Olen sosiaalisempi kuin ennen, tuntuu hyvältä ja tunnen että alan olla balansissa itseni ja elämäni kanssa. Valitsen paljon tarkemmin kenen kanssa haluan olla tekemisissä, jätän väliin myös sellaiset paikat ja tapahtumat missä en tunne olevani nahassani.
Käyn harvoin enää terapeutilläni, tiedän että hän on tallella tarvittaessa, käyn läpi pelkotiloja, jännityksiä ja muuta useimmiten yksin. Häneltä olen saannut niin paljon oppia, varsinkin miten voin löytää itsestäni tarvittavat työkalut juuri siihen avattuun muistoon. Joskus on helpompaa ja menee ohitse minuutissa, joskus joku kiukku, pelko, ärtymys, jännitys tai pään pyöriminen voi kestää päiviä.
Tähän on tottuttu, se kuuluu elämääni, loppuelämääni varmasti, sen takia hoidan nämä asiat omalla taidoillani, jos ne eivät riitä niin tiedän minne mennä.
Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja rajoituksiani, osaan pytää apua ja parasta, osaan ottaa apua vastaan. Luotan ihmisiin taas. Se on ollut yksi isoista asioista elämässäni. Luotan myös itseeni että osaan luottaa sellaisiin ihmisiin johon kannattaa luottaa, he ovat luottokelpoisia, ainakin minulle.
Minua ei enää höynäytetä niin helposti.
Kun kerran näen enemmän ihmisiä taas, niin huomaan monessa ihmisessä omia tuttuja käyttäytymisiä joita minulla oli kun en tiennyt mitä kannoin sisälläni. Usein tunnen ja näen että he kantavat jotain samaa tai vastaavaa kun minulla. Ovat vielä dissosaatiotilassa tai ei niin tiedän. En koskaan tule sanomaan tästä mitään koska se ei ole minun asiani ja voin tyetysti olla väärässä.
perjantai 4. elokuuta 2017
sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Mitä voin tehdä auttakseeni muita
Katson ja kuuntelen silloin tällöin ihmisten tarinoita, läheisiä tai tuntemattomia facebookissa, lehdissä ja muualla.
Monet ovat eläneet lapsuudessa kauheuksissa, enemmän kun me osataan edes aavistaa koska monet pitävät tietoa sisällään eri syiden takia ja jotkut eivät edes tiedä että niillä on kantamuksia.
Ärsyttävimmät tarinat minulle ovat ne joissa mennään yksityiskohtiin ja kauhistellaan tapahtunutta, se saa ihmiset tuntemaan syyllisyyttä, kauhistelemaan ja voivottelemaan.
Sehän ei auta ketään.
Omasta mielestäni on ihan ok kertoa faktoja, sen jälkeen kertoa miten tieto avautui, sitten mistä oli saanut apua sekä viimeisenä tieto että kaikista voi korjautua.
Itselleni on ollut tärkeätä tavata muita insestin uhreja, se on tärkeätä voida puhua omasta kokemuksesta sellaisen kanssa jolle on tapahtunut samaa, silloin voi vaikka nauraa sellaisesta asiasta joka jollekin muulle voisi olla ihan kauheata.
On myös tärkeätä puhua asiasta ystäville ja muille joita se kiinnostaa, ilman draamaa, silloin joku voi ehkä ymmärtää tai nähdä erikoisen käyttäytymisen jossain läheisessä ihmisessä. Ehkä pystyy auttamaan ja tukemaan.
Monet ovat eläneet lapsuudessa kauheuksissa, enemmän kun me osataan edes aavistaa koska monet pitävät tietoa sisällään eri syiden takia ja jotkut eivät edes tiedä että niillä on kantamuksia.
Ärsyttävimmät tarinat minulle ovat ne joissa mennään yksityiskohtiin ja kauhistellaan tapahtunutta, se saa ihmiset tuntemaan syyllisyyttä, kauhistelemaan ja voivottelemaan.
Sehän ei auta ketään.
Omasta mielestäni on ihan ok kertoa faktoja, sen jälkeen kertoa miten tieto avautui, sitten mistä oli saanut apua sekä viimeisenä tieto että kaikista voi korjautua.
Itselleni on ollut tärkeätä tavata muita insestin uhreja, se on tärkeätä voida puhua omasta kokemuksesta sellaisen kanssa jolle on tapahtunut samaa, silloin voi vaikka nauraa sellaisesta asiasta joka jollekin muulle voisi olla ihan kauheata.
On myös tärkeätä puhua asiasta ystäville ja muille joita se kiinnostaa, ilman draamaa, silloin joku voi ehkä ymmärtää tai nähdä erikoisen käyttäytymisen jossain läheisessä ihmisessä. Ehkä pystyy auttamaan ja tukemaan.
torstai 2. maaliskuuta 2017
Tyhjiö
Nyt olen tyhjiössä, tyhjässä välitilassa.
Minulla ei ole enää pelkoja, tai kun ne tulevat enimmäkseen yön, joskus päivän aikana niin pystyn kohtaamaan niitä.
En ole enää ylivalpas, siis en herää pienimpään ääneen oven natinaan, kritiikkiiin, epäasialliseen kommenttiin, vääränlaiseen kosketukseeen,.
Minulla ei ole magneetti enää. Voin katsoa miestä kuin miestä ihan tavallisella tavalla, joku ehkä saa sydämmeni värähtämään vähän enemmän kuin toinen, joku saa minut hymyilemään enemmän kuin toinen mutta se on ihan ok. Mikään magneetti ei mene enää päälle. en jää kiikkiin.
En enää hoida ja tee kaikkea mitä olen aina tehnyt kun joku pyytää tai käskee, en ole enää kenenkään kaiken hoitava sihteeri kuten olin isälleni, äidilleni, isoisälleni, serkulleni, exmiehelleni . Nyt hoidan ja teen ainoastaan niille joille haluan hoitaa auttaa.
Minulla ei ole enää paineita mistään, ei töistä, ei yksin olemisesta, ei painonpudottamisesta, ei liikkumisesta ei oikeastaan mistään. Kuuntelen itseäni ja kehoani ja teen sitä mitä kokonaisvaltisesti tuntuu hyvältä.
En pelkää olla yksin pimeässä maalla, se on iso juttu.
Luotan enemmän, en usko pahaa kaikista, vaarsinkin miehistä.
Pystyn nyt elämään ilman äidin rakkautta, saan rakkautta niin monelta taholta ja yllinkyllin, olen onnekas. Äitini ei osaa antaa minulle rakkautta, ymmärrän sen.
Kehoni on minulle rakas, se on ollut vahva pilari koko lapsuuteni ja teini-ikääni, olen siitä ylpeä ja onnellinen. Vielä niin hyvässä kunnossa kaiken tämän älkeen. Olemme hyvä tiimi, mieleni, sydämmeni, sieluni ja kehoni.
Olen vahvistunut itseni kanssa niin hyvin että uskallan vielä enemmän sanoa ei asioille, ihmisille, ihmissuhteille. Olen mieluummin yksin kuin energiasöppöjen kanssa.
Energia kuluu kun puhuu toisesta ihmisestä joka on rasittava, tai jos työ, ympäristö, mailmantilanne on negatiivinen keskustelunaihe niin sekin syös energiaa Yritän olla sellaiste ihmisten kanssa jotka vatvovat tällaisessa aiheissa
On hyvä purkaa lyhyesti, vahvasti ja totuudenmukaisesti ajatuksia hyvälle ystävälle, se helpottaa ja kun se n tehty voi nauraa asialle ja toteaa ettei se ollut niin iso asia.
En jaksa otta stressiä tulevaisuudesta enää, teen parhaani työni eteen jota rakastan ja teen mitä jaksan.
Olen uupunut mutta iloinen, nukun, olen, liikun kuin tekee mieli. Olen,
Ei ole ihme, kaiken jännityksen jälkeen.
Positiivinen tyhjiö <3
maanantai 2. tammikuuta 2017
Uusi Vuosi
Syksyn aikana tapahtui monta asiaa. Kuten kirjoitin aikeisemmin hyllytin viimeisetkin sukulaiset ja ystävät jotka olivat energiasyöppöjä. Nyt sain keskittyä vain työntekoon ja se on ollut suurimmaksi osaksi mahtavan hauskaa ja antoisaa.
Viihdyn parhaiten tekemässä aikuisten kokkikouluja, siitä nautin enintään. Siinä tunnen miten kaikki nauttivat yhdessäolosta ja yhdessä tekemisestä. Jokainen ryhmä on erilainen, joka kerta tehdään jotain erilaista, sekin innostaa.
Yhden illan valmistin parille pariskunnalle ranskalaisen illallisen (yksi pariskunta jäi pois) ja se oli vasta mielenkiintoista. Syviä keskusteluja, avattiin alkoholismivanhempia, pariongelmia, lasten anorektia, tarinoin omasta elämästäni ja insestitaustani oli myös tärkeä.
Feelis oli mahtava, toivoa ja iloa oli ilmassa, olin otettu ja kiitollinen että tällaista tapahtuu.
Olen tämän syksyn aikana saanut itselleni kohdistettua kehua enemmän kuin koskaan koko elämäni aikana. Tunne on hyvin epätodellinen, osaan onneksi nyt ottaa sitä vastaan.
Kun on suurimman osan elämänsä aikana saanut enimmäkseen kritiikkiä, tai ollut itsestäänselvyys monelle niin olo on hurja. Voisin itkeä onnesta joka päivä.
Asiat jotka ovat olleet käräjillä exäni kanssa taisivat loppua nyt joulukuussa. Sitäkään en osa vielä sulattaa.
Kehoni oireilee vielä, mutta vähän. Sähköisyys on poissa, pelontunne on pieni, kukaan ihminen ei minua enää pelota.
Toivon saavani kokeilla seksiä niin tiedän onko vielä siihen liittyvää kehossani, se on tilattu.
Joten, annan itseni olla ihmeellisessä olotilassa, en tiedä mitä muutakaan voin tehdä. Annan ajan näyttää, yritän olla ajattelematta tulevaisuutta, menneestä olen päästänyt irti.
Leijailen ja olen, en mieti.
Viihdyn parhaiten tekemässä aikuisten kokkikouluja, siitä nautin enintään. Siinä tunnen miten kaikki nauttivat yhdessäolosta ja yhdessä tekemisestä. Jokainen ryhmä on erilainen, joka kerta tehdään jotain erilaista, sekin innostaa.
Yhden illan valmistin parille pariskunnalle ranskalaisen illallisen (yksi pariskunta jäi pois) ja se oli vasta mielenkiintoista. Syviä keskusteluja, avattiin alkoholismivanhempia, pariongelmia, lasten anorektia, tarinoin omasta elämästäni ja insestitaustani oli myös tärkeä.
Feelis oli mahtava, toivoa ja iloa oli ilmassa, olin otettu ja kiitollinen että tällaista tapahtuu.
Olen tämän syksyn aikana saanut itselleni kohdistettua kehua enemmän kuin koskaan koko elämäni aikana. Tunne on hyvin epätodellinen, osaan onneksi nyt ottaa sitä vastaan.
Kun on suurimman osan elämänsä aikana saanut enimmäkseen kritiikkiä, tai ollut itsestäänselvyys monelle niin olo on hurja. Voisin itkeä onnesta joka päivä.
Asiat jotka ovat olleet käräjillä exäni kanssa taisivat loppua nyt joulukuussa. Sitäkään en osa vielä sulattaa.
Kehoni oireilee vielä, mutta vähän. Sähköisyys on poissa, pelontunne on pieni, kukaan ihminen ei minua enää pelota.
Toivon saavani kokeilla seksiä niin tiedän onko vielä siihen liittyvää kehossani, se on tilattu.
Joten, annan itseni olla ihmeellisessä olotilassa, en tiedä mitä muutakaan voin tehdä. Annan ajan näyttää, yritän olla ajattelematta tulevaisuutta, menneestä olen päästänyt irti.
Leijailen ja olen, en mieti.
torstai 10. marraskuuta 2016
Ilo
Iloni on takaisin.
Olen tehnyt monta päätöstä tänä vuonna.
Kaikkea mitä on dissoisoinnut ei voi eikä tarvitse avata.
Hyllytän energiasyöppö ihmissuhteet.
Olen hyvin kiitollinen niistä ihmisistä jotka ovat olleet vaikeimmat, niistä olen oppinut eniten ja ilman niitä en olisi eheytynyt. He ovat myös auttaneet minut löytämään itseäni ja vahvuuteni
Päätän olla iloinen elämästäni
Päätän että en ole yksin, joten en tunne itseäni yksinäiseksi
Päätän pitää hauskaa ja tuntea iloa joten löysin itsessäni Suomen Jane Fondani joka venyttää , jumppa ja muuten vaan pitää hauskaa Facebookissa. Viimeistään nyt häviää ne jotka ovat sitä mieltä että olen vähän kummallinen, muut nauravat kanssani.
Nyt kuntoni nousee, jaan iloa ja tuun siitä itse iloiseksi.
Elämä on hauskaa taas, tunnen sisäisen voimani kasvavan joka päivä ja pulpppuan elämäniloa <3
Olen tehnyt monta päätöstä tänä vuonna.
Kaikkea mitä on dissoisoinnut ei voi eikä tarvitse avata.
Hyllytän energiasyöppö ihmissuhteet.
Olen hyvin kiitollinen niistä ihmisistä jotka ovat olleet vaikeimmat, niistä olen oppinut eniten ja ilman niitä en olisi eheytynyt. He ovat myös auttaneet minut löytämään itseäni ja vahvuuteni
Päätän olla iloinen elämästäni
Päätän että en ole yksin, joten en tunne itseäni yksinäiseksi
Päätän pitää hauskaa ja tuntea iloa joten löysin itsessäni Suomen Jane Fondani joka venyttää , jumppa ja muuten vaan pitää hauskaa Facebookissa. Viimeistään nyt häviää ne jotka ovat sitä mieltä että olen vähän kummallinen, muut nauravat kanssani.
Nyt kuntoni nousee, jaan iloa ja tuun siitä itse iloiseksi.
Elämä on hauskaa taas, tunnen sisäisen voimani kasvavan joka päivä ja pulpppuan elämäniloa <3
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Rajojen laittaminen
Tärkeä ja tosi vaikeata on ollut laittaa omia rajoja.
Koska ympäristö alkaen omista vanhemmista kävelivät yli kaikkia rajoja niin oli tosi vaikeata ymmärtää että kaikilla ihmisillä on omia rajoja, ja kun kunnioitat toista ihmistä niin et mene niiden yli.
Oppia sanomaan ei oli suuri saavutus.
Kun vielä opit sanomaan pysy poissa, käyttäen vielä käden ele edessä oli hurjaa, ensi tuli usein pahoinvointia, vatsakipua, kehonjännitystä. Nykyään tunne on vahvuutta ja vapautta. Ihanaa.
Osaan nyt sanoa suoraan ei, en halua, älä tule löhelle. Äitini en pysty koskettamaan, tykkään ja halailen paljon, äitini ei enää. Laitan käden eteen ja pyydän häntä kunnioittamaan minua ettei yritä halata tai antaa poskisuudelman minulle. En pysty siihen, alan voimaan pahoin.
Hän suuttuu siitä valtavasti ja usein sanoo että olen hullu, olkoot niin.
Koska ympäristö alkaen omista vanhemmista kävelivät yli kaikkia rajoja niin oli tosi vaikeata ymmärtää että kaikilla ihmisillä on omia rajoja, ja kun kunnioitat toista ihmistä niin et mene niiden yli.
Oppia sanomaan ei oli suuri saavutus.
Kun vielä opit sanomaan pysy poissa, käyttäen vielä käden ele edessä oli hurjaa, ensi tuli usein pahoinvointia, vatsakipua, kehonjännitystä. Nykyään tunne on vahvuutta ja vapautta. Ihanaa.
Osaan nyt sanoa suoraan ei, en halua, älä tule löhelle. Äitini en pysty koskettamaan, tykkään ja halailen paljon, äitini ei enää. Laitan käden eteen ja pyydän häntä kunnioittamaan minua ettei yritä halata tai antaa poskisuudelman minulle. En pysty siihen, alan voimaan pahoin.
Hän suuttuu siitä valtavasti ja usein sanoo että olen hullu, olkoot niin.
Äiti
Tämä on tultava. Vaikea aihe. Äiti jonka pitäisi olla hyvä ja rakastava.
Hän ei oikeastaan halunnut minut. Hän oli saannut pojan kaksi vuotta aikaisemmin. Ehkä hän silloin pimahti lopullisesti. Veljeni oli se poika jonka hänen olisi pitänyt olla, ja nyt hän oli saannut Hänet. Luultavasti äitini oli niin possesiivinen niin hän ei päästänyt isämme lähelle häntä.
Äitini on myöntänyt ettei hän koskaan ollut hyvä vauvojen tai pienten lasten kanssa. Veljeni kanssa hän teki niin kuin kaikki sanoivat, Definsioi kotimme eikä nostanut veljeni syliin vaikka itki. Siitä tuli luultavasti hänelle ensimmäinen turvaton olo joka on jatkunut koko elämänsä aikana.
Kyllä hän ruokki meitä, teki oikeasti tosi hyvää ruokaa ja hoiti meidät ihan hyvin mutta äidin rakkautta hän ei oikein osannut antaa, ja sitä mitä ei ole itse saannut on vaikeata antaa. Sen ymmärrän.
Sekä veljeni ja minä emme muista mitä tapahtui neljän seinän sisällä kun vanhempamme olivat vielä naimsisissa, siis 7 ensimmäistä vuottani. Yksi päivä näin telkkarista leffan missä äiti antoi kunnon korvapuustin lapsellensa, silloin reagoin niin vahvasti että tunnistin että äitimme oli antanut meille hirvittävät korvapuustit. Joskus muistinraoista tulee muitakin muistoja lyömisestä. Äitimme oli meitä kohtaan väkivaltainen.
Koska veljeni oli Se poika niin sitten ajauduin tietysti vielä helpommin isän syliin. Sekä hyvässä että pahassa.
Äitini on koko ikäni ollut kateellinen ja ilkeä minulle ja oikeasti ei koskaan tykännyt minusta. Minä taas tein kaiken mitä pystyin hänelle saadakseni joskus rakkautta ja apua, tukea, ymmärrystä tai edes vähän lämpöä. Kesti tosi kauan ennen kun tajusin ettei kannattanut pyytää häneltä mitään, lupasi ja sitten perui sen viime tingassa oli hänen mielipuuhansa, ja se sattui . Varsinkin myöhemmin kun hän vielä teki sen käyttäen omia lapsiani siinä.
Katkaisin napanuorani häneen jokunen vuosi sitten ja siitä hän ei tykännyt. Hän ei ymmärrä miksi en enää tee kaikkea hänelle tai auta hänet pyyttettömästi samalla kun hän kohtelee minua kuten ei kukaan saa kohdella ketään.
Minusta on hänen mukaan tullut hankala, ilkeä eikä hän ymmärrä minua enää.
Tänään löin oven kiinni hänen eteensä, Nyt minun rajani tuli vastaan, en aio enää antaa hänen tehdä minulle henkistä väkivaltaa enää.
Vaikka koko suku on nyt sitä mieltä että minä olen tunteeton , moraaliton, olkoon niin. He ovat aina vain uskoneet sitä mitä Äiti kertoo. Onneksi minulla on ihana tytär joka kuuli kerran mitä äitini sanoi minulle, hän suttui puolestani aivan suunnattomasti ja sanoi että nyt äiti lähdetään. Momi on liian ilkeä sinulle .Se on minulle suuri helpotus. Tänäänkin hän tuli minua vastaan ja halasi.
Haluan olla rauhassa kaikesta draamasta, syyllistämisestä, ilkeyksistä jotka äitini on kaatanut päälleni.
Tarvitsen rakkautta, ilmaa ja vapautta. Sitä me kaikki tarvitsemme.
En ole vihainen äidilleni, yritän ymmärtää mitä hänelle jossain vaiheessa elämäänsä oikein tapahtui niin että hän kadotti itsensä. En voi antaa hänelle anteeksi ettei hän usko minua nyt vaikka ymmärrän miksi hän ei pystynyt auttamaan tai pelastamaan minua lapsena.
Hän ei oikeastaan halunnut minut. Hän oli saannut pojan kaksi vuotta aikaisemmin. Ehkä hän silloin pimahti lopullisesti. Veljeni oli se poika jonka hänen olisi pitänyt olla, ja nyt hän oli saannut Hänet. Luultavasti äitini oli niin possesiivinen niin hän ei päästänyt isämme lähelle häntä.
Äitini on myöntänyt ettei hän koskaan ollut hyvä vauvojen tai pienten lasten kanssa. Veljeni kanssa hän teki niin kuin kaikki sanoivat, Definsioi kotimme eikä nostanut veljeni syliin vaikka itki. Siitä tuli luultavasti hänelle ensimmäinen turvaton olo joka on jatkunut koko elämänsä aikana.
Kyllä hän ruokki meitä, teki oikeasti tosi hyvää ruokaa ja hoiti meidät ihan hyvin mutta äidin rakkautta hän ei oikein osannut antaa, ja sitä mitä ei ole itse saannut on vaikeata antaa. Sen ymmärrän.
Sekä veljeni ja minä emme muista mitä tapahtui neljän seinän sisällä kun vanhempamme olivat vielä naimsisissa, siis 7 ensimmäistä vuottani. Yksi päivä näin telkkarista leffan missä äiti antoi kunnon korvapuustin lapsellensa, silloin reagoin niin vahvasti että tunnistin että äitimme oli antanut meille hirvittävät korvapuustit. Joskus muistinraoista tulee muitakin muistoja lyömisestä. Äitimme oli meitä kohtaan väkivaltainen.
Koska veljeni oli Se poika niin sitten ajauduin tietysti vielä helpommin isän syliin. Sekä hyvässä että pahassa.
Äitini on koko ikäni ollut kateellinen ja ilkeä minulle ja oikeasti ei koskaan tykännyt minusta. Minä taas tein kaiken mitä pystyin hänelle saadakseni joskus rakkautta ja apua, tukea, ymmärrystä tai edes vähän lämpöä. Kesti tosi kauan ennen kun tajusin ettei kannattanut pyytää häneltä mitään, lupasi ja sitten perui sen viime tingassa oli hänen mielipuuhansa, ja se sattui . Varsinkin myöhemmin kun hän vielä teki sen käyttäen omia lapsiani siinä.
Katkaisin napanuorani häneen jokunen vuosi sitten ja siitä hän ei tykännyt. Hän ei ymmärrä miksi en enää tee kaikkea hänelle tai auta hänet pyyttettömästi samalla kun hän kohtelee minua kuten ei kukaan saa kohdella ketään.
Minusta on hänen mukaan tullut hankala, ilkeä eikä hän ymmärrä minua enää.
Tänään löin oven kiinni hänen eteensä, Nyt minun rajani tuli vastaan, en aio enää antaa hänen tehdä minulle henkistä väkivaltaa enää.
Vaikka koko suku on nyt sitä mieltä että minä olen tunteeton , moraaliton, olkoon niin. He ovat aina vain uskoneet sitä mitä Äiti kertoo. Onneksi minulla on ihana tytär joka kuuli kerran mitä äitini sanoi minulle, hän suttui puolestani aivan suunnattomasti ja sanoi että nyt äiti lähdetään. Momi on liian ilkeä sinulle .Se on minulle suuri helpotus. Tänäänkin hän tuli minua vastaan ja halasi.
Haluan olla rauhassa kaikesta draamasta, syyllistämisestä, ilkeyksistä jotka äitini on kaatanut päälleni.
Tarvitsen rakkautta, ilmaa ja vapautta. Sitä me kaikki tarvitsemme.
En ole vihainen äidilleni, yritän ymmärtää mitä hänelle jossain vaiheessa elämäänsä oikein tapahtui niin että hän kadotti itsensä. En voi antaa hänelle anteeksi ettei hän usko minua nyt vaikka ymmärrän miksi hän ei pystynyt auttamaan tai pelastamaan minua lapsena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)