Mietin miten onnekas olen

Mietin usein miten onnekas olin että lapsuuteni trauma avautui minulle, ymmärrän myös että olin tarpeeksi vahva itseni kanssa muuten se ei olisi avautunut.

Monet kulkevat läpi elämänsä avaamatta piilotettuja traumamuistoja, se ei ole mukavaa. Keho muistuttaa sinua siitä koko ajan olemalla sairas ja särkevän paikoissa tietämättä mitä se on.

Olen onnekas kun sain niin hyvän terpautin, oltiin heti samalla aaltopituudella, molemmat luottivat toiseen, mahtavaa.
Olen kulkenut hitaasti mutta varmasti eteenpäin, en kertaakaan kysynyt miten kauan tämä vielä kestää, en halunnut tietää sitä eikä kukaan osaa antaa vastaustakaan, olen kuunnellut itseäni.

Olen vaan niin onnekas ja onnellinen että minä olen minä, en vaihtaisi kehoani tai itseäni pois mistään.

Tunnistan usein omia käyttäytymisiä

Olen sosiaalisempi kuin ennen, tuntuu hyvältä ja tunnen että alan olla balansissa itseni ja elämäni kanssa. Valitsen paljon tarkemmin kenen kanssa haluan olla tekemisissä, jätän väliin myös sellaiset paikat ja tapahtumat missä en tunne olevani nahassani.

Käyn harvoin enää terapeutilläni, tiedän että hän on tallella tarvittaessa, käyn läpi pelkotiloja, jännityksiä ja muuta useimmiten yksin. Häneltä olen saannut niin paljon oppia, varsinkin miten voin löytää itsestäni tarvittavat työkalut juuri siihen avattuun muistoon. Joskus on helpompaa ja  menee ohitse minuutissa, joskus joku kiukku, pelko, ärtymys, jännitys tai pään pyöriminen voi kestää päiviä.

Tähän on tottuttu, se kuuluu elämääni, loppuelämääni varmasti, sen takia hoidan nämä asiat omalla taidoillani, jos ne eivät riitä niin tiedän minne mennä.

Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja rajoituksiani, osaan pytää apua ja parasta, osaan ottaa apua vastaan. Luotan ihmisiin taas. Se on ollut yksi isoista asioista elämässäni. Luotan myös itseeni että osaan luottaa sellaisiin ihmisiin johon kannattaa luottaa, he ovat luottokelpoisia, ainakin minulle.

Minua ei enää höynäytetä niin helposti.

Kun kerran näen enemmän ihmisiä taas, niin huomaan  monessa ihmisessä omia tuttuja käyttäytymisiä joita minulla oli kun en tiennyt mitä kannoin sisälläni. Usein tunnen ja näen että he kantavat jotain samaa tai vastaavaa kun minulla. Ovat vielä dissosaatiotilassa tai ei niin tiedän. En koskaan tule sanomaan tästä mitään koska se ei ole minun asiani ja voin tyetysti olla väärässä.

Mitä voin tehdä auttakseeni muita

Katson ja kuuntelen silloin tällöin ihmisten tarinoita, läheisiä tai tuntemattomia facebookissa, lehdissä ja muualla.

Monet ovat eläneet lapsuudessa kauheuksissa, enemmän kun me osataan edes aavistaa koska monet pitävät tietoa sisällään eri syiden takia ja jotkut eivät edes tiedä että niillä on kantamuksia.

Ärsyttävimmät tarinat minulle ovat ne joissa mennään yksityiskohtiin ja kauhistellaan tapahtunutta, se saa ihmiset tuntemaan syyllisyyttä, kauhistelemaan ja voivottelemaan.

Sehän ei auta ketään.

Omasta mielestäni on ihan ok kertoa faktoja, sen jälkeen kertoa miten tieto avautui, sitten mistä oli saanut apua sekä viimeisenä tieto että kaikista voi korjautua.

Itselleni on ollut tärkeätä tavata muita insestin uhreja, se on tärkeätä voida puhua omasta kokemuksesta sellaisen kanssa jolle on tapahtunut samaa, silloin voi vaikka nauraa sellaisesta asiasta joka jollekin muulle voisi olla ihan kauheata.

On myös tärkeätä puhua asiasta ystäville ja muille joita se kiinnostaa, ilman draamaa, silloin joku voi ehkä ymmärtää tai nähdä erikoisen käyttäytymisen jossain läheisessä ihmisessä. Ehkä pystyy auttamaan ja tukemaan.

Tyhjiö

 

Nyt olen tyhjiössä, tyhjässä välitilassa.

Minulla ei ole enää pelkoja, tai kun ne tulevat enimmäkseen yön, joskus päivän aikana niin pystyn kohtaamaan niitä.

En ole enää ylivalpas, siis en herää pienimpään ääneen  oven natinaan, kritiikkiiin, epäasialliseen kommenttiin, vääränlaiseen kosketukseeen,.

Minulla ei ole magneetti enää. Voin katsoa miestä kuin miestä ihan tavallisella tavalla, joku ehkä saa sydämmeni värähtämään vähän enemmän kuin toinen, joku saa minut hymyilemään enemmän kuin toinen mutta se on ihan ok. Mikään magneetti ei mene enää päälle. en jää kiikkiin.

En enää hoida ja tee kaikkea mitä olen aina tehnyt kun joku pyytää tai käskee, en ole enää kenenkään kaiken hoitava sihteeri kuten olin isälleni, äidilleni, isoisälleni, serkulleni, exmiehelleni . Nyt hoidan ja teen ainoastaan niille joille haluan hoitaa auttaa.

Minulla ei ole enää paineita mistään, ei töistä, ei yksin olemisesta, ei painonpudottamisesta, ei liikkumisesta ei oikeastaan mistään. Kuuntelen itseäni ja kehoani ja teen sitä mitä kokonaisvaltisesti tuntuu hyvältä.

En pelkää olla yksin pimeässä maalla, se on iso juttu.

Luotan enemmän, en usko pahaa kaikista, vaarsinkin miehistä.

Pystyn nyt elämään ilman äidin rakkautta, saan rakkautta niin monelta taholta ja yllinkyllin, olen onnekas. Äitini ei osaa antaa minulle rakkautta, ymmärrän sen.

Kehoni on minulle rakas, se on ollut vahva pilari koko lapsuuteni ja teini-ikääni, olen siitä ylpeä ja onnellinen. Vielä niin hyvässä kunnossa kaiken tämän älkeen. Olemme hyvä tiimi, mieleni, sydämmeni, sieluni ja kehoni.

Olen vahvistunut itseni kanssa niin hyvin että uskallan vielä enemmän sanoa ei asioille, ihmisille, ihmissuhteille. Olen mieluummin yksin kuin energiasöppöjen kanssa.

Energia kuluu kun puhuu toisesta ihmisestä joka on rasittava, tai jos työ, ympäristö, mailmantilanne on negatiivinen keskustelunaihe niin sekin syös energiaa Yritän olla sellaiste ihmisten kanssa jotka vatvovat tällaisessa aiheissa

On hyvä purkaa lyhyesti, vahvasti ja totuudenmukaisesti ajatuksia hyvälle ystävälle, se helpottaa ja kun se n tehty voi nauraa asialle ja toteaa ettei se ollut niin iso asia.


En jaksa otta stressiä tulevaisuudesta enää, teen parhaani työni eteen jota rakastan ja teen mitä jaksan.

Olen uupunut mutta iloinen, nukun, olen, liikun kuin tekee mieli. Olen,

Ei ole ihme, kaiken jännityksen jälkeen.

Positiivinen tyhjiö <3

Uusi Vuosi

Syksyn aikana tapahtui monta asiaa. Kuten kirjoitin aikeisemmin hyllytin viimeisetkin sukulaiset ja ystävät jotka olivat energiasyöppöjä. Nyt sain keskittyä vain työntekoon ja se on ollut suurimmaksi osaksi mahtavan hauskaa ja antoisaa.

Viihdyn parhaiten tekemässä aikuisten kokkikouluja, siitä nautin enintään. Siinä tunnen miten kaikki nauttivat yhdessäolosta ja yhdessä tekemisestä. Jokainen ryhmä on erilainen, joka kerta tehdään jotain erilaista, sekin innostaa.

Yhden illan valmistin parille pariskunnalle ranskalaisen illallisen (yksi pariskunta jäi pois) ja se oli vasta mielenkiintoista. Syviä keskusteluja, avattiin alkoholismivanhempia, pariongelmia, lasten anorektia, tarinoin omasta elämästäni ja insestitaustani oli myös tärkeä.

Feelis oli mahtava, toivoa ja iloa oli ilmassa, olin otettu ja kiitollinen että tällaista tapahtuu.

Olen tämän syksyn aikana saanut itselleni kohdistettua kehua enemmän kuin koskaan koko elämäni aikana. Tunne on hyvin epätodellinen, osaan onneksi nyt ottaa sitä vastaan.

Kun on suurimman osan elämänsä aikana saanut enimmäkseen kritiikkiä, tai ollut itsestäänselvyys monelle niin olo on hurja. Voisin itkeä onnesta joka päivä.

Asiat jotka ovat olleet käräjillä exäni kanssa taisivat loppua nyt joulukuussa. Sitäkään en  osa vielä sulattaa.

Kehoni oireilee vielä, mutta vähän. Sähköisyys on poissa, pelontunne on pieni, kukaan ihminen ei minua enää pelota.

Toivon saavani kokeilla seksiä niin tiedän onko vielä siihen liittyvää kehossani, se on tilattu.

Joten, annan itseni olla ihmeellisessä olotilassa, en tiedä mitä muutakaan voin tehdä. Annan ajan näyttää, yritän olla ajattelematta tulevaisuutta, menneestä olen päästänyt irti.

Leijailen ja olen, en mieti.

Ilo

Iloni on takaisin.

Olen tehnyt monta päätöstä tänä vuonna.

Kaikkea mitä on dissoisoinnut ei voi eikä tarvitse avata.

Hyllytän energiasyöppö ihmissuhteet.

Olen hyvin kiitollinen niistä ihmisistä jotka ovat olleet vaikeimmat, niistä olen oppinut eniten ja ilman niitä en olisi eheytynyt. He ovat myös auttaneet minut löytämään itseäni ja vahvuuteni

Päätän olla iloinen elämästäni

Päätän että en ole yksin, joten en tunne itseäni yksinäiseksi

Päätän pitää hauskaa ja tuntea iloa joten löysin itsessäni Suomen Jane Fondani joka venyttää , jumppa ja muuten vaan pitää hauskaa Facebookissa. Viimeistään nyt häviää ne jotka ovat sitä mieltä että olen vähän kummallinen, muut nauravat kanssani.

Nyt kuntoni nousee, jaan iloa ja tuun siitä itse iloiseksi.

Elämä on hauskaa taas, tunnen sisäisen voimani kasvavan joka päivä ja pulpppuan elämäniloa <3

Rajojen laittaminen

Tärkeä ja tosi vaikeata on ollut laittaa omia rajoja.

Koska ympäristö alkaen omista vanhemmista kävelivät yli kaikkia rajoja niin oli tosi vaikeata ymmärtää että kaikilla ihmisillä on omia rajoja, ja kun kunnioitat toista ihmistä niin et mene niiden yli.

Oppia sanomaan ei oli suuri saavutus.

Kun vielä opit sanomaan pysy poissa, käyttäen vielä käden ele edessä oli hurjaa, ensi tuli usein pahoinvointia, vatsakipua, kehonjännitystä. Nykyään tunne on vahvuutta ja vapautta. Ihanaa.

Osaan nyt sanoa suoraan ei, en halua, älä tule löhelle. Äitini en pysty koskettamaan, tykkään ja halailen paljon, äitini ei enää. Laitan käden eteen ja pyydän häntä kunnioittamaan minua ettei yritä halata tai antaa poskisuudelman minulle. En pysty siihen, alan voimaan pahoin.

Hän suuttuu siitä valtavasti ja usein sanoo että olen hullu, olkoot niin.