Loma

Olen kohta ollut 4 viikkoa lomalla, enimmäksen yksin, maalla.

Tämä on energialähteeni, tässä olen todella kaikista lähin maanäitiä. Kun laitan jalat maahan niin tunnen energian virtaavan ylös kehooni, se on mahtava tunne. Hiljaisuus on myös ihana.

Rakastan kaupungin kolinan ääni Hakaniemessa missä nukun läpi vuoden ikkuna auki, täällä kuuntelen harvemmin musiikkia ja voin istua laiturilla vaikka kuinka kauan. Kuikat pitävät usein ääntä, kuuiikku, rakastan sitä ääntä.

Vaikka meri on ihanan villi ja vapaa ja on minulle tosi tärkeä niin metsän hiljaisuus, rauhallisuus, peikkomaisuus, peilikuvilla järvellä on maaginen.

Tätä vielä vähän yli viikon, sitten alkaa uudet kujeet töissä ja kotona.

Rakastuminen

Rakastuin ensimmäisen ja viimeisen kerran ollessani 18 vuotias.

Oli ihana olla rakastunut ja lopulta tavattin ja ruvettiin styylaamaan kuten silloin sanottiin.

Seksin tultua mukaan kuvaan jotain tapahtui minussa. Menin jotenkin sekaisin.

Nyt ymmärrän  miksi se ei toiminut. Isän rakkaus oli  rakkaus jossa oli yhdistetty vanhempan rakkaus ja seksi . Olin jotenkin rakastunut isääni isän tavoin mutta myös rakastajana. Tämä on tosi vaikeata selittää,

Tiesin vain että, lopetettuani tämän suhteen en aikoinut enää koskaan antaa itselleni mahdollisuuden rakastua, se teki liian kipeetä.

Se oli itsesuojeluvaisto ja se toimi. Oli minulla suhteita sen jälkeen. Kaikki olivat hyviä mukavia, otselleni sopivia, en vaan koskaan ollut rakastunut.

Korjaan ylläolevan tekstin vielä jossain vaiheessa, nyt tuntuu olevan vielä liian aikaista saada tunteeni paperille, pidän sen tässä jotta en unohda, tämä on tosi tärkeä asia.

Joka toinen tyttö, joka kolmas poika

Se lause on  jäänyt vahvasti mieleeni.

Itkin sitä alussa koko ajan. Usein katselin lapsia ja mietin onko tälle tehty pahaa, tai tälle, olin välillä ihan surkea kun ajattelin kaikkia lapsia maailmassa,  en pystynyt auttamaan tai tekemään yhtään mitään niiden hyväksi.

Kuulun yhteen 6 hengen tyttöporukkaan, olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta ja sinä vuonna , 2010, kun tavattiin juteltiin tästä. Yksi muisti että kun hän 16 v oli olut tätinsä luona lapsenvahtina, niin tädin miesystävä oli tullut kotiin, yrittänyt suudella ja kopeloida. Onneksi hän sai soitettua poikaystävälle joka ehti pelastamaan. Toinen että kun hän odotti äitinsä ihan pienenä tyttönä balettikoulun jälkeen , mies oli kävellyt ohi pimeässä, oli talvi, ja laittanut kätensä hänen housuihinsa. Sitten oli yksi jossa tunnen että hän kantaa jotain samantyyppistä kun minä mutta en voi tietysti tietää jos hänkään ei tiedä. Siis kuudesta tytöstä, ainakin kolme varmaa tapausta.

Huomasin että oli helppoa puhua tällaisista asioista, kun pysyttiin faktoissa, ilman voivotusta , sekin auttoi.

Marraskuun 20 päivä on lasten oikeuksien päivä. Sinä vuonna oli pitkä ja kiinnostava kahden aukeaman juttu tytöstä jota oltiin ensin silpottu, sitten raiskattu ja sitten myyty jonnekin. Lopuksi hänet pelastettiin ja hän sai terapiaa, lämpöä, ymmärrystä, siis uuden elämän. Hän oli 26 v. Hän oli iloinen, kiitollinen, rakasti elämää. Hänestä oli aivan mahtavan kaunis ja aurinkoinen kuva.

Se oli minulle kuin energiaruiske. Jos hän pystyy olemaan näin positiivinen ja iloinen elämässään niin sitten minäkin pystyn. Ja aion korjautua, aion olla iloinen, aion elää täysillä. aion tehdä kaiken ja satsata kaiken siihen että nautin loppuelämästäni.

Ne kaikki kurjat tarinat mitä olin lukenut alussa eivät olleet tuoneet mitään energiaruisketta, päin vastoin, siinä kertomukset olivat kauhutarinoita. Monet naiset olivat katkeria.

Häpesin itseäni ja miten olin itkenyt omaa surkeaa ja hirvittävää lapsuuttani.

Jotain hyvää ne katkerat tarinat olivat antaneet minulle. Päätin että koska minulla on hyvä terapia niin aion korjautua kokonaan, en jätä mitään hoitamatta. Mieli, keho ja sydän. Aion vielä rakastua ja haluan myös hyvän ja oikean seksielämän. Ja eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa, Ei ole vaihtoehto jättää jotain korjaamatta. Se päätös oli hyvä, välillä kun oli aika rankka eheytymisaika ja olin todella väsynyt sain siitä ajatuksesta aina lisää virtaa.

Tunnen itseni kuin Fenixlintu

Uusi tie

Vaikka olin shokissa ja sumussa niin jollain tavalla olin helpottunut.

Kaikki ihmeelliset tuntemukset, pääpyörimisiä, masennuskohtauksia, ihmeellisiä kipuja eripuolilla kehoa  jotka tulivat aina välillä elämääni ja kehooni ja joista olin käynnyt psykiatrin, terapeutin, eri lääkäreiden luonna saamatta mitään apua oli vihdoinkin saannut syyn.

Ja tärkein, sain syyn miksi olin yrittänyt itsemurhan.

Terapia oli juuri sopiva minulle, sain heti apua miten pärjätä yksin pelkojeni ja shokkitilani kanssa, miten pysyä ikkunan sisällä saamatta psykoosin. Miten ylipäätänsä pärjätä tällaisen asian kanssa. Kerrankin tunsin saavani oikeanlaista apua ja joku joka ymmärsi ja joka oli osaava.

Meni pari kuukautta ja tajusin että en pystynyt olemaan enää kotona mieheni kanssa. Tulehtunut yhdessäolo ei auttanut tai tukenut eheytymisprosessiani. Ymmärsin että minu  piti saada olla rauhassa ja sitä en ollut yhteisessä kodissamme.

Löysin toukokuussa isomman yksiön kalliossa ja ilmoitin miehelleni että muutan sinne väliaikaisesti, tai niin kauan kun tarvitsen eheytymiseeni. Hän ei ollut siitä olenkaan tyytyväinen mutta ei voinut muuta kuin suostua.

Olimme vielä kesän yhdessä maalla, muutin pois elokuussa viikkoa koulu  aloittamisen jälkeen. Lapset olivat viikkovuoroin luonani ja olimme hankkineet kissan maalta joka asui enimmäkseen minun luonani.

Sain onnekseni enemmän työvuoroja kahvilassa missä olin aina välillä töissä ja kävin terapiassa keksi kertaa viikossa. Muuta en jaksanut. Työ ja arkirutiinit lasten kanssa piti minut kiinni normaali elämässä.

Muutin isoon yksiöön. Rakennutin parven tytöille, Nuorin lapsi ja minä nukuimme sen alapuolella isossa sängyssä jonka sain veljeltäni. Monta kertaa nukuimme kolmistaan siellä, minä kahden nuorimman lasten keskellä. Kesällä meille tuli Emmy, maatiaiskissa naaapurilta.

Nyt jälkeenpäin olen hyvin kiitollinen siitä ajasta. Löysimme yhteiselon, läheisyyden, vähän keskustelutaidonja  myös mahdollisuuden purkaa huonoa oloa yhdessä. Vaikeita asioita, kun koommunikaatio oli ollut aika vähissä viimeiset vuodte. Keittiössä oli siivouskaappi jonka pidimme tyhjänä, se oli paikka minne sai mennä jos halusi olla yksin, oli vihainen tai halusi murjottaa. Sisällä oli taskulamppu ja kynä. Seinille sai kirjoittaa ja purkaa pahaaoloa, valo koska kaikki eivät tykkää pimeästä, kuten minä.


Luin aika paljon hyväksikäytöstö, erillaisia ihmistarinoita, traagisia tietysti, monet korjautuivat, ei aina kokonaan.

Joka kolmas tyttö ja joka viides poika mailmassa hyväksikäytetään.

Itkin tätä usein. Jos näin kolme pikkutyttöä kävelevän kadulla rupesin itkemään. Se oli minusta niin epäoikeudenmukaista, lapsille ei saa tehdä pahaa, ne ovat avuttomia.

Tieto avautui minulle

Olin 49 vuotias kun tieto tapahtuneesta avautui minulle. Naimisissa, kolme lasta, tein yrittäjänä aina välillä hommia kollegoilleni ja välillä itselleni. Mieheni kanssa olimme olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta.

Olin edellisenä syksynä käynyt Rikosuhripalvelun tukihenkilökurssin ja valmistunut siitä juuri ennen joulua ja olin juuri saanut ensimmäisen uhrin jolle minä olin tukihenkilö. Nuori tyttö jonka mies oli moneen kertaan pahoinpidellyt. Tapasin hänet pari kertaa.

Menin hierontaan ja energiahoitoon Maaliskuun perjantaina 13 päivänä. Hoidon jälkeen sanoin ääneen että nyt tiedän ja tiedostan että isäni on käyttänyt minua hyväksi lapsena.

En oikein tajunnut mitä olin itse ääneen sanonut. Menin shokkiin. Tiesin että mitä juuri oli sanonut oli totta mutta samalla en voinut uskoa että se oli totta. Se oli ihan absurdia, ihan hullua. Kuitenkin tiesin että se oli totta.

Lähdin zombina kotiin, kerroin miehelleni, hän sanoi että hän auttaa ja tukee minua niin paljon kun pystyy ja osaa. Näin ainakin muistan sen, en ole ihan varma koska olin ihan sumussa, en oikein tiennyt mitä tehdä. Sain ystävältä nimen terapeutille joka oli hoitanut tällaisia tapauksia joten soitin ja sain ajan kolme viikkoa myöhemmin.

Niistä viikoista en muista oikeastaan mitään muuta kun että olin kuin sumussa.

Ilmoitin Rikun yhteyshenkilölleni tapahtuneesta. Hän sanoi että niin tapahtuu aina välillä, jollekin tämä on laukaisia joka avaa muistoja menneisyydestä. En saanut enää olla tukihenkilö ja yhteyshenkilö piti minuun yhteyttä monta vuotta tarkistaakseen miten minulla meni, olen hänelle hyvin kiitollinen.

Vaiheet elämässäni

Näin jälkeenpäin tiedän että ensimmäiset 20 vuotta elämästäni menivät mukavvusalueen riman alla, sen tunnistan. Se että pääsin niistä läpi oli kiitos kaikkien ihmisten, aikuisten ja ystävien jotka antoivat minulle rakkautta, iloa ja toivoa.

Lapset pärjäävät hyvin vähällä oljenkorsilla, ovat hyvin sitkeitä ja hyvin elämänrakastavia.

Seuraavat 10 vuotta olivat ylämäkeä, olin niin paljon ulkomailla tai elin yksin omassa kämpässäni, Jotain poikakavereita oli, mutta ei kukaan niin vakava etttä olisin muuttanut yhteen asumaan. Vahvistin itseäni ja pärjäsin.

Sisällä oli asioita joita en ymmärtänyt mutta tiedostin, en päästänyt itseni rakastumaan ja ihmettelin aina välillä miksi jäin koukkun siis magneettini meni päälle jonkulaisten miesten kanssa. Se oli raastavaa ja saatui sydämmeen , ja kehoon. Joka kerta oli vaikeata päästä irti..

Seuraavat 12 vuotta olivat elämäni parhaat vuodet, sen jälkeen alkoi taas alamäki.

Se vuosi kun täytin 50 v oli paras vuosi. Sen jälkeen takkuinen mutta hyvä ylämäki jatkuu vieläkin.

Ensimmäinen kerta kun sanoin ei ääneen

Täytin 30 v , yritystä oli pyöritetty vähän yli pari vuotta, isän kriisi jatkui, minä kiersin Suomea reppurina ja möin kankaita, opin suomenkieltä paremmin ja olin hyvä myymään ja tykkäsin siitä myös.

Olessani Helsingissä yritin olla mahdollisimman vähän tekimissä isäni kanssa. Päätin jossain vaiheessa muutta toiseen viereiseen olevaan liiketilaan, koska en ollut valmis eikä minulla ollut mahdollisuutta ostaa hänen tarjoamaansa liikehuoneistoa. Maksoin hänelle jo vuokraa sekä aika korkean konsulttipalkkion (jonka hän oli määrännyt) siitä että hän teki paperityöt.

Lama tuloa alkoi tuntumaan ja luulen että Isäni pelästyi, reaktio siihen oli vielä pahempi kritiikkiryöppy, Kaikki mitä tein oli väärin, kauppa oli hirveän näköinen , sotkuinen, likainen jne... en saisi myytyä mitään jos jatkan samalla lailla. Jos olin puhelimessa asiakkaan kanssa kun hän tuli, sanoin nopeasti että pahoittelen, soitan takaisin kohta, koska tiesin että isäni rupeasi kesken keskusteluni kritisoimaan, kirjoittamaan lapulla mitä minun piti sanoa, eikä siitä tulisi mitään.

Yksi päivä hän tuli taas , oli pahempi kun koskaan, silloin minulla pimahti. Minulla oli kuppi kädessä jonka heitin lattialle, en tiedä sanoinko minä ei tai lopeta, sitä ainakin ajattelin ja lähdin ulos. Kotiin viereiseen yksiööni. Siellä tärisin pari tuntia, sekä pelosta ja kiukusta, miettien mitä tehdä. Minun teki mieli vaan paeta ja jättää hänet kaiken duunin kanssa koska hän kerran oli sitä mieltä että hän teki kaiken oikein ja minä väärin. Mutta sitten taas tiesin että se oli päinvastoin ja että hän olisi tosi pulassa jos jättäisin hänet. Olenhan aina hoitanut hänen asioitaan. Mietin myös miten hän oli aina ollut niin hyvä isä ja pitänyt minusta niin hyvää huolta lapsena ja nuorena. Enhän tiennyt mitä taustalla oli.

Menin takaisin töihin , en sanonut mitään enkä katsonut häneen ja olin helpottunut kun hän aika nopeasti lähti. Tunsin että pelotin häntä, olin ensimmäisen kerran elämäni aikana sanonut häntä vastaan.

Parin päivän jälkeen sain häneltä pitkän kirjeen jonka en jaksanut lukea kokonaan, suurin osa oli kritiikkiä mutta myös ilmoitus että hän ei aio enää auttaa liikeasioissa ja että olisi parempi että emme tekisi työtä yhdessä enää.

Kirjeitä tuli paljon, en ole pystynyt lukemaan puoletkaan, ne ovat niin täynnä ilkeyksiä. Satutti ja tunsin itseni aina kurjaksi monta päivää niiden jälkeen. Minulla on ne vieläkin, ehkä heitän ne menemään joku päivä. Niitä ei kenenkään tarvitse lukea, niin ei saisi koskaan kirjoittaa kenellekkään.

Samalla hän ilmoitti että minun piti ottaa kaikki hänen ottamansa lainat  minun nimelleni sekä maksaa hänelle tehdystä työstä 200.000 markkaa. En voinut muuta kun suostua, en osannut muuta.

Onnekseni minulla on kiltit sukulaiset jotka takasivat lainat ja luottivat minuun. Olin ja olen siitä tänäkin päivänä hyvin kiitollinen. Sain maksettua kaikki lainat, laskut ja ulosottovelat. Viimeinen maksu maksoin 8 vuotta myöhemmin ja se tuntui todella mukavalta ja helpottavalta. Onneksi olin hyvä myyjä ja tykkäsin siitä työstä.

Isäni kanssa emme sen päivän jälkeen koskaan puhunneet työasioita, Hoidin kyllä vielä hänen asioitaan kun hän asui Nizzassa naisystävättärensä kanssa eläkepäiviään, se oli hänestä itsestäänselvyys ja minä vaan hoidin ajattelematta.