti oli infottu missä kokous on ja mikä oli aihe jne.
Jälkeenpäin yritin etsiä mikä eilisen illan aihe nimi oli mutta niiden nettisivuilla en löytänyt mitään infoa siitä. Se oli vain  laitettu Facebook sivulle, sitä en ollut vielä selaillut.

Vetäjänä oli kaksi mukavaa naista, esittelivät itseänsä sosiaalityöntekijöinä, seksiterapeuttinä, mindfullnesscouchi , ja jotain muutakin mitä en muista. Ihan hyviä ja päteviä varmasti.

Illan vetäjänä oli psykoterapeutti, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja joka kuvasi illan esityksen niin  että voisi jakaa tämän tiedot ja osaamisen kaikki ryhmiin ympäri suomea.

Yksityisyyttä varjeltiin hyvin, se oli hyvin hoidettu. Kysyttiin saako ääni kuulua nauhalle, naamoja ei tietysti kuvattu. Vain vetäjää itse.

Minusta intressit menee risttin. Hallituksessa istuva ei minusta saisi olla ohjelman vetäjä tai muu expertti. Se että hän moneen kertaan toisti  meille että häntäkin on setä lähenellyt hänen ollessan 12 v ei tee häntä expertiksi siitä miten varhaislapsuudessa tapahtunut hyväksikäyttö on tehnyt ihmiselle.Hän oli työskennelyt myös vankiloissa joten ehkä sen takia hänen mielestä illan teema oli hyvä, en tiedä.

Se että mietitään mitä on tekijän teon takana on mielestäni ihan typerää. Sillä ei ole mitään tekemistä uhrien eheytysmatkalle, päinvaoistoin. Me halutaan korjautua ja päästäämään irti niin että voidaan antaa anteeksi tekijälle.

Tässä käytettiin turhaa aikaa tekijälle eikä uhrin parantamiseen. Ei meidän kuulu ajatella tekijän motiivia, hänellä on omat traumat,  meidän kuuluu keskittyä itseemme.

Oma mielepiteeni on että tekijät on yhtä paljon uhreja kuin me muut, ero on vaan siinä että yhteisömme ei näe heitä uhrina joten niitä ei yritetä auttaa. Niitä heitetään vankiloihin ja jos vankilat antaa heille vähän terapiaa niin hyvä. Näkemys tekijästä oli hyvin yksitoikkoinen, puolet tekijöistä on psykopaatteja ja muut jotain vielä kauhempaa, roskasakkia.
Onneksi isäni ei koskaan laitetty syytteeseen siitä mitä hän teki minulle. Olen äärimmäisen iloinen siitä.

Tällaista on monessa yhdistyksessä, siellä on aina aitoja ihmisiä jotka haluavat auttaa muita mutta koska niillä ei ole sitä uhrin kokemusta niin fiksuja experttejä psykiatrit ja psykoanalyytikot voivat astua kuvaan.

Ekspertit ja muut sanovat että uhreja täytyy suojata. Pöh. Mistä? Olemme jo kokeneet paljon pahaa, me ollan hyvin vahvoja , tarvitsemme vain hyvää terapiaa eheytymiseen.

Meitä taytyy auttaa, kuunnella, kannustaa sekä antaa meille ääntä ja tietysti hyvää terapiaa.

Uhri sana on negatiivinen, voisi käyttää mieluummin sana potilas, sekin on jo parempi,.

Vertaistuessa on paljon parantamista. Silloin kun istuimme iltaa tässä yhdistyksessa niin tunsin että sain omalla kokemuksellani, tieto-taitojani erillaisista terapiamuodoista muille osallistujille positiivista ja kannustavaa tietoa että kaikesta voi korjautua, kunhan vain löytää sen oman tavan sehdä sitä. 

Illan vetäja ei osannut vastata mikä dissosiaatio oikein on. Tiedän että siitä puhutaan vielä aika vähän, se ei ole hyvä syy jos olet tällaisen ryhmän johtaja. 

Me jotka voimme jo niin hyvin että elämme kokonaan niin sanottua tavallista elämää, olemme töissä, meillä on parisuhde, hyvää seksiä, hyviä perhesuhteita, emme tarvitse enää terapiaa. Emme elä yhteiskunnan rahoilla, emme ole luusereitä, rikkinäisiä ihmisiä. Olemme vahvoja eheitä ihmisiä, hyvällä itsetuntemuksella ja itsetunnolla.

Miksi ette pyydä meitä mukaan auttamaan ja kannustamaan vielä eheytysmatkalla olevia ihmisiä.

Meitä ei kuultu silloin lapsena, ja nyt taas meitä ei kuunnella !

Me halutaan tulla kuultuksi, meillä on apuvälineitä joista voi olla hyötyä muille, ei meitä tarvitse pitää pumpulissa, sehän vasta on ärsyttävää.

Enemmän ihmisiä hävettää ja pelottaa kun niistä kerron, mutta kun kerron vähän huuumorilla ja faktapohjaisesti ilman voivottelua niin siitä tykätäänkin.

Siis, miksi ei meitä anneta puhua ?

Minulla on tietotaitoa omasta takaa itsemurha yrittäneenä ja seksuaalisesti hyväksikäyttettynä pikkulapsena joka tekijä oli oma isä. Se on vielä kiemurampi teko.

Dissosaatiosta minulla on myös paljon tietoa, olenhan kävelevä esimerkki 😊

Olen ilmoittautunut syksyksi alkavaan kokemusasiantutija  koulutukseen, toivottavasti pääsen siihen. 

What do you want to do ?

New mail

Kehon kanssa keskustelua

Nyt on noin pari viikkoa oksennusmuistoni avaamisesti.

Miten voin? 

Mieleni voi hyvin, pari yötä olin levoton, näin ihme unia ja heräsin usein, kehoni ja sydämmeni särki. Välillä sumuinen ja sekainen olo, ne ovat nyt poissa. Mieleni on kirkas, muisto ei enää elä mielessäni. Tulkoot oksennus sitten jos tulee vatsatauti. Tiedän etten tule enää dissosoimaan, se on ohi.

Sydämeni särkee vähemmän nyt, kohta ei ollenkaan.

Mutta, hmm, kehoni. Sillä on vaikeata päästää irti. Vihapisteeni vihloo oikeassa kyljessä. Polveeni on tullut vettä, on vaikeata kävellä. Niska ja alaselkä särkee, ne paikat missä kannat traumat. Kehossa on paljon jännitystä, varsinkin yöllä joten herään usein väsyneenä.

Mitä lääkettä tähän. Kävin terapiassa perjantaina, jälkitarkastuksessa 😊 Oikeasti juteltiin vain ja tiedostettiin että voin oikeasti ihan hyvin, tällaista nyt vaan nousee välillä.

Päätettiin että teen Tappingiä, taputtelen kehoani joka päivä. En ole tehnyt sitä pitkään aikaan, joten se on varmasti hyvä lääke. 

Tappingin näen itse kun dialogi mielen ja kehon välillä. Juttelen  usein kehoni kanssa, mutta yhdistetty tappingiin niin saat paremminn yhteyden siihen. 

Yhdistymme, ja sehän on se tarkoitus. Siis keho ja mieli. Olemme elänneet niin paljon erillään trauman takia niin yhteiselo ei ole itsestäänselvyys meille. Sekä myös toistemme luottaminen. Uskon että kehoni vielä työstää luottamuksensa mieleeni. Se on joutunut pettymään niin monta kerta, kun en ole tajunnut, ymmärtänyt mikä on oikein tai väärin tapa kohdella kehoani. 

Taputan, hieron kipeitä paikkoja, laitan lämpimää päälle, menen lempeään hierontaan, pyöräillen hitaasti, nautin raikkaasta ilmasta, menen uimaan lämpimään kun se tuntuu hyvältä. 

Vielä kun oppisin olla syömättä liikaa, tai reagoivan asioihin ja kaikkeen syömällä , niin se olisi hyvä. Onneksi syön jotenkuten terveellisesti. Yritän kuitenkin olla kiltti itselleni, eikä ankara. Suvaitsevainen 🤔

Minulla on hieno ja mahtava keho, se on kokenut kovia tosi pitkän ajan. Olen siitä tosi ylpeä, en vaihtasi sitä mihinkään muuhun kehoon. Rakastan sitä juuri sellaisena kun se on nyt. Mieleni ja sydämmeni ovat myös mahtavia, paljon on korjattu, mikä on oikein ja mikä on väärin itseäni kohtaan alkaa olla paketissa. Sydämmeni on vahva ja lyö ihanasti, hengitän hitaasti ja varmasti. Olen hyvin elossa ja olemme kaikki kehon osat hyvin yhdessä.

Meillä on vielä paljon yhteisaikaa. Aiomme elää satavuotiaaksi.

Jotain isompaa nousi, miten hoidan sen

Monen vuoden aikana heräsin yöllä siihen että haluasin oksentaa. Oksennus nousee ylös kurkkuuni ja herään. Suuhun tulee hapan maku joten tiedän että se on tapahtunut.

Ennen se oli ehkä vain joka toinen, kolmas kuukausi, viimeisten kuukausien aikana se tuli useammin. Näin tiedostin että nyt on aika mennä terapiaan, nyt olen valmis avaamaan muiston, ja tätä muistoa en pysty enkä halua avata yksin.

Paikan päällä aloitetaan Emdr , silmäterapialla. Ei kestänyt kauan kun olin ja elin sitä muistoa kun isäni käytti minua hyväkseni laittamalla elimensä suuhuni. En päässyt peruuttamaan koska siinä oli seinä vastassa.

Oksensin, en voinut muuta, hän ei tykännyt siitä ja kielsi minua koskaan oksentamasta taas. Ja näin tein. En oksentanut enää. Tai, muistan kun kerran oli vatsatauti kotona, olin noin 9 vuotias, oksensin, heräsin sen jälkeen pytyn vierestä. Olin dissosioinnut. Ehkä tämä tapahtui monta kertaa, en vaan muista.

Kun muistoni avautui terapeuttini luonna hän kysyi jos saisin laittaa kätensä olkapäälleni, sanoin kyllä. Hän kysyi mitä minun teki mieli tehdä nyt. Yritin mennä taaksepäin, katseeni meni ylös, tajusin että se ei ollut oikea tapa. Sitten työsin hänet pois. Silloin melkein dissosioin, kehoni reaktio oli tähän niin valtava. Pysyin täällä ja tehtiin vielä taputus kierroksia. Kieleni ja kehoni rauhoittui, oli hurja fiilis että olin pystynyt avaamaan taas kerran ison asian.

Olin tehnyt muutoksen, olin tehhyt sen mitä olisin halunnut tehdä lapsena mutta jota en pystynyt tekemään silloin.

Miltä nyt tuntui? Tunsin olevani paljon eheämpi, läsnä ja minä tässä kuin pari vuotta sitten.

Tiedän että jälkimaininkia tulee vielä, tiedän että oksennan joku yö tai päivä , pysyn täällä, en dissosioi.

Nyt tuntuu että olen niin pitkällä muistojeni kanssa että kun joku muisto nousee, enkä pysty avaamaan sitä yksin menen terpeuttini luokse. Sama kuin jos on hammassärkyä niin menet hammaslääkärille.

Vautsi, mahtava fiilis.