Uusi tie

Vaikka olin shokissa ja sumussa niin jollain tavalla olin helpottunut.

Kaikki ihmeelliset tuntemukset, pääpyörimisiä, masennuskohtauksia, ihmeellisiä kipuja eripuolilla kehoa  jotka tulivat aina välillä elämääni ja kehooni ja joista olin käynnyt psykiatrin, terapeutin, eri lääkäreiden luonna saamatta mitään apua oli vihdoinkin saannut syyn.

Ja tärkein, sain syyn miksi olin yrittänyt itsemurhan.

Terapia oli juuri sopiva minulle, sain heti apua miten pärjätä yksin pelkojeni ja shokkitilani kanssa, miten pysyä ikkunan sisällä saamatta psykoosin. Miten ylipäätänsä pärjätä tällaisen asian kanssa. Kerrankin tunsin saavani oikeanlaista apua ja joku joka ymmärsi ja joka oli osaava.

Meni pari kuukautta ja tajusin että en pystynyt olemaan enää kotona mieheni kanssa. Tulehtunut yhdessäolo ei auttanut tai tukenut eheytymisprosessiani. Ymmärsin että minu  piti saada olla rauhassa ja sitä en ollut yhteisessä kodissamme.

Löysin toukokuussa isomman yksiön kalliossa ja ilmoitin miehelleni että muutan sinne väliaikaisesti, tai niin kauan kun tarvitsen eheytymiseeni. Hän ei ollut siitä olenkaan tyytyväinen mutta ei voinut muuta kuin suostua.

Olimme vielä kesän yhdessä maalla, muutin pois elokuussa viikkoa koulu  aloittamisen jälkeen. Lapset olivat viikkovuoroin luonani ja olimme hankkineet kissan maalta joka asui enimmäkseen minun luonani.

Sain onnekseni enemmän työvuoroja kahvilassa missä olin aina välillä töissä ja kävin terapiassa keksi kertaa viikossa. Muuta en jaksanut. Työ ja arkirutiinit lasten kanssa piti minut kiinni normaali elämässä.

Muutin isoon yksiöön. Rakennutin parven tytöille, Nuorin lapsi ja minä nukuimme sen alapuolella isossa sängyssä jonka sain veljeltäni. Monta kertaa nukuimme kolmistaan siellä, minä kahden nuorimman lasten keskellä. Kesällä meille tuli Emmy, maatiaiskissa naaapurilta.

Nyt jälkeenpäin olen hyvin kiitollinen siitä ajasta. Löysimme yhteiselon, läheisyyden, vähän keskustelutaidonja  myös mahdollisuuden purkaa huonoa oloa yhdessä. Vaikeita asioita, kun koommunikaatio oli ollut aika vähissä viimeiset vuodte. Keittiössä oli siivouskaappi jonka pidimme tyhjänä, se oli paikka minne sai mennä jos halusi olla yksin, oli vihainen tai halusi murjottaa. Sisällä oli taskulamppu ja kynä. Seinille sai kirjoittaa ja purkaa pahaaoloa, valo koska kaikki eivät tykkää pimeästä, kuten minä.


Luin aika paljon hyväksikäytöstö, erillaisia ihmistarinoita, traagisia tietysti, monet korjautuivat, ei aina kokonaan.

Joka kolmas tyttö ja joka viides poika mailmassa hyväksikäytetään.

Itkin tätä usein. Jos näin kolme pikkutyttöä kävelevän kadulla rupesin itkemään. Se oli minusta niin epäoikeudenmukaista, lapsille ei saa tehdä pahaa, ne ovat avuttomia.